IDÄN PIKAJUNAN ARVOITUS (1974) (BLU-RAY)
”Idän pikajunan arvoitus” lienee heti ”Kymmenen pientä neekeripoikaa” -teoksen jälkeen Agatha Christien paras romaani. Siinä missä ”Kymmenen pientä neekeripoikaa” tekee vaikutuksen ennen kaikkea tunnelman luomisessa ja kohti synkkää loppua etenevässä asetelmassaan, ”Idän pikajunan arvoitus” on hyvinkin perinteinen, miellyttävällä tavalla peribrittiläinen ”kuka sen teki”-tyylinen murhamysteeri. Viimeksi mainitun loppu jää varmasti lukijan mieleen – sen verran nerokas on Christien kuuluisimman hahmon, Hercule Poirotin, päättelytyö.
Sidney Lumet ohjasi vuosi ennen kuuluisinta elokuvaansa, ”Hikinen iltapäivä”, tuon rikoskirjallisuuden klassikon. Pääosaluettelo on todella kova: mm. Ingrid Bergman (jonka sivuosarooli toi elokuvalle sen ainoan Oscarin), Sean Connery sekä Anthony Perkins. Ikimuistoisimman roolin esittää kuitenkin Lauren Bacall puheliaana ja äänekkäänä jenkkirouvana.
Sekä elokuvassa että kirjassa on esillä Agatha Christien suosikkiteema: murha suljetun yhteisön sisällä. Lumen saartaman junan yhdessä vaunussa on yön aikana tapahtunut murha, jota ainoa varmasti syytön henkilö Hercule Poirot (Albert Finney) ryhtyy selvittämään yhdessä kahden muun uskotun miehen kanssa. Valtaosa elokuvasta on murhasta epäiltyjen kuulusteluja, mutta erinomaisten roolisuoritusten ja tarinan lukuisten käänteiden ansiosta ”Idän pikajunan arvoitus” ei tunnu elokuvaksi muutetulta teatterilta.
12,95€
3 varastossa
18692
englanti
128 minuuttia
1
16
suomi, ruotsi
Draamatrilleri
14.3.2022
Murder on the Orient Express
Iso-Britannia, Yhdysvallat
1974
SMD ENTERTAINMENT
5709165186929
Sidney Lumet