BUMBA 2: Bumbalu

Bumba on väkivallaton, kiireetön ohjelma, joka soveltuu vauvoille ja taaperoille. Ohjelma on tehty siten, että jo pieni vauva viehättyy kirkkaista väreistä ja selkeistä muodoista, hyvin erottuvista kasvojen ilmeistä. Taaperot taas nauttivat Bumban ja hänen ystäviensä sirkustempuista ja oppivat siinä samalla sanoja ja hyviä tapoja.

Bumbassa lapsi ei kohtaa mörköjä tai pelottavia asioita. Kohtaukset ovat riittävän lyhyitä, jotta juonen kulusta pysyy pienempikin perillä, olematta kuitenkaan alentuvaa hokemien toistoa tai aivotonta mössöä.

Kujeileva Bumba-klowni esiintyy äänien ja värien täyteisessä sirkuksessaan yhdessä ystäviensä Bumbalu-klovnin, Nanadu-karhun, Zazati-taikurin, Tumbi-norsun, Pantuf-sarvikuonon ja Kiwi-linnun kanssa.

He esittävät sirkustemppuja, tanssivat, leikkivät, laulavat ja opettavat pienille katsojille kaikkea uutta. Hahmot puhuvat omaa fantasiakieltään ja tapahtumat selostaa suomeksi ja ruotsiksi kertojaääni. Suomenkielisen äänen puhuu useista Disney animaatioistakin tuttu Pertti Koivula ja ruotsinkielisellä raidalla kuullaan Thomas Dahl.

Jokainen jakso on oma kokonaisuutensa. Jaksot on jaettu pienempiin kohtauksiin, joissa Bumba ja hänen ystävänsä esiintyvät tehden hassuja ja hauskoja temppuja. Tapahtumat etenevät kiireettä, jotta pienimmänkin katsojan on helppo seurata juonta. Bumbassa ei ole väkivaltaa, mörköjä, pimeää tai pelotuksia.

Bumba on suunnattu perheen 0-4-vuotiaille, mutta Bumbaan ihastuvat varttuneemmatkin!

DVD on helppokäyttöinen – myös pikkulapsille!

  • TV ja soitin päälle sekä levy sisään – muuta ei tarvita
  • Ohjelma lähtee pyörimään itsestään (20 s) suomeksi
  • Puhuttu sekä suomeksi että ruotsiksi

Bumba on belgialaisen Studio 100:n luomus, jota on esitetty Hollannissa, Belgiassa ja muualla Keski-Euroopassa jo vuodesta 2004, jolloin sen loivat Bo Spaenc, Jan Maillard ja Serge Leurs. Bumbaa on tuotettu yhteensä kolme tuotantokautta sekä muutamia erikoisjaksoja.

Studio 100:n Bumba on voittanut myös useita palkintoja mm.

  • Ehdolla parhaaksi lastensarjaksi Prix Danube filmifestivaali 2005
  • Paras lasten ohjelma 2005 (Belgia)
  • Paras ohjelma lasten sarjassa 2006 (Belgian radio- ja TV-lehdistö)
Luokka:
Formaatti: DVD

3,95

4 varastossa

Tuotetunnus
DVD2001P
Ääni
DD 2.0 suomi, ruotsi
Kesto
54 minuuttia
Levyjä
1
Lisätieto
4
Ikäraja
sallittu kaikenikäisille
Tekstitys
ei tekstitystä
Genre
Lasten Animaatio
Alkuperäisnimi
Bumba 2: Bumbalu
Alkuperämaa
Belgia
Valmistumisvuosi
2004
Studio/Jakelija
ISLA SALES
EAN
6430048720013