PUTOAMISEN ANATOMIA
Yhden Oscar-palkinnon voittaja (Paras alkuperäinen käsikirjoitus), kaikkiaan viiden Oscar-palkinnon ehdokas (mm. Paras elokuva, Paras ohjaus) ja kahden Golden Globe -palkinnon voittaja (Paras käsikirjoitus, Paras ei-englanninkielinen elokuva).
Cannesin kilpasarjan vuonna 2023 voittaneessa elokuvassa Sandra (Sandra Hüller), Samuel (Samuel Theis) ja heidän 11-vuotias poikansa Daniel (Milo Machado-Graner) ovat viettäneet vuoden syrjäisessä huvilassa Ranskan Alpeilla. Kun Samuel löydetään kuolleena lumesta talon pihalta, poliisi alkaa tutkia, putosiko hän vai työnnettiinkö hänet alas. Oikeusjutun aikana ei selvitetä vain Samuelin kuoleman olosuhteita, vaan siitä muodostuu myös ja etenkin Sandran ja Samuelin ristiriitaisen suhteen psykologinen syväluotaus.
Justine Trietin ohjaamassa trillerissä sanoja käytetään kuin aseita, ja järisyttävät totuudet näkevät päivänvalon. Pääosassa on roolistaan ylistystä saanut Sandra Hüller, joka nähtiin Suomessakin esitetyssä elokuvassa ”Isäni Toni Erdmann”.
Putoamisen anatomia palkittiin parhaana eurooppalaisena elokuvana ja voitti myös parhaan ohjaajan, käsikirjoituksen ja parhaan naisnäyttelijän palkinnot European Film Awardsissa (EFA). Elokuva voitti Cannesissa Palm d’Orin lisäksi Palm Dog -palkinnon, kun bordercollie Messi palkittiin parhaasta koiraesiintyjän roolista.
9,95€
yli 25 varastossa
901012
ranska, englanti, saksa
151 minuuttia
1
12
suomi, ruotsi, norja
Rikosdraamatrilleri
8.11.2024
Anatomie d'une chute
Ranska
2023
ELOKUVAPALVELU J. SUOMALAINEN
6430080901012
Justine Triet

