KAURIINMETSÄSTÄJÄ (BLU-RAY)

Michael Ciminon ohjaama, viisi Oscar®-palkintoa voittanut, mestariteos on ehkä ensimmäinen ”puolueeton” kuvaus Vietnamin sodasta ja sodan kauhukokemusten vaikutuksista ihmisyksilöön. Elokuva keskittyy kuvaamaan amerikkalaisia tuntoja ennen ja jälkeen Vietnamin sodan. Konfliktin tuhoisia vaikutuksia tarkastellaan pienen ystäväryhmän ja heidän yhteisönsä kautta. Robert De Niro, Christopher Walken ja John Savage näyttelevät amerikanvenäläisiä terästehdastyöläisiä. Kaveriporukan elämän täyttää pääasiassa työnteko paikallisessa terästehtaassa, oluenjuonti iltaisin ja kauriinmetsästys viikonloppuisin. Elokuvan alkuosa keskittyy kuvaamaan pennsylvanialaisen tehdaskaupungin elämää. Ortodoksinen usko näkyy vahvasti kaupungin arjessa ja venäläinen kulttuuri on muutenkin läsnä pikkukaupungin tunnelmassa. Sitten sotapesti keskeyttää arkirutiinit ja miehet lähetetään Vietnamin sotaan. Sodassa kolmikko joutuu sotavangeiksi ja heidät pakotetaan pelaamaan venäläistä rulettia – se on elokuvan kuuluisin ja kohutuin kohtaus ja jakso on yhä yksi elokuvanhistorian tehokkaimmista ja mielenjäävimmistä. Elokuvan päättää kohtaus, jossa päähenkilöt istuvat pöydän ääressä surren kuollutta ystäväänsä. Lopuksi he laulavat yhdessä kappaleen ”God Bless America”.

Luokka:
Formaatti: BLU-RAY

9,95

Tilaustuote

Tuotetunnus
34582
Ääni
DTS-HD Master Audio 5.1
Kuvasuhde
16:9 anamorfinen laajakuva
Kesto
193 minuuttia
Levyjä
1
Ikäraja
16
Tekstitys
suomi, ruotsi, norja, tanska
Genre
Draama, Sota
Julkaisupäivä
21.11.2019
Alkuperäisnimi
The Deer Hunter
Alkuperämaa
Yhdysvallat
Valmistumisvuosi
1978
Studio/Jakelija
SMD ENTERTAINMENT
EAN
5709165345821