ALASTOMANA SUSIEN PARISSA

Bruno Apitzin samannimiseen romaaniin perustuva vaikuttava sotadraama vuodelta 2015.

Elokuvan tapahtuman sijoittuvat toisen maailmansodan loppupuolelle Buchenwaldin keskitysleirillä (vuosiin 1944 ja 1945). Liittoutuneiden saapuminen on jo tiedostettu ja se on päivä päivältä enää viikkojen, vuorokausien, tuntien tai jopa vain minuuttien kysymys.

Keskitysleirin vangit vaarantavat elämänsä yrittäessään pelastaa Puolan khetosta selviytyneen nuoren juutalaispojan hengen. Leirille kuolemanmarssilta saapuva puolalaisvanki kantaa laukkua, jonka sisältö paljastuu myöhemmin täysin lamaantuneeksi kolmivuotiaaksi orpolapseksi, joka oli syntynyt Auschwitzissa. Keskitysleirin komentaja on saanut vihiä pojasta ja tiukentaa entisestään vankien julmaa kohtelua. Vangit onnistuvat välttämään pojan löytymisen siirtämällä hänet alati uuteen turvapaikaan ja onnistuvat pysyttelemään aina yhden askeleen edellä natsivartijoiden ja raivoisan komentajan toimia.

Lopulta poika löydetään ja vangit, jotka suojelivat häntä, tietävät nyt joutuvansa valmistautumaan varmaan kuolemaansa. Dramaattisten, mutta jo kaiken kaikkiaan odotettavissa olevien, tapahtumankäänteiden johdosta, liittoutuneiden joukot vapauttavat heidät keskitysleiriltä.

Tarina on tosiperusteinen, sillä Apitz joutui kommunistina Buchenwaldiin kohdaten siellä vartijoilta piilotellun juutalaislapsen.

Luokka:
Formaatti: DVD

9,95

15 varastossa

Tuotetunnus
65562
Ääni
Dolby Digital 5.1
Kesto
105 minuuttia
Levyjä
1
Ikäraja
16
Tekstitys
suomi, ruotsi, norja, tanska
Genre
Sota, Draama
Julkaisupäivä
25.4.2019
Alkuperäisnimi
Nackt Unter Wölfen
Alkuperämaa
Saksa
Valmistumisvuosi
2015
Studio/Jakelija
SMD ENTERTAINMENT
EAN
5709165655623