HOWARD – UUDEN AJAN SANKARI (BLU-RAY)

Kunnia Hämähäkkimiehelle, Iron Manille ja Ryhmä-X:lle, mutta nämä Marvelin supersankarit nousivat elokuvayleisön eteen huomattavasti Howard the Duckia myöhemmin. Steve Gerber oli suurta suosiota nauttineen Howard the Duck -sarjakuvahahmon isä. Elokuvaidean isä puolestaan oli itse George Lucas, joka 15 vuoden ajan suunnitteli kaukaiselta galaksilta tulevan suosikkiankkansa siirtämistä elokuvakankaalle. Apunaan Lucasilla oli Indiana Jones ja tuomion temppeli -elokuvan Oscarillakin palkitut käsikirjoittajat. Rooleissa loistavat mm. Lea Thompson (Paluu tulevaisuuteen) ja Oscar-palkittu Tim Robbins.

Disneyn mielestä Howard muistutti liikaa Aku Ankkaa, ja se haastoi Marvelin tästä oikeuteen. Yhtäläisyydet koskevat kuitenkin vain ulkonäköä – Howard the Duck on muuten aivan eri maata. Käytökseltään enemmän sikaa kuin lintua muistuttava ankka metsästää avaruushirviötä, mitä nyt ryyppäämiseltään, kiroilultaan ja naisten kaatamiseltaan kerkeää. Rooleissa loistavat mm. Lea Thompson (Paluu tulevaisuuteen) ja Oscar-palkittu Tim Robbins.

Luokka:
Formaatti: BLU-RAY

9,95

5 varastossa

Tuotetunnus
MAJ1888
Ääni
englanti
Kesto
110 minuuttia
Levyjä
1
Ikäraja
12
Tekstitys
suomi, ruotsi, norja, tanska
Genre
Scifi-komedia
Alkuperäisnimi
Howard the Duck
Alkuperämaa
Yhdysvallat
Valmistumisvuosi
1986
Studio/Jakelija
MAJENG MEDIA
EAN
7350007158888