JOULUTARINA 2 DISC

Kahden Jussi-palkinnon voittaja 2008: Paras kuvaus & Yleisö-Jussi

Satoja vuosia sitten sai alkunsa maailman suurin tarina…

Syrjäisessä Lapin kylässä pieni Nikolas-poika (Jonas Rinne) menettää perheensä onnettomuudessa. Kyläläiset päättävät yhdessä pitää huolta orvoksi jääneestä pojasta. He sopivat, että kukin perhe ottaa Nikolaksen hoiviinsa vuodeksi kerrallaan. Kerran vuodessa -jouluna – on Nikolaksen muutettava uuteen kotiin. Nikolas haluaa osoittaa kiitollisuutta kyläläisille, joten hän antaa joka vuosi perheiden pienimmille läksiäislahjoksi itse veistämiään leluja. Vuosien kuluessa pojasta huolehtineita perheitä on yhä vain enemmän, ja pian lahjoja on jouluna lähes joka tuvan portailla. Kun kylää koettelevat nälkävuodet, on kyläläisten lähetettävä Nikolas erakoituneen puusepän Iisakin (Kari Väänänen) oppipojaksi. Iisakin ankarassa opissa Nikolas (Hannu-Pekka Björkman) omaksuu taidot, joiden avulla hän pystyisi valmistamaan entistä hienompia lahjoja yhä nopeammin. Lapsia inhoava Iisakki kuitenkin kieltää Nikolasta tekemästä lahjoja. Joululahjaperinne on vaarassa loppua lyhyeen…

Elokuva on palkittu myös maailmalla, mm. Sarasota Film Festival (Audience Award for Best in World Cinema) & Kids First Film Festival (Award for Best Family Feature)

Luokat: ,
Formaatti: DVD

5,95

yli 25 varastossa

Tuotetunnus
F4396
Ääni
suomi, englanti
Kesto
78 minuuttia
Levyjä
2
Ikäraja
3
Tekstitys
suomi heikkokuuloisille, ruotsi, englanti
Genre
Kokoperheen fantasiadraama
Julkaisupäivä
4.10.2024
Alkuperäisnimi
Joulutarina
Alkuperämaa
Suomi
Valmistumisvuosi
2007
Studio/Jakelija
SNAPPER FILMS
EAN
6415750043964