GRIDLOCKED

David Hendrix on entinen SWATin ryhmänjohtaja, joka ei saanut puhtaita papereita lääkäriltä jouduttuaan ammutuksi työssä. Tämän takia hänet on siirretty väliaikaisesti New Yorkin poliisiin. Onnettomana ja keski-iän kriisin kynnyksellä David odottaa innokkaasti jonkun lääkärin antavan hänen jatkaa entisissä tehtävissään, sillä hän uskoo itse olevansa täysin kykenevä niihin. Brody Walker on täydellinen vastakohta. Entisen lapsitähden ura on nousussa, hän on röyhkeä, narsistinen, nauttii leveästä elämästä ja on parhaillaan siirtymässä toimintaleffojen pariin. Mutta viikkoja ennen hänen uransa suurimman elokuvan kuvauksia Brody ajautuu väkivaltaiseen riitaan paparazzin kanssa. Imago ja ura pitää pelastaa, ja niin manageri järjestää hänelle paikan todellisen poliisin opiskeluparina, jotta hän voi näyttää osaavansa käyttäytyä kunnolla. David joutuu vastoin tahtoaan lapsitähden työpariksi, ja niin he partioivat katuja yhdessä koettaen sietää toisiaan. Kun Brodylle määrätty keikka lähestyy loppuaan, David järjestää hänelle käynnin yleisöltä suljettuun koulutuskeskukseen kaupungin laitamilla. Käynnistä muodostuu kuitenkin kansallista turvallisuutta uhkaava kriisi, kun aseistetut palkkasoturit hyökkäävät keskukseen, tappavat useimmat turvamiehet ja ottavat suuren osan alueesta haltuunsa kaapatakseen keskuksessa säilytettävät arvoesineet. Nyt Davidin ja Brodyn on yhdistettävä voimansa muiden eloonjääneiden kanssa, kaikkia aseita ja työkaluja käyttäen. Heidän on selvittävä yöstä ja estettävä palkkasotureita ottamasta keskusta valtaansa… ja oltava tappamatta toisiaan siinä sivussa.

Luokka:
Formaatti: DVD

7,95

2 varastossa

Tuotetunnus
52512
Ääni
Dolby Digital Englanti
Kuvasuhde
16:9 Anamorfinen Widescreen
Kesto
110 minuuttia
Levyjä
1
Ikäraja
16
Tekstitys
Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska
Genre
Toiminta
Julkaisupäivä
1.4.2018
Alkuperäisnimi
GRIDLOCKED
Alkuperämaa
Yhdysvallat
Studio/Jakelija
SMD ENTERTAINMENT
EAN
5709165525124