ELOKUVIA JA TV-SARJOJA POISTOMYYNTIHINNOIN 

2,95-4,95 €

Tarjous on voimassa 12.6.2023 saakka.

dvd
2,95
Rachel on nuori yövartija, joka ottaa vastaan työvuoron kaupungin pahamaineisella alueella sijaitsevalta klinikalta. Pimeää pelkäävä vartija ei kuitenkaan voi edes aavistaa, mitä seuraavaksi tapahtuu – hämärät huoneet eivät ole suinkaan ainoa asia, jota Rachelin pitää yön aikana varoa.
dvd
2,95
Adib on tuikitavallinen perheenisä, joka onnistui tekemään mahdottoman 30 vuotta sitten: pakenemaan Syyrian veristä vallankumousta ja aloittamaan uuden elämän Torontossa. Kun hänen tyttärensä katoaa lomamatkalla Damaskoksessa, joutuu järkyttynyt isä kohtaamaan painajaismaisen menneisyytensä vakoojana. Kuinka pitkälle voit mennä rakkaimpasi pelastamiseksi? Ajojahti on järisyttävä ja ajankohtainen trilleri niin isän epätoivosta tyttärensä löytämiseksi kuin kansan epätoivosta kaoottisessa maassaan. ...
dvd
2,95
Pidetty opettaja Alex näkee kauniissa asianajajassa Evessä unelmiensa naisen. Pariskunta ei voi pitää näppejään irti toisistaan, mutta heidän vanhempansa ovat suhteesta varsin eri mieltä: niin kreikkalaisortodoksisen Alexin kuin muslimitaustaisen Evenkin perheet odottavat kotiinsa näytille varsin toisenlaisia puolisoehdokkaita. Näistä aineksista syntyy hulvaton ja elämänmakuinen romanttinen komedia kahden eri kulttuurin ja uskonnon yhteentörmäyksistä, kreikkalaisen naimakaupan tapaan.
dvd
2,95
Kaunis, villi, hauska ja… täysin hukassa. Katie Kampenfel päättää pitää välivuoden opiskeluista löytääkseen itsensä. Hän aloittaa anonyymin blogin, jossa paljastaa sisimmätkin salaisuutensa, ja jakaa avoimesti treffikokemuksiaan. Pian ihmiset palavat halusta tietää, kuka tämän brutaalin rehellisen bloggaajan takana on, mutta samalla Katien synkät salaisuudet menneisyydestä uhkaavat nousta pintaan.
dvd
2,95
Nuori kaupunkilaispariskunta lähtee patikoimaan vaikeakulkuiselle Blackfoot-polulle Kanadan kansallispuistoon aikeissa viettää nautinnollinen eräretki patikoiden ja soudellen. Alex (Jeff Roop) on kokenut samoilija, kun taas yritysjuristi Jenn (Missy Peregrym) ei aivan tunne oloaan kotoisaksi karussa luonnossa. Romanttinen telttaretki muuttuu kuitenkin pian selviytymiskamppailuksi, sillä mitä pidemmälle maastossa he kulkevat, sitä kauemmas he eksyvät. Alex ja Jenn ovat pian ...
dvd
2,95
Jay on varakkaan perheen poika, mutta vastuuton playboy, joka tapaa sattumalta koko elämänsä eristyksissä eläneen Daisyn. Hetken mielijohteesta Jay pyytää Daisyä esittämään tyttöystäväänsä, jotta saisi lepyteltyä isänsä antamaan hänelle lisää rahaa. Voiko kumpikaan heistä enää palata takaisin entiseen arkeensa unohtumattoman valesuhteen jälkeen?
dvd
2,95
Salaperäinen laitapuolen kulkija palaa takaisin lapsuuden kotikaupunkiinsa kostaakseen vanhempiensa murhan – ja aloittaa samalla väkivallan kierteen. Vigilante-kostajaksi ryhtynyt mies joutuu nyt suojelemaan läheisiään entistä brutaalimmalta taistelulta. Klassisille amerikkalaisille kostoelokuville hattua nostava Blue Ruin valittiin Cannesin elokuvafestivaalin Director’s Fortnight -sarjaan keväällä 2013 ja esitettiin myös Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilla Helsingissä. Henkeäsalpaavan jännittävä elokuva palkittiin Cannesin festivaalilla ...
dvd
2,95
60-vuotias Nolan Mack (Robin Williams) on vaimolleen omistautunut aviomies, joka on työskennellyt samassa turvallisessa työpaikassa pankissa puolet elämästään. Eräänä päivänä hän poimii kyytiinsä nuoren miehen, ja kohtaaminen muuttaa miehen elämän lopullisesti. Nyt Nolanin on korkea aika tarkastella elämäänsä uusin silmin, karistaa pois turhat kulissit ja vapauttaa todellinen minänsä. Elokuussa 2014 menehtynyt suosikkikoomikko ja -näyttelijä Robin ...
dvd
2,95
Nuori, kunnianhimoinen poliisi Hannes on sisäisen tutkinnan johtaja Reykjavikin poliisivoimissa. Hän saa vihjeen entiseltä alamaailman johtajalta, että huumepoliisin päälliköllä on rikollisia kytköksiä. Hannes saa tehtäväkseen paljastaa korruptoituneen poliisin joukoistaan, ja lähettää naiskollegansa peitetehtäviin vakoilemaan huumepoliisia. Johtolangat vievät suoraan Itä-Euroopan vaaralliseen alamaailmaan, ja Hannes on pian perhettään myöten syvissä vesissä mafian kanssa. Olaf de Fleurin Brave ...
dvd
2,95
Kolmekymppinen Adam elää edelleen samaa unelmaelämää kuin teini-ikäisenä ja juhlii päivät ja yöt kämppiksiensä kanssa. Kun hänen tyttöystävänsä kuitenkin jättää hänet yllättäen, Adam päättää yrittää aikuistua ja itsenäistyä kaveriporukastaan. Vastaako aikuiselämä kuitenkaan yhtään hänen kuvitelmiaan?
dvd
2,95
Machete Kills -ohjaaja Robert Rodriguez ja Danny Trejo yhdistävät jälleen voimansa tiukassa toimintarypistyksessä, jonka tuottajana Rodriguez toimi. Nimestähän se jo pitäisi tietää – Frank ”Bullet” Marasco on poliisi, jota ei kannata suututtaa. Oman käden oikeuteen ja nopeisiin luoteihin luottava Bullet saa tällä kertaa henkilökohtaisen tehtävän, kun meksikolainen huumekartelli kidnappaa hänen lapsenlapsensa. Pistäkää luotiliivit päällenne ja ...
dvd
2,95
Muun muassa Veren vangit -vampyyriklassikon ohjaajana tunnettu Neil Jordan palaa takaisin täysiverisen yliluonnollisen elokuvan pariin kypsällä ja tyylikkäällä Byzantiumilla. Elokuvan pääosia tähdittävät Gemma Arterton (Hannu ja Kerttu: Noitajahti), Saoirse Ronan (Vieras, Oma taivas) ja Sam Riley (Control). Clara ja hänen tyttärensä Eleanor ovat kauniita, älykkäitä – ja tappavia. Vampyyrikaksikko on elänyt tien päällä vuosikymmenestä toiseen, ...
dvd
2,95
Kolumbia vuonna 1985. Valokuvaaja Avery Taggert (Zoë Bell) lähtee viidakkoon tarkoituksenaan kuvata guerrillajoukon avustusmatkaa syrjäisiin kyliin. Ryhmää johtaa espanjalainen ”El Guero” (Timecries-elokuvan ohjaaja Nacho Viagalondo), jonka odottamaton raaka teko tallentuu Averyn kameran filmille. Kuva voi tuhota karismaattisen El Gueron. Tietäen että tämä psykopaatti on valmis käyttämään kaikki keinot tuhotakseen kuvan ja kuvaajan, pakenee Avery syvälle ...
dvd
2,95
Joukko ystäviä kerääntyy illalliselle samana iltana, kun salaperäinen komeetta lähestyy maata. Rikkoutuneet puhelimien näytöt ja sähkökatkos ovat vain alkusoittoa tajunnan ylittäville tapahtumille, jotka tulevat pian valtaamaan ystävysten illanvieton. Kehen voit luottaa, kun et enää tiedä, mikä on totta? Elokuvan rooleissa nähdään muun muassa Buffy, vampyyrintappaja -sarjan kulttisuosikki Nicholas Brendon sekä Isänmaan puolesta -sarjan Maury Sterling.
dvd
2,95
Augustan (Virginia Madsen) elämä mullistuu, kun hänen aviomiehensä jättää hänet toisen naisen vuoksi. Uusia askelia ottavan perheenäidin arjen saapuu kuitenkin sekoittamaan ja pelastamaan hänen poikansa energinen tyttöystävä Bette – parhaimmalla ja hulluimmalla mahdollisella tavalla.
dvd
2,95
Nuoripari Michael (Shawn Lock) ja Olivia (María Gabriela de Faría) lomailevat Meksikossa. Romanttinen idylli rikkoutuu, kun eräänä iltana Olivia ei saavukaan sovittuun tapaamiseen. Huumekauppias on kidnapannut tytön eikä aio vapauttaa tätä ennen kuin Michael on kuljettanut kokaiinilastin rajan yli Yhdysvaltoihin. Jos Michael ei onnistu toimittamaan kilpailevalta kartellilta varastettuja huumeita eteenpäin 12 tunnin sisällä, Olivia kuolee. ...
dvd
2,95
Polttareitaan juhliva Tara (Jaimie Alexander) ihastuu tummaan ja komeaan baarimikkoon Patrickiin (Wes Bentley) viikonloppureissulla New Orleansissa. Kun Tara herää Patrickin sängystä, katuu hän välittömästi uskottomuuttaan. Tara kiirehtii takaisin sulhasensa luo ja hylkää ihastuneen Patrickin. Viattomalta tuntuneen syrjähypyn seuraukset ovat kuitenkin kohtalokkaat. Hullaantunut mies ilmestyy Taran kotiin yrittäen saada tämän luopumaan hääsuunnitelmistaan. Pian Patrickin ihastus muuttuu ...
dvd
2,95
Bagdad on leikkikenttä kauniille ja uhkarohkeille, jossa kaikki on myytävänä. Uday Hussein on härski ja moraaliton yksinvaltias, joka ottaa kaiken minkä haluaa, ja hän haluaa kaiken. Luutnantti Latif Yahia kutsutaan Saddamin palatsiin, jossa hän saa tehtäväkseen ryhtyä Udayn henkeä suojellakseen hänen kaksoisolennokseen. Kieltäytyminen merkitsisi Latifin perheen kuolemaa. Paetakseen kohtaloaan, Latifin on opittava nopeasti keihin voi ...
dvd
2,95
Madison (Ali Larter) on kahden lapsen yksinhuoltaja. Perhe asuu vanhassa talossa, jossa öisin tapahtuu selittämättömiä asioita. Talossa on aistittavissa jonkin uhkaavan ja pelottavan voiman läsnäolo. Asiantuntijat toisensa jälkeen ovat voimattomia perheen kohtaamien kokemusten kanssa ja Madisonin on pyydettävä apuun tiedemiespoikaystäväänsä. Hän tekee kaikkensa, mutta pian selviää, ettei yliluonnollinen voima talossa ole aikeissa lähteä kirveelläkään, eikä ...
dvd
2,95
BBC:n klassikkosovitus Charles Dickensin periodidraamasta on taattua laatua kaikille Downton Abbeyn ja Jane Austenin ystäville. Tarinan ahneena perheenisänä loistaa karismaattinen brittinäyttelijä Julian Glover (Game of Thrones, Indiana Jones ja viimeinen ristiretki). Paul Dombey on varakas liikemies, jonka suurin haave on saada perijäkseen poika. Kun hänen vaimonsa kuolee synnytyksessä, jää vastasyntyneen Paul-pojan ja vanhemman Florrie-tyttären kasvatus ...
dvd
2,95
Kymmenen ystävää saapuu syrjäiselle vuoristomökille kauan odottamaansa lomaviikonloppua varten. Jotain on kuitenkin hyvin vialla: alueella ei näy yhtäkään elävää olentoa, eikä vierailijoilla ole mitään keinoa päästä sieltä pois. Ystävysten on jäätävä paikan päälle selvittämään, mitä salaisuuksia hylätty mökki pitää sisällään – ja minne he yksi kerrallaan katoavat…
dvd
2,95
Fridan ja Maxin arki maan alla sijaitsevassa Fungi-kerrostalossa on täynnä hauskoja sattumuksia, omalaatuisia naapureita ja jännittäviä pulmatilanteita. Hyppää mukaan Maxin ja Fridan seikkailuihin seuraamaan, kun kaksikko ratkaisee mysteereitä ja oppii uusia asioita yhteisöstään.
dvd
2,95
Kirjallisuutta ja etenkin Gustave Flaubertin teoksia rakastava leipuri Martin asuu pienessä kylässä Ranskan Normandiassa. Eräänä päivänä hänen naapureikseen muuttaa englantilainen pariskunta, joihin Martin haluaa heti tutustua paremmin. Syyt tähän ovat ymmärrettäviä: sen lisäksi, että uusien tulokkaiden nimet ovat Gemma ja Charles Bovery, myös pariskunta itsessään muistuttaa Martinia Flaubertin Rouva Bovary -klassikkokirjan kohutuista hahmoista. Voiko tarina ...
dvd
2,95
HAPPY ENDING on romanttinen komedia ikääntymisen kauneudesta. Helle on odottanut vuositolkulla, että hänen työnarkomaani puolisonsa Peter jäisi vihdoin eläkkeelle ja pariskunta voisi aloittaa leppoisat eläkepäivät ilman arjen kiireitä. Helle haaveilee heidän matkustavan maailman ympäri, mutta Peterillä on kokonaan toiset suunnitelmat. Kun Peter tulee viimeisen työpäivänsä päätteeksi kotiinsa, on hänellä varsin yllättäviä uutisia. Mies on ostanut ...
dvd
2,95
Petoksen pyörre Kun menestynyt valokuvaaja Anne Marie kuulee veljensä menehtyneen oudossa onnettomuudessa hevostilalla, ei hän aio antaa asian jäädä tutkimatta. Mitä tapahtuu kun Anne Marie kuitenkin ihastuu veljensä murhasta epäillyn perheen poikaan? Viettelevä vaihtokauppa Kim ja Kate ovat kaksossiskokset mutta eivät voisi olla erilaisempia. Kim on hyvin kasvatettu yliopisto-opiskelija ja Kate malli, jolla on alkoholiongelma. ...
blu-ray
2,95
Protestanttien ja katolisten välinen sota on kuumimmillaan 1500-luvun Ranskassa. Taistelukentät värjäytyvät verenpunaiseksi, kun armeijat lyövät yhteen. Epätoivoisena tavoitteenaan saada aikaan aselepo, sotaherra Henrik Navarralainen nai katolisen prinsessa Margot’n, mutta hääyö päättyy verilöylyyn, jossa uhreja on kymmeniätuhansia. Veri virtaa Pariisin kaduilla Euroopan historian synkimmästä ajasta kertovassa historiallisessa sotadraamassa.
dvd
2,95
Miten epäonnistuneesta taiteilijasta, katkerasta sotaveteraanista, politiikan diletantista tuli Saksan diktaattori? Kaksiosainen dokumentti kertoo Hitlerin kahdesta kohtalokkaasta vuosikymmenestä.
dvd
2,95
Eletään lähitulevaisuutta, kun massiivinen sähkökatkos pimentää koko Pohjois-Amerikan. Sisarukset Nell ja Eva asuvat yhdessä isänsä kanssa syrjäseudulla keskellä metsää, ja sähköjen katkettua eristyksissä asunut perhe on yksinäisempi kuin koskaan. Sähkökatkoksen venyessä elintarvikevarastot hupenevat ja kamppailu nääntymistä, sairastumista ja häirikköjä vastaan käy hetki hetkeltä kovemmaksi. Maailmanlopun mahdollisuus siintää jo näköpiirissä, kun sisarusten on oltava kekseliäämpiä kuin ...
dvd
2,95
On vuosi 1942. 14-vuotiaasta Homer Macauleysta on kovaa vauhtia tulossa Ithacan kaupungin paras lähettipoika. Vastuuntuntoinen Homer kantaa lisätienestit ylpeydellä kotiin leskeksi jääneen äitinsä ja sisarustensa turvaksi. Toisen maailmansodan katveessa nuoren lähettipojan viestejä yhtä aikaa odotetaan ja pelätään, sillä ne kantavat kaukaa sotatantereelta sanan elämästä ja kuolemasta, ja myös rakkaudesta. Meg Ryanin ohjausdebyytin rooleissa nähdään paitsi ...
dvd
2,95
Kovempi kuin Beck, intensiivisempi kuin Wallander. Menestyskirjasarjan odotetussa filmatisoinnissa rikoksia ratkovan entisen asianajajan Jack Irishin saappaissa nähdään karismaattinen Guy Pearce. Lopputuloksena on kovaotteinen paketti kaikille jännitystrillereiden ystäville.
dvd
2,95
Kovempi kuin Beck, intensiivisempi kuin Wallander. Jack Irish on palannut takaisin! Karismaattista yksityisetsivä Irishiä lähestyy hänen isänsä vanha ystävä, joka pyytää karskia etsivää löytämään tämän kadonneen pojan. Tehtävään suostuva Irish joutuu pian kuitenkin huomaamaan sotkeutuneensa syvälle alamaailman synkkien salaisuuksien verkkoon.
dvd
2,95
Kovempi kuin Beck, intensiivisempi kuin Wallander. Australialaisen yksityisetsivän Jack Irishin uutena tehtävänä on selvittää, mitä tuomarilta saadun salaperäisen osoitteen takaa löytyy. Kohtalokas toimeksianto johdattaa karismaattisen etsivän suoraan strippiklubien, huumekauppiaiden ja armottomien tappajien maailmaan.
dvd
2,95
Uskomaton tositarina puolalaisesta eversti Ryszard Kuklinskista, joka toimi kylmän sodan aikana CIA:n tiedustelijana neuvostojoukkojen sisäpiirissä. Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu CIA tunsi hänet nimellä Jack Strong ­– miehenä, joka salakuljetti Yhdysvalloille yli 35 000 asiakirjaa Neuvostoliiton sotavoimien tarkoin varjeltuja salaisuuksia.
dvd
2,95
John on vasta 17-vuotias, mutta jo yksi New Yorkin klubiskenen kuumimmista DJ-tähdistä. Yliannostus vie nuoren miehen oikeuteen, minkä seurauksena Joshin on pakko muuttaa pikkukaupunkiin isälleen, jota hän hädin tuskin tuntee. Josh yrittää pitää matalaa profiilia ja päästä mahdollisimman pian takaisin New Yorkiin jatkamaan normaalielämää. Kun paikalliskoulun tanssiryhmän vetäjä Mary pistää merkille Joshin musikaaliset taidot ja ...
dvd
2,95
Nuori ja kaunis Celestine (loistava Jeanne Moreau) jättää Pariisin aloittaakseen uuden työnsä varakkaan perheen maaseutukartanon kamarineitona 1930-luvulla. Omalaatuiset työnantajat vetävät Celestinen nopeasti mukaansa yläluokkaisten perversioiden, korruption ja väkivaltaisen seksuaalisuuden kiemuroihin. Mutta kuka lopulta selviää kunnianhimoisesta pelistä voittajana? Vuonna 1964 ilmestynyt Kamarineidon päiväkirja aloitti espanjalaisohjaaja Luis Buñuelin (Andalusialainen koira) viimeisen työskentelyvaiheen Ranskassa, jota seurasivat muun muassa ...
dvd
2,95
Ben Banks on parikymppinen pitkätukkainen vetelehtijä, jolla ei ole ollut suurempaa kunnianhimoa elämässä. Eräänä päivänä hän kuitenkin tapaa kauniin ja salaperäisen Amyn. Voiko rakkauden voima muuttaa kaiken? Säteilevä Mischa Barton (O.C., Kuudes aisti) on kuin luotu lumoavan ja modernin romanttisen komedian päätähdeksi.
dvd
2,95
Ranska, 1916. Kolme brittisotilasta jää ansaan keskelle arvaamattoman vihollisen aluetta. Heitä ympäröi saksalaisten sotilaiden konekiväärien ja tykistön loputon tulitus. Kuinka pitkälle voi miesten uskollisuus riittää?
blu-ray
2,95
Ranska, 1916. Kolme brittisotilasta jää ansaan keskelle arvaamattoman vihollisen aluetta. Heitä ympäröi saksalaisten sotilaiden konekiväärien ja tykistön loputon tulitus. Kuinka pitkälle voi miesten uskollisuus riittää?
dvd
2,95
Nyrkkeilystä innostunut Anthony menettää traagisesti äitinsä ja joutuu isänsä hylkäämäksi 1980-luvun New Yorkissa. Brooklynin pelätyt mafiapomot ottavat nuoren lahjakkuuden kuitenkin suojelukseensa ja hankkivat hänelle valmentajakseen legendaarisen Eddie ”Rocks” Trevorin. Ankarasti kohti unelmaansa pyrkivä Anthony saa nähdä, kuinka tiukimmat taistelut käydään välillä kehän ulkopuolella. Voimakastunnelmaista nyrkkeilyelokuvaa tähdittävät niin Alec Baldwin (30 Rock), Michael Madsen (The Hateful ...
dvd
2,95
Kovaotteinen komisario Salvo Montalbano taistelee mafiaa, korruptiota ja alamaailman vehkeilyitä vastaan Vigàtan kaupungissa Sisiliassa. Veriset murhat ja jatkuvat vaaratilanteet ovat Montalbanon arkipäivää – siviilien suojeleminen ja rikollisten pysäyttäminen oman henkensä uhalla ovat hänen työtään.
dvd
2,95
Kovaotteinen komisario Salvo Montalbano taistelee mafiaa, korruptiota ja alamaailman vehkeilyitä vastaan Vigàtan kaupungissa Sisiliassa. Veriset murhat ja jatkuvat vaaratilanteet ovat Montalbanon arkipäivää – siviilien suojeleminen ja rikollisten pysäyttäminen oman henkensä uhalla ovat hänen työtään.
dvd
2,95
Bill ja Sharon yrittävät pitää uusperhettään ja avioliittoaan kasassa, mutta huonoin tuloksin: heidän teini-ikäinen tyttärensä Ashley on ajautunut väärään seuraan, eikä vanhemmillakaan ole aikaa toisilleen. Kun perheen kodin apumieheksi pestattu ystävällinen Mac ehdottaa Ashleylle vapaaehtoistyötä vähäosaisten joulunäytelmässä, ei nuori nainen osaa kieltäytyä tästä. Joulun lähestyessä tulee koko perhe oppimaan, kuinka paljon ihmisten auttamisesta voi todella ...
dvd
2,95
Mitä Alain Ducasse etsii? Mikä kulinarismin neroa ja gastronomian tähteä motivoi? Täydellisen ruokalajin löytäminen? Uniikki makuelämys? Hienovarainen tuoksu? Uudet luonnon antimet? Mitä legendaarinen keittiömestari, jolla on jo kaikkea, haluaa vielä löytää? Alain Ducasse tekee sinnikkäästi töitä haistaakseen ja maistaakseen, kosketellakseen ja tutkiakseen yhä uusia raaka-aineita ja ruokalajeja. 32 huippuravintolaa ja 21 Michelin-tähteä saavuttanut ravintolamaailman legenda ...
dvd
2,95
Nuori näyttelijätär rakastuu palavasti lupaavaan kirjailijaan, eikä mikään tunnu olevan heidän esteenään. Intohimoinen unelmaromanssi muuttuu kuitenkin hetki hetkeltä realistisemmaksi pariskunnan kasvaessa niin toisiaan lähemmäs kuin lopulta erilleen. Valloittavaa ja elämänmakuista hittimusikaalia tähdittää muun muassa Pitch Perfect -elokuvista tuttu Anna Kendrick.
dvd
2,95
Lasten suosikki MTV3 Juniori-kanavalta! Late on pieni lisko, joka asustaa keskellä aavikkoa naapureidensa korppikotkan, hyeenan ja aavikkoketun kanssa. Sisukkaalla veijari-Latella ei ole ehkä ystäviensä kokoa eikä voimaa, mutta sitäkin enemmän rohkeutta ja kekseliäisyyttä. Valmistaudu hulvattomaan ja vauhdikkaaseen seikkailuun aavikon hassunhauskojen asukkaiden kanssa!
dvd
2,95
Lasten suosikki MTV3 Juniori-kanavalta! Late on pieni lisko, joka asustaa keskellä aavikkoa naapureidensa korppikotkan, hyeenan ja aavikkoketun kanssa. Sisukkaalla veijari-Latella ei ole ehkä ystäviensä kokoa eikä voimaa, mutta sitäkin enemmän rohkeutta ja kekseliäisyyttä. Valmistaudu hulvattomaan ja vauhdikkaaseen seikkailuun aavikon hassunhauskojen asukkaiden kanssa!
dvd
2,95
Lasten suosikki MTV3 Juniori-kanavalta! Late on pieni lisko, joka asustaa keskellä aavikkoa naapureidensa korppikotkan, hyeenan ja aavikkoketun kanssa. Sisukkaalla veijari-Latella ei ole ehkä ystäviensä kokoa eikä voimaa, mutta sitäkin enemmän rohkeutta ja kekseliäisyyttä. Valmistaudu hulvattomaan ja vauhdikkaaseen seikkailuun aavikon hassunhauskojen asukkaiden kanssa!
dvd
2,95
Lasten suosikki MTV3 Juniori-kanavalta! Late on pieni lisko, joka asustaa keskellä aavikkoa naapureidensa korppikotkan, hyeenan ja aavikkoketun kanssa. Sisukkaalla veijari-Latella ei ole ehkä ystäviensä kokoa eikä voimaa, mutta sitäkin enemmän rohkeutta ja kekseliäisyyttä. Valmistaudu hulvattomaan ja vauhdikkaaseen seikkailuun aavikon hassunhauskojen asukkaiden kanssa!
dvd
2,95
Lasten suosikki MTV3 Juniori-kanavalta! Late on pieni lisko, joka asustaa keskellä aavikkoa naapureidensa korppikotkan, hyeenan ja aavikkoketun kanssa. Sisukkaalla veijari-Latella ei ole ehkä ystäviensä kokoa eikä voimaa, mutta sitäkin enemmän rohkeutta ja kekseliäisyyttä. Valmistaudu hulvattomaan ja vauhdikkaaseen seikkailuun aavikon hassunhauskojen asukkaiden kanssa!
dvd
2,95
Lasten suosikki MTV3 Juniori-kanavalta! Late on pieni lisko, joka asustaa keskellä aavikkoa naapureidensa korppikotkan, hyeenan ja aavikkoketun kanssa. Sisukkaalla veijari-Latella ei ole ehkä ystäviensä kokoa eikä voimaa, mutta sitäkin enemmän rohkeutta ja kekseliäisyyttä. Valmistaudu hulvattomaan ja vauhdikkaaseen seikkailuun aavikon hassunhauskojen asukkaiden kanssa!
dvd
2,95
Lasten suosikki MTV3 Juniori-kanavalta! Late on pieni lisko, joka asustaa keskellä aavikkoa naapureidensa korppikotkan, hyeenan ja aavikkoketun kanssa. Sisukkaalla veijari-Latella ei ole ehkä ystäviensä kokoa eikä voimaa, mutta sitäkin enemmän rohkeutta ja kekseliäisyyttä. Valmistaudu hulvattomaan ja vauhdikkaaseen seikkailuun aavikon hassunhauskojen asukkaiden kanssa!
blu-ray
2,95
Todd Solondzin ohjaama draama vuodelta 2009. Pääosissa Shirley Henderson ja Allison Janney. Kymmenen vuotta Happiness – Onni -elokuvan menestyksen jälkeen Todd Solondz sai valmiiksi jatko-osan Life During Wartime. Näemme, mitä on tapahtunut kolmelle sisarukselle Joylle, Helenille ja Trishille, jotka painivat Onnessa elämänsä, rakkauden ja onnenpillereiden kanssa. Aivan kuten edellisessäkin osassa, mustan huumorin mestari Solondz ei ...
dvd
2,95
Pieni amerikkalaiskylä elää edelleen traagisen kaivosonnettomuuden varjossa, kun sen asukkaiden joukosta katoaa teinipoika. Yllättävä uusi koettelemus sitoo selviytyneen kaivosmiehen, kaivoksen johtajan yksinäisen vaimon sekä paikallisen pojan entistä tiiviimmin salaisuuksien tiheään verkkoon.
dvd
2,95
On vuosi 1901, ja varaton, mutta älykäs Emily Fox Seton suostuu avioliittoon lordi James Walderhurstin kanssa auttaakseen tätä pitämään sukunsa linnan itsellään. Pariskunnan välille syttyy nopeasti myös todellisia tunteita, ja Emily alkaa odottaa suvulle uutta perijää. James lähetetään kuitenkin pian rykmenttinsä kanssa Intiaan, mikä antaa hänen ovelalle serkulleen ja tämän vaimolle mahdollisuuden yrittää saada suvun ...
dvd
2,95
Rikostoimittaja Porter Wren (Adrien Brody) etsii jatkuvasti uusia tarinoita New Yorkin alamaailmasta. Nuori leski Caroline (Yvonne Strahovski) puolestaan haluaa epätoivoisesti selvittää edesmenneen ohjaaja-aviomiehensä yllättävää ja varsin hämärää kuolemaa. Kun lumoava Caroline pyytää Porterilta apua tapauksen ratkaisuun, on tämän mahdotonta vastustaa pyyntöä – tai naista. Pian Porter tempautuu mukaan kiristyksen, seksin ja petosten synkkään maailmaan. Klassinen ...
dvd
2,95
Entinen härkätaistelija, joka kiihottuu tappamisesta. Menestynyt naispuolinen asianajaja, jolla on sama ongelma. Nuori mies, jonka uskonnollinen kasvatus on tekemässä hänet hulluksi. He ovat päähenkilöt Pedro Almodóvarin tyylikkäässä, mustassa komediassa, joka kertoo ihmisluonnon pimeämmästä puolesta.
dvd
2,95
Pieni valkoinen jänötyttö Miffy löytää ystävineen joka päivä uusia seikkailuja. Tule tutustumaan Miffy-pupun värikkääseen ja hurmaavaan eläinmaailmaan! Sisältää jaksot: DVD 1 Miffyn musiikkipäivä Sateinen päivä Miffy tapaa Snuffyn Miffy saa lahjan Miffy saa apua Poppy Possulta Miffyn ja Aggien nallekarhut Miffy naamiaisissa Miffy telttailee Snuffyn synttärit Miffy sairastuu Miffy löytää teemukin Snuffy oppii kärsivällisyyttä Miffyn ...
dvd
2,95
Pieni valkoinen jänötyttö Miffy löytää ystävineen joka päivä uusia seikkailuja. Tule tutustumaan Miffy-pupun värikkääseen ja hurmaavaan eläinmaailmaan!
dvd
2,95
Pieni valkoinen jänötyttö Miffy löytää ystävineen joka päivä uusia seikkailuja. Tule tutustumaan Miffy-pupun värikkääseen ja hurmaavaan eläinmaailmaan!
dvd
2,95
Miss Meadowsin suloisen ulkokuoren ei kannata antaa hämätä liikaa – iltaisin kohteliaasta opettajattaresta kuoriutuu kaupungin katuja rikollisilta puhdistava kostaja. Katie Holmes esittää pääosaa riemastuttavan sähäkässä draamakomediassa.
dvd
2,95
Moonrise Kingdom on kaksinkertaisen Oscar-ehdokkaan Wes Andersonin (The Royal Tenenbaums, Steve Zissoun vedenalainen maailma) uusin elokuva. Bill Murrayn, Bruce Willisin, Edward Nortonin sekä Frances McDormandin tähdittämä omaperäinen komedia avasi Cannesin elokuvajuhlat toukokuussa 2012. Elokuvan tapahtumapaikkana on New Englandin rannikolla sijaitseva saari vuonna 1965, missä kaksi 12-vuotiasta rakastuu ja karkaa yhdessä villiin luontoon. Samaan aikaan kun ...
dvd
2,95
Herttoniemeläiset Antti ja Muhis ovat parhaita kavereita. Muhiksen perhe on kotkisin Somaliasta. Poikien ystävyys joutuu koetukselle, kun tapahtuu jotain järkyttävää. Yhteisen salaisuuden äärellä Antti ja Muhis vannovat ikuista ystävyyttä. Tapahtumat kiristävät entisestään skinien ja somalien tulenarkoja väläjä. Jengien sota näyttää väistämättömältä. Pojat ajautuvat umpikujaan ja näkevät enää vain yhden vaihtoehdon: Pako.
dvd
2,95
Lea, Adrian ja heidän kuurona syntynyt pikkuveljensä Theo lähtevät Pariisin sykkeestä lomalle pittoreskiin Provenceen. Sisarusten on tarkoitus viettää loma yhdessä isoisänsä Paulin kanssa, jota he eivät ole koskaan tavanneet sukuriidan vuoksi. Omaan rauhaan tottunut Paul elää kuvankauniissa maisemissa, oliivipuiden katveessa. Sukupolvien törmäykseltä ei voi välttyä, kun tapoihinsa pinttynyt isoisä joutuu lastenlasten pyöritykseen.
dvd
2,95
Sattumanvarainen kohtaaminen puistossa saattaa muuttaa kokonaisen elämän – tai kaksi. Gérard Depardieun ja Gisele Casadesuksen tähdittämä Päiväni Margueritten kanssa on sykähdyttävä ranskalaisdraama ystävyydestä, kirjallisuudesta ja elämän pienistä suurista hetkistä.
dvd
2,95
Joskus päästäksesi eteenpäin, sinun on palattava takaisin. Jim Owens tekee täsmälleen näin, kun päättää vierailla lukionsa luokkakokouksessa. Miten käy, kun Jim yrittää elää uudelleen nuoruuden huippuhetkensä – ja herättää henkiin lukioromanssinsa?
dvd
2,95
Dolomiitit vuonna 1915. Italia on liittynyt ensimmäiseen maailmansotaan ja aloittanut hyökkäyksen Itävalta-Unkaria vastaan. Nuori itävaltalainen sotilas lähtee taistelemaan tietään Alppien läpi pelastaakseen italialaisen ensirakkautensa. Ehtiikö hän perille ennen kuin vuoristo muuttuu yhdeksi historian kohtalokkaimmista taistelukentistä?
dvd
2,95
SILMÄTERÄ on käsikirjoittajana tunnetun Jan Forsströmin (Muukalainen, Skavabölen pojat, Hyvä poika) debyytti pitkän elokuvan ohjaajana. Tosielämän tapahtumista inspiraationsa saanut koskettava draama käsittelee äidinrakkautta ja turvattomuudesta kumpuavaa vieraan pelkoa. Marjan, 25, elämän keskipiste on hänen 7-vuotias tyttärensä Julia. Marja työskentelee öisin, jotta voi viettää päivät Julian kanssa, leikkien, hassutellen ja kertoillen satua Egyptin prinsessasta ja tämän ...
dvd
2,95
Eletään 1800-luvun loppua. 16-vuotias Jay Cavendish (Kodi Smit-McPhee) matkaa halki villin lännen etsiessään rakastamaansa naista. Nuorukaisen seuraan liittyy pian Silas Selleck (Michael Fassbender), mystinen lainsuojaton. Miehistä ottavat mittaa niin karut olosuhteet kuin pahantahtoiset palkkionmetsästäjätkin. Matkan varrella Jay ja Silas sisäistävät asian jos toisenkin elämästä ja ystävyydestä. Ja saattavat he oppia jotain rakkaudestakin… John Macleanin ultratyylikäs ...
dvd
2,95
Post-apokalyptisessa tulevaisuudessa nälänhätä on vienyt ihmiskunnan tuhoon. Irlannin perämailla erakkona elävä mies on selviytynyt piileskellen keskellä metsää. Hän on pysytellyt hengissä asentamiensa ansojen ja aseiden avulla. Omilla tiluksillaan eristäytyneenä elävä mies viljelee maapalaansa ja suojelee tonttiaan ympärillä partioivilta jengeiltä. Kun Kathryn ja hänen tyttärensä Milja sattuvat miehen maille, alkaa jännittävä kolmiodraama, ja uskollisuus ja lojaliteetti ...
dvd
2,95
Rufus Norrisin palkitun draamaelokuva SÄRKYNYT on voimakas, ravisteleva ja sydämensärkevä tutkielma rakkaudesta sen monissa muodoissaan: idealisoidusta, tarpeettomasta, ei-halutusta ja – viimeisimpänä – ehdottomasta. Skunk, 11 v, on diabeetikko – ja aika siisti tyyppi. Kesäloma on vasta alkanut ja tytön päivät ovat täynnään kepeitä toiveita, kunnes vastapäätä asuva epämiellyttävä herra Oswald hakkaa naapuritalon Rickin, kiltin mutta ...
dvd
2,95
Maailmankuulu katutaiteilija Banksy matkusti tiimeineen palestiinalaisalueille vuonna 2007 ja teki kuuluisaksi tulleen seinämaalauksensa aasista ja sotilaasta, missä israelilaissotilas kysyy aasilta henkilöpapereita. Teos sai paikalliset suivaatumaan, sillä se väärintulkittiin palestiinalaisia halventavaksi. Kohun keskellä paikallisen taksikuskin bisnesvaistot heräsivät, hän sahasi provosoivan maalauksen seinästä irti ja laittoi sen myyntiin Ebayhin, jossa teoksen kauppahinta kohosi pilviin. THE MAN WHO ...
dvd
2,95
Kelly hiipii salaa poikaystävänsä kotiin, ja pariskunnalla on toiveissa viettää kiihkeä yö yhdessä salaa vanhemmilta. Keskellä yötä poikaystävän kotiin murtautuu kuitenkin joukko naamioituja miehiä. Miesten karmivat aikeet paljastuvat pian, kun he ottavat Kellyn poikaystävän perheen panttivangeikseen. Murtomiehillä ei ole aavistustakaan, että talossa piileksii joku perheen ulkopuolinen, ja Kellyn on nyt otettava ohjat käsiinsä ja muututtava ...
dvd
2,95
Daniel (Wes Bentley) on hädin tuskin toimeentuleva taiteilija, jonka kunnianhimo on ajanut hänen avioliittonsa nurkkaan. Kun omissa oloissaan viihtyvä miljönääri Warner (Oscar-ehdokas Frank Langella) ostaa yhden Danielin maalauksista ja pyytää taiteilijan vierailemaan hänen kotiinsa, toivoo Daniel saavansa uudelta hyväntekijältään lisää työkomennuksia. Maalausten sijaan Warner pyytää Danielia kuvaamaan salaperäisiä tarkkailuvideoita. Kun Daniel alkaa selvittää, mitä Warnerin ...
dvd
2,95
EMMY-PALKITTU AMERIKKALAINEN MINISARJA ANTAA UUTTA POTKUA IHMEMAA OZIIN! L. Frank Baumin rakastettu klassikkotarina jatkuu fantasiaseikkailussa, joka vyöryttää kuvaruudulle siiveikkäitä apinalepakoita, kyberpunk-velhon ja kätketyn alamaailman. Zooey Deschanelin esittämä pikkukaupungin tarjoilijatar DG ajautuu myrskyn mukana salaperäiseen Outer Zoneen (O.Z.). Yhdessä uusien ystäviensä kanssa DG:n on taisteltava aluetta hallitsevaa pahaa Azkadellia-noitaa vastaan. Outer Zone on muutettu rapistuvaksi joutomaaksi ...
dvd
2,95
Yann Kermadec saa mahdollisuuden toteuttaa elämänsä suurimman unelman. Hän osallistuu kuuluisaan purjehduskilpailuun, jonka kisaajat matkaavat ympäri maailman yksin. Vankassa johdossa oleva Kermadec joutuu kuitenkin pysäyttämään matkansa hetkeksi, kun hänen peräsimensä hajoaa. Jatkaessaan kilpailua hän löytää veneestään yllättävän salamatkustajan, joka tulee vielä muuttamaan kaiken. Ranskalaisen menestysdraaman pääosassa lumoaa muun muassa Koskemattomat- ja Pieniä valkoisia valheita -elokuvista ...
dvd
2,95
Entinen vanki saapuu yhdysvaltalaiseen pikkukaupunkiin aloittaakseen uuden elämän. Hänen menneisyytensä on kuitenkin monelle liian tuttu, eikä aikaakaan, kun hän saa peräänsä kostonhimoisen sheriffin. Forest Whitaker ja Harvey Keitel astuvat Jean Gabinin ja Alain Delonin saappaisiin modernissa uusintaversiossa vuoden 1973 ranskalaistrilleristä Rikoskierre.
blu-ray
2,95
Entinen vanki saapuu yhdysvaltalaiseen pikkukaupunkiin aloittaakseen uuden elämän. Hänen menneisyytensä on kuitenkin monelle liian tuttu, eikä aikaakaan, kun hän saa peräänsä kostonhimoisen sheriffin. Forest Whitaker ja Harvey Keitel astuvat Jean Gabinin ja Alain Delonin saappaisiin modernissa uusintaversiossa vuoden 1973 ranskalaistrilleristä Rikoskierre.
dvd
2,95
Tervetuloa kiehtovan absurdiin tarinaan, jonka vain surrealismin rakastettu espanjalaismestari Luis Buñuel (1900-1983) pystyi saamaan aikaan. Buñuelin toiseksi viimeinen elokuva Vapauden aave (1974) esittelee joukon sattumanvaraisia henkilöitä ja sitäkin oudompia tilanteita. Illallispöydän ääressä istutaan wc-istuimilla, munkit pelaavat pokeria, ja kadonnutta tyttöä etsitään, vaikka hän on oikeasti kaikkien edessä. Koukuttava klassikkosatiiri ottaa leikkisän kuristusotteen porvaristosta ja luo ...
dvd
2,95
Paulo Coelhon menestysromaaniin perustuva draamaelokuva vuodelta 2009. Pääosissa Sarah Michelle Gellar. Veronikalla on kaikki mitä ihminen voi toivoa. Hän on kaunis, menestyvä ja loistava tulevaisuus odottaa. Siitä huolimatta hän päättää riistää oman henkensä. Veronika kuitenkin selviää ja tulee tajuihinsa mielisairaalassa, jossa hän saa tietää, että hänellä on vain viisi päivää elinaikaa. Tietäen, että hän on ...
blu-ray
2,95
Paulo Coelhon menestysromaaniin perustuva draamaelokuva vuodelta 2009. Pääosissa Sarah Michelle Gellar. Veronikalla on kaikki mitä ihminen voi toivoa. Hän on kaunis, menestyvä ja loistava tulevaisuus odottaa. Siitä huolimatta hän päättää riistää oman henkensä. Veronika kuitenkin selviää ja tulee tajuihinsa mielisairaalassa, jossa hän saa tietää, että hänellä on vain viisi päivää elinaikaa. Tietäen, että hän on ...
dvd
2,95
Uusi Renny Harlin -elokuva on Venäjän ja Georgian vuonna 2008 käymän lyhyen mutta tuhoisan sodan tapahtumiin perustuva Viiden päivän sota (5 Days of War) on kansainvälisen mittakaavan jännitys- ja toimintaelokuva. Sen keskiössä ovat Rupert Friendin näyttelemä amerikkalainen toimittajaja hänen kameramiehensä (Richard Coyle), jotka joutuvat taistelualueelle Venäjän ensimmäisten ilmaiskujen aikana. Uusi Renny Harlin -elokuva on Venäjän ...
dvd
2,95
Rockabilly-tyyli syntyi ja kukoisti 1950-luvulla. Sen perustajina nähdään Bill Haley & His Comets, Elvis Presley, Gene Vincent, Charlie Feathers, Mac Curtis sekä lukuisia muita muusikoita. Musiikkityyli on sekoitus gospelia, bluesia, countrya, hillbillya sekä boogie woogie’a. Rockabilly-ilmiöön yhdistetään usein myös hemaiseva pin-up -muoti. Naisilla värikkäät mekot, räiskyvät huulet ja ylös laitettu tukka, pojilla käärityt farkut sekä ...
dvd
2,95
Yhdeksän virkamiestä suljetaan simulaatiohuoneeseen tehtävänään suunnitella Iso-Britannialle strategia kansainvälisen ydinasehyökkäyksen varalta. Rutiiniharjoituksena alkanut tilanne alkaa kuitenkin hiljalleen eskaloitua uhkaavaksi. Onko jotain mitä osanottajille ei kerrota? Muun muassa Peaky Blinders ja Sota ja rauha -sarjoista tutun ohjaaja Tom Harperin jännittävä poliittinen draama avasi Rotterdamin kansainväliset elokuvajuhlat vuonna 2015.
dvd
2,95
Kun tyttöystävä janoaa kosintaa, Georges päättää selvitellä ajatuksiaan lähtemällä ajelulle vanhalla urheiluautollaan. Mies ei kuitenkaan ole reitin ainoa, joka on pakosalla. Ei nimittäin aikaakaan, kun Georges löytää tienposkesta hääpukuun sonnustautuneen naisen: morsiamen, joka on karannut omista häistään. Karkulaiset jatkavat matkaa kohti epävarmalta tuntuvaa tulevaisuutta yhdessä, mutta kuinka pitkälle tie vie? The Wedding Day on romanttinen ...
dvd
2,95
Räväkkä komedia Why Stop Now tuo yhteen kolme koomikkotaidoistaan tunnettua näyttelijää: elokuvan pääosissa nähdään Oscar-ehdokas Jesse Eisenberg (Social Network, Zombieland), Oscar-palkittu Melissa Leo (Taistelija) sekä Emmy-ehdokas Tracy Morgan (30 Rock). Eli on nuori pianolahjakkuus, joka valmistautuu elämänsä tärkeimpään koesoittoon. Tätä ennen Elin on kuitenkin vietävä huumeriippuvainen äitinsä vieroitukseen, mikä ei sujukaan täysin ongelmitta. Vauhdikkaan päivän ...
dvd
2,95
Jotkut tekevät mitä tahansa tullakseen tunnetuiksi – tai jäädäkseen tunnetuiksi. Paikka julkisuudessa antaa mahdollisuuden tavata heidät, keitä me niin mielellään ihailemme. Vaikuttavan näyttelijäkaartin avulla Woody Allen vie meidät hullulle matkalle julkkismaailman villiin vuoristorataan. Eronsa jälkeen levoton kirjailija Lee Simon päättää aloittaa uuden elämän – elämän, johon kuuluu seksiä, huumeita ja moraalista rappiota.
blu-ray
2,95
Jotkut tekevät mitä tahansa tullakseen tunnetuiksi – tai jäädäkseen tunnetuiksi. Paikka julkisuudessa antaa mahdollisuuden tavata heidät, keitä me niin mielellään ihailemme. Vaikuttavan näyttelijäkaartin avulla Woody Allen vie meidät hullulle matkalle julkkismaailman villiin vuoristorataan. Eronsa jälkeen levoton kirjailija Lee Simon päättää aloittaa uuden elämän – elämän, johon kuuluu seksiä, huumeita ja moraalista rappiota.
dvd
2,95
Tähtiä vilisevässä elokuvassaan ”Hollywood Ending – Elokuvan päätepysäkki” Woody Allen irvailee estottomasti omalle uralleen ja samalla koko elokuvateollisuudelle. Allan esittää ohjaaja Val Axmania, joka saa odottamansa tilaisuuden palata huipulle. Sitten hän äkkiä menettää sen, mitä ohjaajat tarvitsevat enemmän kuin mitään muuta:näkökykynsä.
blu-ray
2,95
Tähtiä vilisevässä elokuvassaan ”Hollywood Ending – Elokuvan päätepysäkki” Woody Allen irvailee estottomasti omalle uralleen ja samalla koko elokuvateollisuudelle. Allan esittää ohjaaja Val Axmania, joka saa odottamansa tilaisuuden palata huipulle. Sitten hän äkkiä menettää sen, mitä ohjaajat tarvitsevat enemmän kuin mitään muuta:näkökykynsä.
dvd
2,95
Kunnianosoituksessaan film noir-elokuville Woody Allen esittää vakuutusetsivä CW Briggsiä. Tämä hypnotisoidaan tekemään jalokivivarkaus, jota hän joutuu itse myöhemmin tutkimaan. Sivurooleissa nähdään Oscar-palkitut Helen Hunt, Charlize Theron, Elizabeth Berkley ja Dan Aykroyd.
blu-ray
2,95
Kunnianosoituksessaan film noir-elokuville Woody Allen esittää vakuutusetsivä CW Briggsiä. Tämä hypnotisoidaan tekemään jalokivivarkaus, jota hän joutuu itse myöhemmin tutkimaan. Sivurooleissa nähdään Oscar-palkitut Helen Hunt, Charlize Theron, Elizabeth Berkley ja Dan Aykroyd.
dvd
2,95
Woody Allenin Keksejä ja konnia on ajaton rikoskomedia, jonka vitsit osuvat maaliinsa joka ainoa kerta. Joukko pikkurikollisia yrittää murtautua pankkiholviin omasta leipomostaan, jonka he ovat perustaneet ryöstöä varten, mutta vaimon kekseistä tuleekin aivan liian hyviä.
blu-ray
2,95
Woody Allenin Keksejä ja konnia on ajaton rikoskomedia, jonka vitsit osuvat maaliinsa joka ainoa kerta. Joukko pikkurikollisia yrittää murtautua pankkiholviin omasta leipomostaan, jonka he ovat perustaneet ryöstöä varten, mutta vaimon kekseistä tuleekin aivan liian hyviä.
dvd
2,95
New York, 1920-luku. Neuroottinen näytelmäkirjailija David Shayne joutuu tekemään mafian kanssa sopimuksen, joka vaarantaa niin hänen seuraavan näytelmänsä, kuin koko uransakin. Hysteerisen hauska, Oscar-palkittu komedia.
dvd
2,95
Woody Allen esittää urheilutoimittaja Lennyä, joka etsii adoptiopoikansa biologista äitiä. Kun osoittautuu, että tämä on pitkäsäärinen prostituoitu, joka suhtautuu työhönsä tunteettomasti ja on hyvin suorasanainen, Lennyn maailmankuva mullistuu. Mira Sorvino palkittiin Oscarilla roolisuoristuksestaan kevytmielisenä rakkauden jumalattarena.
blu-ray
2,95
Woody Allen esittää urheilutoimittaja Lennyä, joka etsii adoptiopoikansa biologista äitiä. Kun osoittautuu, että tämä on pitkäsäärinen prostituoitu, joka suhtautuu työhönsä tunteettomasti ja on hyvin suorasanainen, Lennyn maailmankuva mullistuu. Mira Sorvino palkittiin Oscarilla roolisuoristuksestaan kevytmielisenä rakkauden jumalattarena.
dvd
2,95
Legendaarisen Woody Allenin romanttisessa komediassa nähdään ohjaajan itsensä lisäksi niin Jason Biggs (American Pie-elokuvat), Christina Ricci (Päätön ratsumies, Addams Family) kuin Danny DeVito (Get Shorty – hyvä pätkä, Junior). Hädin tuskin toimeentuleva kirjoittaja Jerry sinnittelee myös huonossa parisuhteessa: hänen tyttöystävänsä Amanda on kaikkea muuta kuin ymmärtävä kumppani. Yllättäväksi avuksi ilmestyy kuitenkin kuusikymppinen David, joka alkaa ...
dvd
2,95
Mekaanikkona toimiva Barry elää rauhallista perhe-elämää vaimonsa ja tyttärensä kanssa, kun kaikki murtuu. Meteorisateen yönä zombiet ottavat vallan, eikä hyökkäyksestä selviä edes kaikki Barryn perheenjäsenet. Barry pelastuu elävien kuolleiden laumalta vain vaivoin. Kaiken kukkuraksi pahamaineinen, kaasunaamareihin verhoutuneiden sotilaiden joukko kidnappaa Barryn siskon, Brooken, joka päätyy psykoottisen lääkärin koekaniiniksi. Brooken suunnitellessa pakoa tahollaan, Barry rynnistää pelastamaan ...
dvd
2,95
182 valmistunutta tyttöä. 4 kuokkavierasta. Miten mikään voisi mennä pieleen? Rasmus on juuri eronnut tyttöystävästään eikä tiedä mitä tehdä elämänsä kanssa. Hänen kahdella parhaalla ystävällään on kuitenkin tähän mitä nerokkain ratkaisu: kolmikko lähtee kuokkimaan lukiolaistyttöjen valmistujaisbileitä! Tuloksena on täysin hullu, alkoholilla marinoitu sekä kaikin puolin absurdi päivä, jota Rasmus ei tule unohtamaan ikinä.
dvd
2,95
Itserakas teatteriohjaaja Jerry on naimisissa Terrin kanssa, vaikka tapailee salaa vaimonsa varattua ystävää Marya. Parisuhteiden peruspakka menee lopullisesti sekaisin kun Terri iskee silmänsä naisista pitävään ihastuttavaan Cheriin ja Maryn aviomies Barry alkaa viettää aikaa naisia vihaavan Caryn kanssa. Ronskilla Miesten kesken-elokuvalla parrasvaloihin noussut ohjaaja Neil LaBute jatkaa sysimustan huumorin parissa toisella nappisuorituksellaan. Hullunhauskan suhdemylläkän pääosissa ...
dvd
4,95
Newyorkilaisetsivä Tommy Conley (Lost-sarjasta tuttu Dominic Monaghan) matkustaa Tukholmaan tutkimaan järkyttävien murhien sarjaa. Kaupunkia ravisuttaa vaaleiden, nuorten naisten surmat, joissa ruumiit ovat löytyneet kukkakedoilta. Paikan päällä Ruotsissa Conley saa parikseen täydellisen vastakohtansa: maltillisen ruotsalaispoliisi Mikael Eklundin (Millennium-trilogian Michael Nyqvist). Epätavallinen etsiväpari paheksuu toisiaan ja toistensa toimintatapoja, mutta heidän on löydettävä yhteinen sävel saadaakseen kiinni säälimättömän ...
dvd
4,95
Los Angeles, 1967. Rakkauden kesä on täynnä flower poweria, musiikkia ja vapautta. Nuori nainen Emma Karn katoaa, ja kokenut etsivä Sam Hodiak palkataan etsimään Emma. Hodiak saa pian vihiä, että katoamisen takana saattaa olla hippiyhdyskuntaa ylläpitävä kulttimaineinen Charles Manson. Karismaattinen Manson on onnistunut houkuttelemaan vaikutuksille alttiita, herkkiä nuoria mukaan liikkeeseensä. Hodiak saa parikseen nuoren poliisin, ...
dvd
4,95
Los Angelesissa eletään 1960-luvun loppua. Etsivä Sam Hodiak alkaa saada lähetyksiä, joissa on kadonneiden naisten kuvia. Houkutteleeko pahamaineinen sarjamurhaaja Manson taas luokseen nuoria naisia vain laajentaaksen sairasta “perhettään” vai mistä on kysymys? Etsivä Hodiakin piinaavaa Manson-jahtia hallitsee jatkuva henkinen ja fyysinen väkivalta. AQUARIUKSEN ensimmäinen tuotantokausi kertoi legendaarisesta sarjamurhaajasta Charles Mansonista ja hänen alkuajoistaan ennen kuuluisia ...
dvd
4,95
LAPD:n murharyhmän periksiantamaton rikostutkija Harry Bosch ei aio luovuttaa tiukimmankaan esteen tai tapauksen edessä. Nyt miehen tehtävänä on selvittää 13-vuotiaan pojan murha – samalla kuin häntä itseään epäillään oikeudessa sarjamurhaajan tappamisesta. Väkevän laadukas rikossarja perustuu Michael Connellyn suosikkidekkareihin. Piinkovan sarjan nimiroolissa nähdään Titus Welliver.
dvd
4,95
Pienen rannikkokaupungin idylli rikkoutuu, kun rannalta löytyy 11-vuotiaan pojan ruumis. Murhatutkimus käynnistää valtavan mediamyrskyn ja tapausta lähetetään tutkimaan edellisen murhatapauksensa piinaama etsivä Alec Hardy (David Tennant). Parikseen hän saa paikallisen poliisietsivän Ellie Millerin (Olivia Colman). Tiivissä yhteisössä jokainen vuorollaan saa epäillyn leiman, ennen kuin rikos ratkeaa. Britanniassa palkintoja kahmineen sarjan jännittävällä ensimmäisellä tuotantokaudella pääosissa nähdään ...
dvd
4,95
Menestyssarjan toinen kausi seuraa 11-vuotiaan Daniel Latimerin murhasta syytetyn Joe Millerin oikeudenkäyntiä. Pojan murha on ravisuttanut Broadchurchin tiiviin kyläyhteisön tasapainoa. Kun etsivä Ellie Millerin mies Joe kiistää syyllisyytensä, on selvää, että tapaus on kaikkea muuta kuin käsitelty. Oikeudenkäynnin edetessä tapaukseen liittyvät epäjohdonmukaisuudet sekä paikallisten tarkoin varjelemat salaisuudet paljastuvat. Menneisyys ei jätä rauhaan myöskään etsivä Alec ...
dvd
4,95
Kaveriporukka suuntaa syrjäiselle metsämökille hedonistisen viikonlopun viettoon, mutta hauskanpito loppuu lyhyeen, kun lihansyöjävirus alkaa verottaa joukkoa yksi toisensa jälkeen. Cabin Fever on uusintaversio Eli Rothin vuonna 2002 ohjaamasta samannimisestä kauhuklassikosta. Elokuvan on ohjannut Travis Zariwny ja Executive producer on Roth itse. Elokuvan pääosissa nähdään Gage Golightly (Teen Wolf), Matthew Daddario (Shadowhunters), Samuel Davis (Sin City: ...
blu-ray
4,95
Kaveriporukka suuntaa syrjäiselle metsämökille hedonistisen viikonlopun viettoon, mutta hauskanpito loppuu lyhyeen, kun lihansyöjävirus alkaa verottaa joukkoa yksi toisensa jälkeen. Cabin Fever on uusintaversio Eli Rothin vuonna 2002 ohjaamasta samannimisestä kauhuklassikosta. Elokuvan on ohjannut Travis Zariwny ja Executive producer on Roth itse. Elokuvan pääosissa nähdään Gage Golightly (Teen Wolf), Matthew Daddario (Shadowhunters), Samuel Davis (Sin City: ...
dvd
4,95
Gemma Foster on lahjakas ja pidetty lääkäri, jonka elämästä ei puutu mitään. Gemman niin täydellinen arki suistuu kuitenkin raiteiltaan, kun hän alkaa epäillä miestään uskottomuudesta. Gemma päättää selvittää totuuden, minkä seurauksena paljastuvat salaisuudet uhkaavat kaikkea hänelle tärkeää. Kasvava valheiden ja petosten vyyhti saa Gemman tekemään asioita, joihin hän ei koskaan olisi uskonut pystyvänsä. Piinaavan psykologisen ...
dvd
4,95
Upeiden ranskalaistaitureiden tähdittämä nostalginen matka elämän tärkeimmän ihmissuhteen alkujuurille muistuttaa meitä siitä, kuinka ja miksi rakastumme. Kuusikymppinen Victor (Daniel Auteuil) elää väljähtyneessä avioliitossa Marianne-vaimonsa (Fanny Ardant) kanssa. Pariskunnalla on yltäkylläisessä elämässään puitteet kohdillaan, mutta välinpitämättömyys kaivertaa kumpaistakin sisältä. Victorin elämä kääntyy ylösalaisin päivänä, jona hän saa mahdollisuuden mahdottomaan: palata menneisyyteen neljän vuosikymmenen taakse ja päivään, ...
dvd
4,95
Belfastia ravistelee sarja julmia murhia, joiden edessä paikallinen poliisi on neuvoton. Tutkimuksia lähetetään jatkamaan kokenut ja kovatahtoinen rikosylikomisario Stella Gibson. Hänen komentonsa alla poliisit eivät saa jättää yhtään kiveä kääntämättä ennen kuin kaupunkia terrorisoiva sarjamurhaaja on saatu kiinni. Jo useampaan otteeseen BBC:n kaikkien aikojen parhaimpien sarjojen joukkoon nostettu The Fall on hyytävä psykologinen trilleri kahdesta ...
dvd
4,95
On kulunut 10 päivää siitä, kun rikosylikomisario Stella Gibson epäonnistui Belfastin komennuksellaan saada kiinni armoton sarjamurhaaja Paul Spector. Peli muuttuu, kun yksi Spectorin uhreista uusin jääkin henkiin. Menestyssarjan toisella kaudella Gibson tiimeineen ajautuu yhä lähemmäksi Spectoria, mutta saavatko he hänet ajoissa kiinni, ennen kuin uhriluku jälleen lisääntyy? Jo useampaan otteeseen BBC:n kaikkien aikojen parhaimpien sarjojen ...
dvd
4,95
Hänen nimensä oli Fleming, Ian Fleming. Mies, joka loi salaisen agentti 007:n, James Bondin. Ja kenen todellinen elämä sodanjälkeisessä Lontoossa oli vielä jännittävämpää, vauhdikkaampaa ja vivahteikkaampaa kuin maailman legendaarisimman agenttihahmon. Suositun minisarjan nimiroolia tähdittää karismaattinen Dominic Cooper (Captain America, Dracula Untold, The Devil’s Double).
dvd
4,95
Nuori ja kunnianhimoinen Claire Robbins jättää pienen kotikaupunkinsa taakseen tavoitellakseen unelmaansa nousta maailman parhaimpien ballerinojen joukkoon. Lahjakas tanssija pääsee sisään American Ballet Companyyn New Yorkissa, mutta hinta tästä ei ole pieni. Maailmassa, jossa pieninkin askel voi olla väärä, on kilpailu kovaa, eikä se kaihda keinoja. Tanssimaailman raakuutta ja kiehtovuutta koukuttavasti kuvaavan minisarjan on luonut Breaking ...
dvd
4,95
Voimakastahtoinen ylikonstaapeli Catherine Cawood johtaa poliisitiimiä pienellä yorkshireläispaikkakunnalla ja jäljittää samalla miestä, jonka uskoo olevan syyllinen oman tyttärensä itsemurhaan. Sinnikäs etsintä johdattaa naisen kuitenkin mutkikkaan kidnappaustapauksen ja hellittämättömän brutaalien sieppaajien jalanjäljille. Onnistuuko Catherine saamaan oikeat henkilöt oikeuden eteen?
dvd
4,95
Voimakastahtoinen ylikonstaapeli Catherine Cawood on tunnettu poliisitiiminsä piinkovana johtajana. Rautaisen ulkokuoren alle piiloutuu kuitenkin nainen, joka ei ole vieläkään toipunut traagisista tapahtumista, jotka johtivat hänen tyttärensä itsemurhaan. BBC:n menestyssarjan toisella kaudella ylikonstaapeli Cawoodin tiimi saa tehtäväkseen jäljittää Yorkshiren maaseudulla liikkuvan brutaalin sarjamurhaajan. Samalla vankilassa istuu tuomiotaan se osa Catherinen menneisyyttä, jonka hän haluaisi jo unohtaa.
dvd
4,95
Nuori teinityttö löydetään raa’asti murhattuna pientä teollisuuskaupunkia ympäröivästä metsästä. Osa Hemlock Groven asukkaista uskoo veriteon takana olleen nelijalkaisen pedon, osa taas pelkää kyseessä olleen ihmisen – tai kummankin. Pyrkimys saada murhaaja kiinni mahdollisimman nopeasti tuo yhteen kaupungin varakkaimman perheen pojan ja teini-ikäisen kulkurin. He joutuvat kuitenkin taistelemaan sekä aikaa että yhteisönsä salaisuuksien muuria vastaan – ...
dvd
4,95
Hemlock Grove on edelleen shokissa karmivan murhasarjan jälkeen, kun veriteot alkavat uudelleen. Murhat näyttävät onnettomuuksilta ja uhrit ovat lapsiperheitä. Peter ja Roman tekevät parhaansa ratkaistakseen tapaukset, mutta kohtaavat vain uusia mysteerejä ja yhä pimeämpiä voimia. Peter ja Roman joutuvat taistelemaan myös omia sisäisiä petojaan vastaan. Netflixin alkuperäissarjoihin lukeutuva HEMLOCK GROVE on modernin kauhumaestro Eli Rothin ...
dvd
4,95
Modernin kauhumaestro Eli Rothin uraauurtava Hemlock Grove -sarja huipentuu kolmanteen ja kaikkein hyytävimpään kauteensa. Mirandan ja Nadian etsintä jatkuu, ja totuus tohtori Spivakista uhkaa selvitä. Olivia taistelee saadakseen Godfreyn imperiumin hallintaansa, ja Peter tekee kaikkensa estääkseen uhkaavan heimosodan. Roman tutustuu salaiseen upir-yhteisöön, ja Shelley yrittää löytää keinon ottaa elämänsä omaan haltuunsa. Mitä lähemmäs hahmot tulevat ...
dvd
4,95
Nessa Stein kasvoi isänsä asefirman varjoissa. Nyt hän pyrkii oikaisemaan sukunsa tekemät vääryydet keskellä Lähi-idän rauhanprosessia. Selvitäkseen poliittisten salaliittojen ja vakoilun värittämästä arjesta hänen on kuitenkin kaivauduttava syvälle menneisyyden salaisuuksiin.
dvd
4,95
Ranskassa eletään vuotta 1967. Paulette (Juliette Binoche) on pyörittänyt yhdessä puolisonsa kanssa jo vuosia kotitalouskoulua, jonka tarkoitus on jalostaa nuorista naisista täydellisiä vaimoja. Kun Pauletten mies yllättäen kuolee, joutuu nainen huolehtimaan konkurssin partaalla olevasta yrityksestään itse ja järjestämään koko elämänsä uudelleen. Uudet tuulet puhaltavat myös oppilaina olevien tyttöjen elämässä: he haluavat elämältään muutakin kuin olla ...
dvd
4,95
Veronika on entinen lukion musiikinopettaja, joka istuu vankilassa syytettynä oppilaansa seksuaalisesta ahdistelusta. Rikoksesta, jota hän ei ollut tehnyt ja johon melkein kaikki tiesivät hänen olevan syytön. Veronika haluaa kuitenkin pysyä vangittuna ja sanoo jokaiselle, joka on halukas kuuntelemaan häntä, ansaitsevansa tuomion. Kuitenkin aivan eri ”rikoksesta” tai oikeammin synnistä, joka tapahtui hänen teini-iässään. Tilanteessa, johan sisältyy ...
dvd
4,95
Mikä oli tosiasiassa Hitlerin terveyden laita? Tekikö Hess todella itsemurhan, vai oliko hän salamurhan uhri? Mitä tapahtui myyttiselle U-513:lle? Entä mitä tapahtui natsien kultavaroille sodan loputtua? Aiemmin suljettuina pysyneet arkistot ovat avautuneet ja uusia totuuksia on paljastunut
dvd
4,95
Nuori maalaiskaunotar Denise muuttaa kaupunkiin aloittaakseen uuden työnsä Pohjois-Englannin ensimmäisessä naisten tavaratalossa vuonna 1875. Ahkera ja ystävällinen nainen toivoo nousevansa nopeasti työurallaan, mitä kaikki eivät kuitenkaan katso hyvällä. Tämä on tarina Denisen, hänen työtovereidensa ja tavaratalon asiakkaiden elämästä, josta ei puutu niin viktoriaanisen ajan pukudraamaa, viehättävää laaturomantiikkaa kuin toteutuneita unelmia.
dvd
4,95
Émile Zolan romaani Naisten paratiisi (1974, myös Naisten aarreaitta, 1912) kuvaa kulutusyhteiskunnan alkuvaiheita houkutuksia tulvivan tavaratalon kautta. BBC:n menestyssarja puhaltaa Zolan vision henkiin tavoittaen ajankuvan, tyylin ja tunnelman upeasti. On kulunut vuosi siitä, kun Moray julisti rakastavansa Deniseä ja päätti unohtaa niin Katherinen kuin tavaratalonkin. Pariskunta alkaa punoa juonia saadakseen Paratiisin hallintaansa – hinnalla millä ...
dvd
4,95
Kolumbiaan sijoittuva ja siellä kuvattu rikostrillerisarja kertoo pahamaineisesta huumelordista Pablo Escobarista, joka ansaitsi biljoonansa kokaiinikaupalla. Tietä rikollismaailman kärkeen uhkaavat kuitenkin niin kilpailijat, poliisit kuin muutkin viholliset. Netflixin menestyssarja kuvaa Escobarin elämää Medellin-kartellin johtajana 1970-luvulta alkaen sen kaikessa kiehtovassa ja karmivassa jännittävyydessään.
dvd
4,95
Pääsemme seuraamaan Pablo Escobarin edesottamuksia. Toinen kausi alkaakin suoraan siitä mihin ensimmäinen päättyi. Joten tarinaa on siinä mielessä helppo seurata, kunhan vain muistaa mihin ensimmäinen kausi päättyi. Toisen kauden alussa jos on muutama hahmo joita ei muista keitä he ovat niin se onneksi käy nopeasti ilmi kertojan avulla. Kertojana toimii jälleen ensimmäisen kauden tavoin sarjan ...
blu-ray
4,95
Pääsemme seuraamaan Pablo Escobarin edesottamuksia. Toinen kausi alkaakin suoraan siitä mihin ensimmäinen päättyi. Joten tarinaa on siinä mielessä helppo seurata, kunhan vain muistaa mihin ensimmäinen kausi päättyi. Toisen kauden alussa jos on muutama hahmo joita ei muista keitä he ovat niin se onneksi käy nopeasti ilmi kertojan avulla. Kertojana toimii jälleen ensimmäisen kauden tavoin sarjan ...
dvd
4,95
Rayna Jaymes (Connie Britton) oli kerran countrymusiikin ylivoimainen kuningatar ja miljoonien fanien ihailun kohde. Nyt hän joutuu vastentahtoisesti turvautumaan nuoren tähden apuun saadakseen kävijöitä keikoilleen. Raynan kanssa samalle kiertueelle tuleva Juliette Barnes (Hayden Panettiere) on kaunis ja kunnianhimoinen, eikä anna minkään seisoa hänen ja suursuosion tiellä. Kuinka kaksi supertähteä selviävät samalla lavalla – ja yksityiselämissään?
dvd
4,95
Countrymusiikin supertähtien valtataistelu jatkuu menestyssarja Nashvillen toisella kaudella! Laulajatar Rayna Jaymesin elämä mullistui, kun hän joutui jakamaan lavan kiertueellaan nuoren Juliette Barnesin kanssa. Tällä kertaa pakkaa sekoittavat lisäksi uudet kunnianhimoiset laulajakyvyt ja yllättävät salaisuudet. Mitä musiikkimaailman kulissien takaa vielä paljastuu?
dvd
4,95
Piper Chapman on kuin kaikki muutkin kauniit ja menestyneet kolmekymppiset naiset New Yorkissa – paitsi että hän salakuljetti huumerahoja tyttöystävälleen vuosikymmen sitten ja joutuu nyt siitä vankilaan. Weeds-sarjan luojan Jenji Kohenin uutuuskomedia on hulvaton ja tositapahtumiin perustuva tarina Piperista ja hänen vankikollegoistaan naisvankilan räväkässä arjessa.
dvd
4,95
Piper Chapman istuu edelleen Litchfieldin naistenvankilassa tuomiotaan nuoruusvuosina salakuljettamastaan huumerahasta. Pikkuhiljaa newyorkilaisesta hienohelmasta on kuoriutunut piinkova nainen, joka pärjää vankilayhteisössä rautaisin ottein. Nyt Piperin on kuitenkin otettava vastuu väkivaltaisista teoistaan. Vanhojen tuttujen elämä on täynnä mullistuksia: Red on jäänyt yhteisön ulkopuolelle, Taystee heittäytyy mukaan uusiin bisneksiin ja Morello särkee sydämensä. Järkyttävät paljastukset ja uudet tulokkaat ...
dvd
4,95
Orpo Sarah näkee itseään muistuttavan naisen heittäytyvän junan alle. Hän varastaa kaksoisolentonsa identiteetin, mutta joutuu pian huomaamaan, että vaikeudet ovat vasta alkamassa. Sarahilta näyttäviä naisia on olemassa vielä paljon enemmän – eikä yksikään heistä ole turvassa.
dvd
4,95
Orphan Blackin mystinen maailma laajenee ja salaliittojen lonkerot ulottuvat yhä syvemmälle Golden Globe –palkitun menestyssarjan toisella tuotantokaudella. Sarah sisaruksineen tekee kaikkensa varjellakseen salaisuutta, ja suojellakseen rakkaimpiaan. Tehtävä ei kuitenkaan ole helppo, sillä koskaan ei tiedä keneen voi luottaa.
dvd
4,95
On kulunut jo kaksi kautta siitä, kun orpo Sarah sai selville kuuluvansa salaiseen klooniperheeseen – jonka yksikään jäsen ei ole turvassa. Sarah kamppailee löytääkseen kadonneen sisarensa Helenan. Alison yrittää jatkaa normaalielämää. Samaan aikaan yhä heikentyvä Cosima etsii parannuskeinoa, jolla pitää heidät kaikki hengissä. BBC American menestyssarja ORPHAN BLACKIN kolmas tuotantokausi nostaa kiehtovan scifi-seikkailun jännitysasteita aivan ...
dvd
4,95
Suurperhe kokoontuu kauniina kesäpäivänä juhlistamaan perheenäidin Andréan (Catherine Deneuve) 70-vuotispäivää. Andréan molemmat pojat ovat paikalla. Niin uratykki Vincent menestyvine vaimoineen ja upeine lapsineen kuin boheemi valokuvaaja Romain puolet nuoremman tyttöystävänsä kanssa. Ainoa, joka puuttuu, on Andréan vuosikausia sitten omille teilleen lähtenyt tytär Claire. Ja kun tuhlaajatyttö yllättäen ilmestyykin paikalle, suistaa saapuminen idyllisen perhejuhlan varsinaiseen kaaokseen… ...
dvd
4,95
Eletään 1700-luvun loppua Englannissa. Ross Poldark (karismaattinen Aidan Turner) palaa takaisin Iso-Britanniaan taisteltuaan Yhdysvaltain vapaussodassa. Cornwallin idylliselle rannikkoseudulle sijoittuva televisiosarja perustuu Winston Grahamin suosittuun kirjasarjaan.
dvd
4,95
Ross ja Demelza ovat menettäneet lapsensa, heidän kaivoksensa ei ole enää tuottoisa, pari on varaton ja Ross juuri pidätetty. Tuomitaanko mies kansankiihotuksesta ja ryöstelystä vai vapautetaanko hänet syytteistä? Ross kamppailee tunteidensa kanssa, kun häntä vetää puoleensa vanha rakkaus Elizabethia kohtaan sekä kiintymys omaan vaimoon Demelzaan. Mutta onko miehen todella mahdollista rakastaa kahta naista samanaikaisesti? Entä ...
dvd
4,95
Eletään 1700-luvun loppua Englannissa. Ross Poldark (karismaattinen Aidan Turner) palaa takaisin Iso-Britanniaan taisteltuaan Yhdysvaltain vapaussodassa. Cornwallin idylliselle rannikkoseudulle sijoittuva televisiosarja perustuu Winston Grahamin suosittuun kirjasarjaan.
dvd
4,95
Itä-Lontoo vuonna 1889. Raa’at murhat, vaikeaselkoiset mysteerit ja synkät salaliitot ovat kaikki arkipäivää Lontoon poliisin kovaotteiselle osastolle, joka yrittää pitää yllä järjestystä Whitechapelissa juuri Viiltäjä-Jackin murhien jälkeen. Onnistuvatko he tehtävässään legendaarisen pahamaineisena aikana?
dvd
4,95
Eletään 1890-luvun Lontoossa. Komisario Edmund Reid miehineen on varsinaisen haasteen edessä yrittäessään kaikin keinoin suojella Viiltäjä-Jackin jälkeistä pahamaista Whitechapelin aluetta ympärillä jylläävältä korruptiolta, rikollisuudelta ja mädäntyneeltä moraalilta. Sitten ensimmäisen tuotantokauden on tapahtunut paljon: Reid on menettänyt tyttärensä lisäksi myös vaimonsa, Rose on jättänyt Long Susanin ilotalon ja siirtynyt töihin paikalliseen varietee-teatteriin, Drake puolestaan on avioitunut ...
dvd
4,95
BBC:n suosittu rikossarja 1890-luvun pahamaineisen Lontoon etsivistä jatkuu kolmannen kauden jaksoilla. Yli vuosisadan takaisessa Lontoossa raa’at murhat, vaikeaselkoiset mysteerit ja synkät salaliitot ovat kaikki arkipäivää komisario Edmund Reidille, joka yrittää pitää yllä järjestystä Whitechapelin kaupunginosassa siitäkin huolimatta, että hänen tiiminsä on hajonnut. Matthew Macfadyen ja Jerome Flynn (Game of Thrones) tähdittävät laadukasta rikostrilleriä, joka saattelee ...
dvd
4,95
John River (Stellan Skarsgård) on etevä poliisi, jonka sekä nerous että heikkous piilevät herkässä mielessä. Kun etsivä Jackie ’Stevie’ Stensonin (Nicola Walker) kuoleman jälkeiset tutkimukset paljastavat synkkiä salaisuuksia tämän elämästä, joutuu River kyseenalaistamaan kaiken, mitä luuli tietävänsä läheisestä ystävästään ja kollegastaan. Heidän ystävyytensä saattoi kestää Stevien kuoleman, mutta kestääkö se totuuden? Isossa-Britanniassa hitiksi nousseen sarjan ...
dvd
4,95
Terry Brooksin suosittuun Shannaran perintö -fantasiakirjasarjaan perustuva Shannara Chronicles kuljettaa katsojan suoraan salaperäiseen Four Landsin neli-maahan. Taianomaista ja rauhaa rakastavaa aluetta uhkaa kuitenkin brutaalien demonien paluu, sillä maata ja sen asukkaita varjeleva taikapuu on kuolemassa. Nuori haltiaprinsessa Amberle Elessedil saa tehtäväkseen lähteä pitkälle matkalle pelastaakseen puun kadonneen taian. Suojelijakseen hän saa sankareiden sukuun kuuluvan Wil ...
blu-ray
4,95
Terry Brooksin suosittuun Shannaran perintö -fantasiakirjasarjaan perustuva Shannara Chronicles kuljettaa katsojan suoraan salaperäiseen Four Landsin neli-maahan. Taianomaista ja rauhaa rakastavaa aluetta uhkaa kuitenkin brutaalien demonien paluu, sillä maata ja sen asukkaita varjeleva taikapuu on kuolemassa. Nuori haltiaprinsessa Amberle Elessedil saa tehtäväkseen lähteä pitkälle matkalle pelastaakseen puun kadonneen taian. Suojelijakseen hän saa sankareiden sukuun kuuluvan Wil ...
dvd
4,95
Ensimmäisen tuotantokauden tapahtumista on kulunut vuosi ja Four Landin nelimaa on kaaoksessa. Taian paluu on saanut tavallisen kansan kauhun valtaan. Crimsoniksi nimetty liike jahtaa taian käyttäjiä sekä kylvää pelkoa ja epäsopua rotujen välille. Amberlen menettämistä säikähtänyt Wil on kääntänyt selän kohtalolleen taian parissa ja haluaa ryhtyä parantajaksi. Kun salaperäinen Mareth pelastaa Wilin Crimsonin hyökkäykseltä, Wil ...
dvd
4,95
BBC:n uusi menestysfilmatisointi Leo Tolstoin klassikkoteoksesta alkaa Venäjältä vuonna 1805. Natasha, Pierre ja Andrei ovat kolme aristokraattinuorta, jotka haaveilevat niin rakkauden, inspiraation kuin onnenkin täyttämästä tulevaisuudesta. Kun Napoleonin joukot lähestyvät Venäjän rajaa, huomaavat nuoret kuitenkin toiveidensa ja tulevaisuutensa kietoutuvan peruuttamattomasti maailmanhistorian ennalta-arvaamattomiin pyörteisiin.
dvd
4,95
Eletään vuotta 1941. Iso-Britannia on hävinnyt sodan natsi-Saksalle ja saksalaiset ovat miehittäneet Britannian. Churchill on teloitettu, kuningas Yrjö on vangittu Toweriin ja parlamenttitalon katolla liehuu hakaristilippu.
dvd
4,95
Eletään vuotta 1814. Maailmaa kiertänyt James Delaney (Tom Hardy) palaa Afrikasta kotikonnuilleen Lontooseen isänsä perinnönjakoon. Miehen saapuminen aiheuttaa hämmennystä jo siitäkin syystä, että hänen on luultu kuolleen. Isän Jamesille jättämä perintö osoittautuu myrkylliseksi, sillä miehen vihollisten ahneudella ja himolla ei tunnu olevan rajaa. Suvun synkkä historia, petokset ja rakkaus ajavat Jamesia salaisuuksien varaan rakennetussa laatutrillerissä. ...
blu-ray
4,95
Eletään vuotta 1814. Maailmaa kiertänyt James Delaney (Tom Hardy) palaa Afrikasta kotikonnuilleen Lontooseen isänsä perinnönjakoon. Miehen saapuminen aiheuttaa hämmennystä jo siitäkin syystä, että hänen on luultu kuolleen. Isän Jamesille jättämä perintö osoittautuu myrkylliseksi, sillä miehen vihollisten ahneudella ja himolla ei tunnu olevan rajaa. Suvun synkkä historia, petokset ja rakkaus ajavat Jamesia salaisuuksien varaan rakennetussa laatutrillerissä. ...
dvd
4,95
Sarja kertoo kuvitteellisesta Tannbachin kylästä Saksassa toisen maailmansodan lopulla. Se sijoittuu sodan kauhistuttaviin viimeisiin tunteihin sekä rauhanajan ensimmäisiin päiviin.
dvd
4,95
Selman (Golshifteh Farahani) bisnekset lähtevät käyntiin kompuroiden, sillä Tunisian byrokratia kampittaa Selman suunnitelmia tavalla jos toisellakin. Vaikka tunisialaiset eivät julkisesti tunnusta minkään muotoista terapiaa tarvitsevansakaan, riittää Selman terapiadivaanille asiakkaita jonoksi asti, sillä yhden jos toisen paikkakuntalaisen mieltä tuntuu kaihertavan jokin salaisuus… Ranskalais-tunisialainen komediallinen draama on myös ikkuna tämän päivän Tunisiaan. Maahan, joka elää vallankumouksen jälkeisiä ...
dvd
4,95
Huippusuositun Top of the Lake sarjan toinen tuotantokausi käynnistyy, kun 12-vuotias raskaana oleva tyttö katoaa..
dvd
4,95
Cannesin kilpasarjassa maailman ensi-iltansa saaneessa Corneliu Porumboiun toimintadraamassa THE WHISTLERS viheltämisen taidossa on kyse elämästä ja kuolemasta. Cannesin kilpasarjassa maailman ensi-iltansa saaneessa Corneliu Porumboiun toimintakomediassa THE WHISTLERS viheltämisen taidossa on kyse elämästä ja kuolemasta. Uuden romanialaiselokuvan palkitun taiturin Corneliu Porumboiun (mm. 12:08 East of Bucharest ja Police, Adjective) uutuuselokuva THE WHISTLERS (La Gomera) on visuaalisesti ...
dvd
4,95
Laulua, rakkautta ja huumoria – näistä ovat tämän kokoelman Woody Allen -elokuvat tehty! Kaikki sanovat I Love You antaa Allenin rakastetuille suosikkitähdille mahdollisuuden ylistää rakkautta musikaalin muodossa. Jadeskorpionin kirous on tyylikäs ja hulvaton kunnianosoitus film noir -klassikoille. Ja Hollywood Ending -komedia päästää ohjaajalegendan valloilleen, kun hän esittää pääosassa uutta hittiä hysteerisesti luovaa elokuvaohjaajaa.
dvd
4,95
Kolme mestariohjaaja Woody Allenin klassikkoa samojen kansien alla! Luotisade Broadwaylla seuraa neuroottista kirjoittajaa, joka yrittää pärjätä 1920-luvun New Yorkissa pestaamalla gangsterin lahjattoman tyttöystävän näytelmäänsä. Ajan hermolla oleva Celebrity vie katsojan tutkimusmatkalle avioerosta toipuvan pariskunnan julkisuudenhohtoiseen elämään. Keksejä ja konnia kertoo hieman toivottomista varkaista, joiden julkisivuna toimiva leipomobisnes paljastuukin yllättäen menestykseksi.
dvd
4,95
Uransa aikana menestyksekäs kirjailija Harry Block on haalinut itselleen jo kolme vaimoa, kuusi psykologia ja tusinan tyttöystäviä. Vasta kun Harry alkaa kirjoittaa romaania ystävistään, hänen elämänsä muuttuu painajaiseksi. Harry pala palalta on osuva, Oscar-ehdokkuuden saanut komedia sivaltavan dialogin mestarilta. Elokuvassa Rakkauden jumalatar Woody Allen esittää urheilutoimittaja Lennyä, joka etsii adoptiopoikansa biologista äitiä. Kun osoittautuu, että ...