MERKKAA JA EHDI

Merkkaa ja ehdi – tehtäväfokus agilityssä -DVD keskittyy nimensä mukaisesti koiran tehtäväfokukseen ja siihen kuinka merkkaamalla voidaan selkeyttää koiran tehtävää, vapauttaa ohjaajaa liikkumaan aiemmin sekä nopeuttaa koiraa radalla. Video on “Classy-trilogian” kolmas osa, eli uusin videomuotoinen tarina siitä, kuinka bc Classy on koulutettu 8 viikkoisesta pennusta agilityvalioksi ja SM-tason koiraksi. Trilogian muihin videoihin pääset tutustumaan sivun alalaidan pakettitarjous -linkin kautta.

“Merkkaamiselle” on varmasti yhtä monta selitystä kuin on selittäjääkin, mutta meidän näkemyksemme mukaan merkkaus on vapaavalintainen tapa kertoa koiralle sen tehtävästä. Se voi olla fyysinen merkki (käsi, jalka, liike) tai suullinen merkki (käsky, suhahdus). Koska merkkaaminen ja merkin tarkoitus pitää opettaa koiralle, voidaan sille opettaa juuri ne merkkaukset, jotka kukin haluaa. Näin voimme käyttää itsellemme luonnollisia merkkauksia! Koirasi on opetellut lukemaan sinua jo pennusta pitäen, miksi emme hyödyntäisi tätä agilityradallakin? Videolla esitämme myös toimivaan tehtäväfokukseen mahdollistavat kolme kultaista sääntöä havainnollisin esimerkein.

Video koostuu neljästä osasta:
1. Johdanto
2. Merkkauksen opetus
3. Este-erottelut
4. Harjoitukset

Video sisältää 4 harjoitusta, joista kussakin on 3 alaharjoitetta. Kukin harjoite on suunniteltu siten, että voit helposti seurata omaa kehittymistäsi eri merkkauksissa. Harjoitusten ratapiirrokset ovat ladattavissa pdf-tiedostona. Ne voi siis joko tulostaa paperille tai ottaa älylaitteessa mukaan kentälle.

Tervetuloa mukaan! DVD on tuttua Kiitorekun laatua: kaikki esimerkit ja harjoitteet on esitetty hyvin selkeästi ja ammattitaitoisesti. Video on tuotettu nykyaikaiseen TV-tuotantoon soveltuvilla ammattitason välineillä, joten katsojan ei todellakaan tarvitse tihrustella epämääräistä pikselimössöä. Lisäksi tämä video on hyväksytty huomautuksitta valmentajan ammattitutkinnon (taso 4) lopputyönä Itä-Suomen Liikuntaopistolla 2017.

Luokat: , , ,
Formaatti: DVD

14,95

5 varastossa

Tuotetunnus
KR004
Ääni
suomi
Kesto
32 minuuttia
Levyjä
1
Ikäraja
s
Genre
harraste
Julkaisupäivä
21.08.2017
Alkuperäisnimi
MERKKAA JA EHDI
Alkuperämaa
suomi
Valmistumisvuosi
2017