LAKE MICHIGAN MONSTER
Jättimenestyksen Hundreds of Beavers tekijöiltä!
Lake Michigan Monster on kauhukuvastolla leikittelevä komedia, jossa 1950-luvun hirviöelokuvat kohtaavat kirjailijaikoni H.P. Lovecraftin työt sekä Monty Python -ryhmän ja Paavo Pesusienen absurdin huumorin. Elokuvan voimakaksikko, ohjaaja-käsikirjoittaja-pääosatähti Ryland Brickson Cole Tews sekä tarinan ideoija, leikkaaja ja efektivelho Mike Cheslik ovat tuttuja myös Suomessa ilmiöksi kasvaneesta Hundreds of Beavers -komediasta.
Kapteeni Seafield (Tews) on päättänyt maksaa isänsä kuoleman aiheuttaneelle järvihirviölle potut pottuina. Merikarhu rekrytoi avukseen erikoislaatuisten eksperttien tiimin, jonka kanssa luonnonoikkua lähdetään uhmaamaan kovat piipussa. Arvata saattaa, ettei kaikki mene ihan putkeen.
Yleisö äänesti Lake Michigan Monsterin vuoden parhaaksi elokuvaksi Pohjois-Amerikan suurimmalla fantasia-, kauhu- ja toimintaelokuviin erikoistuneella festivaallilla Montrealin Fantasiassa.
LISÄMATERIAALIT
* 2 kommenttiraitaa (sober & drunk, mukana ohjaaja-kirjoittaja-pääosatähti Tews, leikkaaja-tuottaja Cheslik ja näyttelijöitä)
* Lake Michigan Monster & Ryland Brickson Cole Tews @ Night Visions, Helsinki / huhtikuu 2024 (16 min)
* VFX-tehosteiden esittely (10 min)
* Elokuvan tunnuskappaleen karaokevideo (5 min)
* Kuvakooste kulissien takaa
* Elokuvateatteritraileri
”5/5 — ”Villisti oivaltava — Nerokasta hulluutta, joka lämmittää sydäntä”
– Joonatan Itkonen, Region Free
”4/5 — Viehättää taatusti Hundreds of Beaversin faneja”
– Jouni Vikman, Episodi
”4/5 — Vanhan ajan kekseliäisyyttä ja innokkuutta”
– Brandon Thomas, UK Film Review
”Odottamaton yhdistelmä Paavo Pesusientä ja H.P. Lovecraftia”
– Nick Perry, Boston Hassle
”Kuin Monty Python ohjaisi The Lighthousea hallusinogeenipäissään”
– Dakota Dahl, Rue Morgue Magazine
14,95€
yli 25 varastossa
NV0268
englanti Dolby Digital 5.1 & 2.0
75 minuuttia
1
12
suomi, ruotsi, norja, tanska, portugali, ranska, englanti
kauhukomedia
23.1.2026
Lake Michigan Monster
Yhdysvallat
2018
POLONIUM
6430051162688
Ryland Brickson Cole Tews

