VIIMEISIÄ VIEDÄÄN
Nämä siis tuotteita, joita on varastossa niukasti ja loppuessaan poistuvat valikoimasta.
Tuotteita päivitetään säännöllisesti.
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Vallattomat pikkuoravat palaavat valkokankaille. Lukuisien väärinymmärrysten summana Alvin, Simo ja Tero uskovat rakkaan ”isähahmonsa” Daven kosivan tyttöystäväänsä Miamissa ja hylkäävän heidät. Pikkuoravilla on kolme päivää aikaa estää Daven kosinta – ei vain hänen menettämisensä pelossa, vaan koska kosinnan myötä he saattaisivat saada kamalan velipuolen. On siis aika pakata kassit ja lähteä reissuun.
blu-ray
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Menestyksekäs laulukolmikko, pikkuoravat Alvin, Simo ja Tero, ovat palanneet ratkiriemukkaassa jatko-osassa, jossa on enemmän musiikkia, enemmän toimintaa, ja enemmän hauskuutta koko perheelle! Konsertissa sattuneen onnettomuuden seurauksena Dave (Jason Lee) joutuu sairaalaan, joten pikkuoravat ottavat lomaa supertähteydestä ja aloittavat koulunkäynnin muiden samanikäisten tavoin. Mutta hyvin pian he joutuvat tiukan paikan eteen, kun heitä vastaan astelee kaunis ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Palaa kotiin, Nuuskamuikkunen (jakso 23): Kevät saapuu taas Muumilaaksoon, mutta missä viipyy Nuuskamuikkunen? Muumipeikko on vuoteenomana ja ihmettelee missä Muikkunen viipyy. Pikku Myy arvelee, että hän on vain saanut tarpeekseen Muumeista. Niiskuneiti päättää lähteä etsimään Nuuskamuikkusta, jotta Muumipeikko paranisi nopeammin. Nuuskamuikkunen löytää matkallaan uuden ystävän, jonka hän nimeää Ti-ti-uuksi. Matka majakalle (jakso 24): Pitkästynyt Muumipappa ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Kelluva teatteri (jakso 27): Juhannus on ovella ja Nuuskamuikkunen päättää lähteä matkalle. Kun Muikkunen jättää Muumilaakson taakseen, alkaa maa järistä ja merestä kohoaa savua. Meille koittaa kovat ajat, toteaa Muumipappa. Yön aikana hyökyaalto on lipunut läpi Muumilaakson ja peittänyt kaiken alleen! Vesi nousee nousemistaan ja Muumit pelastautuvat hyppäämällä ohi lipuvaan taloon! Orpolapset (jakso 28): Muumipeikko ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Kesäloma on vihdoin koittanut, mutta Pearsonin perheen lapset ovat jumissa tylsässä järvimökissä nörttivanhempiensa kanssa. Tai tylsässä kunnes ärhäkät, pienet, vihreät avaruusoliot laskeutuvat talon katolle suunnitellen mökin JA maailman valloitusta! Aseinaan vain äly, rohkeus ja videopelitaidot, nuorten on yhdistettävä voimansa peitotakseen tunkeilijat ja pelastaakseen maailman – mutta haastavin osuus saattaa olla koko homman salaaminen vanhemmilta! Tähtikaartinaan ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Lelumaan Niksu on nokkela pieni lelupoika, joka ratkaisee arvoitukset ja pelastaa Lelumaan asukkaat pulasta. Niksun kanssa lelumaassa asustaa suuri joukko ystäviä, mm. Jumbo-norsu, Tessi-karhu, Keilaperhe ja Hiski-Robotti. Lelumaan Lelut elävät rauhallista ja onnellista elämää, jota kelmit Gobbo ja Slari yrittävät kepposteluillaan häiritä.
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Nuori surffari innostaa ystävänsä taistelemaan miljardööriä vastaan siitä kuka saa oikeudet Helium 3, tulevaisuuden puhtaalle energialle. Tämä vie heidän kilpailuun siitä kuka ensimmäisenä ehtii kuuhun…
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Noddy – Lelumaan Niksu on 4-vuotias poika, joka asuu Lelumaassa. Se on taianomainen maailma, jossa leikkikalut ovat eläviä ja jonne aikuisilla ei ole asiaa. Siellä Niksu yhdessä ystäviensä kanssa kokee monia jännittäviä seikkailuja. Tule Niksun mukaan seuraaviin seikkailuihin: – Salaperäinen paketti – Avuton niksu – Niksu on nokkela – Niksu tarvitsee lääkettä – Hassut valokuvat ...
blu-ray
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
No, Shrekin kohtalona on kesyyntyä säyseäksi koti-isäksi. Kyläläisten matkoihinsa säikyttelyn sijaan Shrek tyytyy rustaamaan nimikirjoituksia heinähankoihin. Mihin katosi hurja jätti? Liukaskielinen Tittelintuure ylipuhuu vanhoja loistonsa päiviä kaihoavan Shrekin allekirjoittamaan houkuttelevan sopimuksen. Pian Shrek löytääkin itsensä vääristyneestä Kaukaisen maan käänteisversiosta, jossa jättejä jahdataan, Tittelintuure on kuningas eivätkä Shrek ja Fiona ole koskaan tavanneet. Shrekin tehtävänä on ...
blu-ray
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Valmistaudu elämäsi hurjimpaan kyytiin! Opiskelijan elämä mullistuu, kun hän huomaa isältään saamansa ränsistyneen auton osaavan lentää ?Tragedian astuessa nuoren miehen elämään hän päättää ryhtyä Musta Salama nimiseksi sankariksi ja taistella rikollisuutta vastaan. Hän ei kuitenkaan aavista, että pahat voimat ovat liikkeellä tavoitteenaan saada ihmeauto haltuunsa ja että ne ovat valmiit mihin tahansa saadakseen sen käsiinsä ...
blu-ray
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Valmistaudu makean mahtavaan menoon DreamWorks Animationin KUNG FU PANDAn parissa. Jack Black antaa parastaan Pon äänenä. Po on nuudeleita maiskutteleva unelmoija, jonka täytyy hyväksyä itsensä vikoineen kaikkineen, jos hän mielii kehittyä legendaariseksi lohikäärmetaistelijaksi. KUNG FU PANDA on täynnä iskevää huumoria, tonneittain kung fu -toimintaa ja mullistavaa animaatiota. Tämä elokuva on koko perheen sydäntä lämmittävä tarina ...
blu-ray
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Yritysmoguli Michelle Darnell joutuu vankilaan sisäpiirikauppojen takia. Suoritettuaan rangaistuksensa Michelle on valmis uudelleenbrändäämään itsensä Amerikan lemmikiksi, mutta kaikki hänen jyräämänsä ihmiset eivät ole valmiita unohtamaan menneitä. Michelle ei voi muuta kuin muuttaa entisen assistenttinsa Clairen ja tämän tyttären Rachelin luo, ja ryhtyy sitten punomaan suunnitelmia imperiuminsa jälleenrakentamiseksi. Pääseekö hän jälleen huiputtajien kärkeen, vai onko peli ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Tapaa Ridge Valley High -koulun uusimmat oppilaat, fiksu ja taitava Daphne Blake (Sarah Jeffery), ja tämän online-bestis, teknologianero ja hipsteri Velma Dinkley (Sarah Gilman). Salaperäiset katoamiset alkavat piinata parhaita oppilaita, mutta pystyvätkö nämä kaksi teiniä tulemaan toimeen oikeassa elämässä ja pelastamaan kaupungin pelottavalta tuholta? Se selviää katsomalla tämä nykyteinien taivaaseen sijoittuva tarina!
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Tervetuloa Lunniin tapaamaan Eliasta, pientä pelastuslaivaa ja hänen ystäviään! Eliaksen, pienen pelastuslaivan tarina jatkuu viidellä uudella jaksolla. Tulet tapaamaan uusia hauskoja hahmoja ensimmäistä kertaa. Elias saa pikku apulaisen, kumivene Kumppiksen ja rakas, unelias Silli saa avuliaan ystävän Lokista. Myöskin kaikki vanhat tuttavuudet kuten Trooli ja Uljas Kiito ovat seikkailuissa mukana.
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
12-vuotiaasta Dre Parkerista (Jaden Smith) olisi voinut tulla vaikka koko Detroitin suosituin hemmo, mutta hänen äitinsä (Taraji P. Henson) ura vie heidät yllättäen Kiinaan. Siellä Dre ihastuu oikopäätä samalla luokalla olevaan tyttöön nimeltä Mei Ying – ja tunne on vieläpä molemminpuolinen – mutta heidän ystävyytensä törmää kulttuurierojen aiheuttamiin hankauksiin. Kaiken kukkuraksi Dre joutuu luokan koviksen ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Thomas (Dylan O’Brien) ja muut aukiolaiset huomaavat olevansa keskellä tähän asti vaarallisinta seikkailua, murtautuessaan sisälle salaiseen WCKD-järjestön kontrolloimaan kaupunkiin. Trilogian huikeassa päätösosassa labyrintista ulos pääsemisen sijaan on löydettävä keino päästä takaisin sisään.
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Moko ja Chavapa ovat kaksi maailmanmatkaajaa. He kiertävät tutustumassa eri maihin ja kulttuureihin ja saavat matkoillaan paljon uusia ystäviä. Sisältää 9 jaksoa: – Niilin prinsessa (Egypti) – Kävelevä keppi (Venezuela) – Vallabi-rock (Australia) – Bussin perässä (Peru) – Karibua etsimässä (Kanada) – Pikkukalat kasvavat (Kreikka) – Intialainen vaasi (Intia) – Kilpikonnat kuoriutuvat (Madagaskar) – Onnenamuletti ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Trooppiset taikasiemenet (jakso 17): Pitkäkestoinen helle on kuivattanut joenkin Muumilaaksosta. Muumipeikko, Niiskuneiti ja Pikku Myy päättävät virkistää itseään uimalla ja huomaavat mystisen laatikon kelluvan vedessä. Laatikosta löytyy troppisten kasvien siemeniä, jotka Muumit päättävät kylvää, vaikka Hemuli on vahvasti sitä mieltä, että se on silkkaa ajanhukkaa. Yöllinen rankkasade saa siemenet itämään ja aamulla Muumit heräävät keskellä ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Ryhmä Haun ihastuttavat seikkailut jatkuvat uusin jaksoin.
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Katsuhiro Ōtomon eeppinen animaatio, Steamboy, oli valmistuessaan 2004 kaikkien aikojen kallein japanilainen animaatioelokuva eli anime, jonka budjetti oli huimat 22 miljoonaa dollaria. Viktoriaaniseen Englantiin sijoittuvat tapahtumat kertovat Rei-nimisestä nuoresta tiedemiehestä. Ensimmäinen maailmannäyttely on ovella, kun Rei saa yllättävän lahjan isoisältään, Roidilta. Höyrypallo, jonka Roid on lähettänyt Reille, pitää sisällään uskomattomia voimia. Nämä voimat voivat olla ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Teinirapin sensaatio Lil Bow Wow ihastuttaa ensiroolissaan orpopoika Calvinina, joka toteuttaa taikatossujen avittamana haaveensa ammattiurheilijan urasta elokuvassa joka on ’takuuvarma sydämensulattaja’ (Los Angeles Times). Pian sen jälkeen kun Calvin on astunut mystisiin taikatossuihinsa hänen hämmästyttävät urheilijanlahjansa kiidättävät hänet suoraan ’all-stars’ -koripallojoukkueeseen. Tämä unelma saavutettuna Calvin päättää keskittyä toiseen: saada oikea perhe… Sen toteuttamiseksi Calvinin on ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Tavarataivas kertoo 26-vuotiaan Petrin omalaatuisesta ihmiskokeesta. Alussa on mies, joka kokee tavarantäyteisen elämänsä ontoksi. Hiljalleen kehittyneen ahdistuksen raunioille syntyy rohkea seuraavaan neljään sääntöön nojaava projekti: 1) yhden vuoden ihmiskoe 2) kaikki tavarat varastoon 3) enintään yksi tavara päivässä takaisin 4) älä osta mitään tavaraa. Vuosi alkaa tyhjän asunnon lattialla pitkässä talvitakissa (1. esine) värjötellen. Katsoja ...
blu-ray
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
17-vuotias Bella Swan on varma kolmesta asiasta. Edward Cullen on vampyyri. Osa Edwardista himoaa hänen vertaan. Ja hän on korviaan myöten rakastunut Edwardiin! ”Twilightia” on sanottu suurimmaksi rakkaustarinaksi sitten ”Titanicin”. Elokuva tuo yhteen kaksi täysin erilaista maailmaa. Tavallinen, amerikkalainen high school -tyttö kohtaa joukon vampyyreitä, jotka ovat eläneet keskuudessamme rauhanomaisesti – tähän saakka. Elokuva perustuu ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Kevin McCallister (Macaulay Culkin) on palannut! McCallisterin perhe lähtee lomalle Floridaan, mutta jollain ilveellä Kevin päätyykin New Yorkin koneeseen. Vesseli pyörii omin päin Isossa Omenassa – ja isän luottokortti varmistaa muistorikkaan vierailun. Kevin elelee herroiksi New Yorkin parhaassa hotellissa, kun samaan aikaan hänen vanhat vihollisensa punovat hurjia suunnitelmia. Rikoskumppanit Harry ja Marv (Joe Pesci ja ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 5,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
1860-luvulla Alaska ja Suomi olivat samaan aikaan osa Venäjän keisarikuntaa. Alaskan kuvernöörinä toimivan suomalaismiehen veli ostaa pienen alaskalaisen intiaanitytön ja tuo hänet mukanaan Suomeen. Alkaa taistelu tytön identiteetistä. Ohjaajan sana: Elokuva TSAMO käsittelee ihmisen ulkopuolisuutta ja identiteettiä. Tapahtumat kerrotaan Tsamo-nimisen tyttölapsen näkökulmasta. Tsamo syntyy vuonna 1854 Kenain niemimaalla Alaskassa orjaksi otetun tlinglit-naisen tyttäreksi. Tuona aikana ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Arn – Pohjoinen valtakunta jatkaa temppeliritari Arn Magnussonin tarinaa ja samalla myös Pohjoismaiden historiaa. Luostarissa entisen temppeliritarin kasvattamana varttunut Arn (Joakim Nätterqvist) joutuu jättämään perheensä ja rakastettunsa Cecilia Algotsdotterin (Sofi a Helin) ja lähtemään temppeliritariksi Pyhälle maalle. Hänen tehtävänsä on taistella arabijoukkoja ja pelättyä Saladin Suurta vastaan. Arn palaa viimein Pyhältä maalta aikeinaan luoda yhtenäisyyttä ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 7,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Anonyymin kirjailijan laatima elämänhallintaopas, Reach Me, singahtaa myyntilistojen kärkeen. Positiivisen elämänasenteen ylivertaisuutta suitsuttava kirja havahduttaa toimittajan, hänen päätoimittajansa, entisen vangin, hip hop -mogulin, näyttelijän ja peitetehtävissä työskentelevän poliisin pohtimaan omia arvojaan, pelkojaan ja valintojaan uudemman kerran. Mutta kuka onkaan kirjan salaperäinen kirjoittaja..? Reach Me on ajankohtainen draama, jossa toimintaelokuvien supertähti, Sylvester Stallone, nähdään poikkeuksellisessa roolissa.
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 5,95€.2,95€Nykyinen hinta on: 2,95€.
Blockers on rohkea komedia Naapurit- ja This Is the End -elokuvien tuottajilta. Tarina kolmesta tytöstä, joiden salainen suunnitelma on päästä eroon neitsyydestä koulun päättäjäisjuhlissa. Tyttöjen vanhemmat saavat selville tyttäriensä salaisen suunnitelman päästä eroon neitsyydestään koulun päättäjäisjuhlissa ja päättävät yhdistää voimansa estääkseen teinien aikeet.
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
ALVIN JA PIKKUORAVAT 2: Menestyksekäs laulukolmikko, pikkuoravat Alvin, Simo ja Tero, ovat palanneet ratkiriemukkaassa jatko-osassa, jossa on enemmän musiikkia, enemmän toimintaa, ja enemmän hauskuutta koko perheelle! Konsertissa sattuneen onnettomuuden seurauksena Dave (Jason Lee) joutuu sairaalaan, joten pikkuoravat ottavat lomaa supertähteydestä ja aloittavat koulunkäynnin muiden samanikäisten tavoin. Mutta hyvin pian he joutuvat tiukan paikan eteen, kun ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Mitä, jos onkin olemassa ”se oikea” – ja mitä tapahtuu, kun menetät hänet? 500 Days of Summer on moderni tarina rakkaudesta, olematta rakkaustarina. Se on piikikäs mutta raikas, hauska ja vähän surullinenkin – ihan niin kuin rakkaus. Se on Tomin tarina. Tom (Joseph Gordon-Levitt) on romantikko, onnittelukorttien copywriter, joka täysin yllättäen rakastuu umpisokeasti kauniiseen sinisilmäiseen ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Samira on kaunis 24-vuotias nainen. Hänen perheensä on luvannut hänet vaimoksi miehelle, jota hän ei rakasta. Jos Samira ei suostu avioliittoon, häntä uhkaa kunniamurha. Hasse on keski-ikäinen mies, joka kärsii tuomiota rattijuopumuksesta. Hän haaveilee rauhallisesta elämästä vaimonsa ja poikansa kanssa – raittiina. Gertrud on ollut leski jo yhdeksän vuotta. Naapurin Bertil aikoo vihdoinkin voittaa Gertrudin ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Africa United –matkalla kohti unelmaa on matka läpi Afrikan sydämen. Se on tarina ilosta, naurusta, toivosta ja anteliaisuudesta – ’ubuntu’ –hengestä, joka yhdistää lapsia tällä uskomattomalla matkalla. Kolme ruandalaista lasta lähtee kohti Ruandan pääkaupunkia, Kigalia, ottaakseen osaa jalkapallon MM-kisojen koe-esiintymiseen ja lopulta Johannesburgin avausseremoniaan. Rahattomina he piiloutuvat väärään bussiin ja päätyvät pääkaupungin sijaan vaaralliseen Kongoon. ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 5,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Adib on tuikitavallinen perheenisä, joka onnistui tekemään mahdottoman 30 vuotta sitten: pakenemaan Syyrian veristä vallankumousta ja aloittamaan uuden elämän Torontossa. Kun hänen tyttärensä katoaa lomamatkalla Damaskoksessa, joutuu järkyttynyt isä kohtaamaan painajaismaisen menneisyytensä vakoojana. Kuinka pitkälle voit mennä rakkaimpasi pelastamiseksi? Ajojahti on järisyttävä ja ajankohtainen trilleri niin isän epätoivosta tyttärensä löytämiseksi kuin kansan epätoivosta kaoottisessa maassaan. ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Menestyksekäs laulukolmikko, pikkuoravat Alvin, Simo ja Tero, ovat palanneet ratkiriemukkaassa jatko-osassa, jossa on enemmän musiikkia, enemmän toimintaa, ja enemmän hauskuutta koko perheelle! Konsertissa sattuneen onnettomuuden seurauksena Dave (Jason Lee) joutuu sairaalaan, joten pikkuoravat ottavat lomaa supertähteydestä ja aloittavat koulunkäynnin muiden samanikäisten tavoin. Mutta hyvin pian he joutuvat tiukan paikan eteen, kun heitä vastaan astelee kaunis ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Luvassa hyökyaallollinen tassuja nostattavaa musiikkia ja mukaansatempaavaa hupia koko perheelle, kun Alvin ja Pikkuoravat palaavat hauskuuttamaan uudessa huikeassa seikkailussa! Alvin, Simo,Tero ja tyttötrio ovat lähteneet lomailemaan luksusristeilijälle, jonka kulkua he keikuttavat tutulla kurremaisella keppostelullaan. Matka muuttuu entistäkin kimittävämmäksi, kun kuusikko päätyy autiolle saarelle – ja huomaavat, ettei heidän uusi trooppinen temmellyskenttä olekaan ihan niin autio.
blu-ray
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Luvassa hyökyaallollinen tassuja nostattavaa musiikkia ja mukaansatempaavaa hupia koko perheelle, kun Alvin ja Pikkuoravat palaavat hauskuuttamaan uudessa huikeassa seikkailussa! Alvin, Simo, Tero ja tyttötrio ovat lähteneet lomailemaan luksusristeilijälle, jonka kulkua he keikuttavat tutulla kurremaisella keppostelullaan. Matka muuttuu entistäkin kimittävämmäksi, kun kuusikko päätyy autiolle saarelle ja huomaavat, ettei heidän uusi trooppinen temmellyskenttä olekaan ihan niin autio.
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Tervetuloa takaisin lukioaikaan USA:n pienimmässä takapajulassa. Siellä suosittuna oleminen on kaikki kaikessa, jätetyksi tuleminen pahinta, mitä voi sattua, ja pääseminen trendikkäimpään collegeen elämän ja kuoleman kysymys! Oscar®-ehdokas Nanette Bursteinin ohjaama Sundance-voittaja ”American Teen” on tosielämän ”American Pie”. Kaikille, jotka joskus ovat olleet 17-vuotiaita, elokuva tarjoaa nolostuttavan paluun menneisyyteen ja palan lukionostalgiaa. Ja niille, jotkaovat tuon ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Ylpeytä valoasema Kilowatila Voidakseen estää suuren törmäyksen Millan ja pingviinien täytyy saada valoasema Kilowatin merkkivalo toimimaan. He oppivat myös, että joskus täytyy unohtaa oma ylpeys, jotta voisi olla avuksi muille. Tuhosuppilopelastajat Jättiläismäinen avaruustornado uhkaa tuhota pienen ja rauhaisan yhteisön, joten Jaakon ja pingviinien täytyy rientää apuun. Samalla he oppivat kuinka tärkeää on antaa tukea sitä ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
ENEMMÄN ON ENEMMÄNPingviinit lähetetään planeetta Möhölle tutkimaan painovoimakentässä olevaa ongelmaa. Yksinkertaiselta vaikuttanut asia paljastuukin isoksi ongelmaksi. Koko planeetta on tullut riippuvaiseksi aamiaismuroista ja tämä vuoksi planeetta uhkaa suistua radaltaan. ANTELIASTAMilla ei suostu jakamaan leivoksiaan veljensä kanssa heidän ollessa matkalla planeetta Shaharalle, jossa flamingot ja puutarhatontut tappelevat vedestä. Milla alkaa ymmärtämään miten kateus satuttaa kumpaakin osapuolta. ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
VAIHTOVARTALOT Millasta tuntuu, että hän ei ole tarpeeksi kaunis. Hänen taistellessa ulkoisen olemuksensa kanssa, he lähtevät kauneustuotteita käsittelevään kokoukseen, missä Zikke aikoo pitää puheen. VILLI LÄNSI Jaakko ja Milla lähtevät yhdessä pingviinien kanssa auttamaan karjanajossa. Näyttää siltä, että suurin osa karjasta on karkuteillä eikä työnjohtajalla ole ystävällistä sanaa sanottavana kenellekään. VIISASTELUA Jason saa aikakoneen. Mutta ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Urhea monsteriauto Blaze sekä hänen paras ystävänsä ja kuljettajansa AJ seikkailevat Axle Cityssä. Sisältää 2 seikkailua: Vaudin voimaa: Kun ystävällinen lehmipaimenauto Starla huomaa hukanneensa yhden männistään, Blaze ja AJ lähtevät etsimään sitä. heidän kintereillään on kuitenkin ahne Crusher, jolla on kiikarissan sama mäntä. Taisto työkaluista: Kaikkien kaupungin monsterikoneiden luottomekaanikko Gabby korjaa kaiken, mikä menee rikki. ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Urhea monsteriauto Blaze sekä hänen paras ystävänsä ja kuljettajansa AJ seikkailevat Axle Cityssä.
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Ennen kuin tri Sun Yat-Senista voi tulla Modernin Kiinan Isä, aloittamalla vuoden 1911 vallankumouksen, joka syöksee vallasta Qing-dynastian, hänen on selviydyttävä kohtalokkaasta lokakuun 15. päivästä vuonna 1905. Yat-Sen saapuu Hong Kongiin salaiseen tapaamiseen, jonka tarkoituksena on pystyttää yhtenäinen Qing-dynastian vastainen vallankumouksellinen rintama. Päästäkseen tapaamiseen hänen täytyy selvitä 13 korttelin matka ja loputtomat murhayritykset vain viisi ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Minne tahansa Bratz Babyz® menevätkin, luvassa on varma seikkailu – joten liity Cloen™, Sashan™, Jaden™ ja Yasminin™ seuraan heidän riehakkaan vallattomalle ostarimatkalleen! Kun vanhempi kiusankappale ”petnappaa” Noralle ja Nitalle kuuluvan koiranpennun tulevat tyttöjen apuun heidän hyvät ystävänsä Bratz Babyz®! Karattuaan päivähoidosta ja onnistuttuaan huijaamaan ostarin vartijoita, Bratzit jakaantuvat kahdeksi ryhmäksi. Toisen ryhmän tehtävänä on yrittää ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Tervetuloa vedenalaiseen kouluun! Tapaa pirtsakka Molly, pöhkö Gil, kekseliäs Coby, blondi Deema, kiltti Oona, neropatti Nonny, suloinen Kuplamusti ja heidän avulias opettajansa. Koulussa he saavat oppia monia jänniä asioita! Yhdessä he laulavat ja tanssivat popin, rockin ja hip-hopin tahdissa. Bubble Guppies on näyttävä lastensarja, jossa ryhmä eskarilaisia seikkailee vedenalaisessa maailmassa. Uteliaat eskarilaiset eksyvät ihmeellisille seikkailuille, ...

Bumba on väkivallaton, kiireetön ohjelma, joka soveltuu vauvoille ja taaperoille. Ohjelma on tehty siten, että jo pieni vauva viehättyy kirkkaista väreistä ja selkeistä muodoista, hyvin erottuvista kasvojen ilmeistä. Taaperot taas nauttivat Bumban ja hänen ystäviensä sirkustempuista ja oppivat siinä samalla sanoja ja hyviä tapoja. Bumbassa lapsi ei kohtaa mörköjä tai pelottavia asioita. Kohtaukset ovat riittävän ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Tom on huonosti käyttäytyvä mies. Levoton ja kärsimätön kaveri, joka harrastaa omituisia irtosuhteita ja tekee kaikkensa ajaakseen asiakkaat ravintolasta, jossa hän työskentelee kokkimestarina. Mitä tahansa hän tekeekin, ihmiset hänen ympärillään tuntuvat hyväksyvän hänet sellaisena kuin hän on. Karen on ainoa, joka yrittää saada Tomin kantamaan vastuunsa 8-vuotiaasta pojastaan, Oscarista. Kun Tomin vihanhallinta karkaa käsistä pojan ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 5,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Ihanan raikasta ja aitoa romanttista komediaa tähdittävät komediasuosikki Andy Samberg (Saturday Night Live), Rashida Jones (Parks and Recreation), Emma Roberts (Ystävänpäivä) sekä Elijah Wood (Taru sormusten herrasta). Vuosikaudet toisensa tunteneet Celeste ja Jesse viettävät kaiken aikansa yhdessä ja vaikuttavat vanhalta pariskunnalta – paitsi että he ovat olleet eronneina jo kuusi kuukautta. Kun omalaatuinen nuori aviopari ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Nuori jalkapalloilija Dolf tekee ratkaisevan virheen junioreiden EM-kisoissa, ja joukkue tippuu loppupeleistä. Palattuaan kotiin, hän vierailee äitinsä laboratoriossa, jossa tämä parhaillaan testaa vallankumouksellista aika konetta. Dolf päättää palata ajassa 12 tuntia taaksepäin pelatakseen ottelun uudelleen, mutta sen sijaan hän matkustaakin vuoteen 1212. Siellä hänet pelastaa rosvojen kynsistä kaunis Jenne, ja hänen ensimmäinen yrityksensä matkustaa ajassa ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 5,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Parikymppinen Jamie on unelmiensa reppureissulla Chilessä. Miehellä on myös vain yksi tavoite: testata legendaarista, San Pedro -kaktuksesta saatavaa hallusinogeenia uusien ystäviensä kanssa. Ja toki selviytyä myös hermoja raastavasta nuoresta hippinaisesta, joka lyöttäytyy kaktusta etsivän seurueen mukaan. Miten sekalaisen retkikunnan lopulta käy? Sundancen elokuvafestivaalilla palkittu komedia perustuu chileläisen ohjaaja Sebastián Silvan omiin nuoruuden kokemuksiin. Elokuvan pääosassa ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
DIANA vie katsojan modernin aikakauden seuratuimman naisen, Walesin prinsessa Dianan (Oscar®-ehdokas Naomi Watts) yksityiselämän kulisseihin ikonin kahden viimeisen, järisyttävän elinvuoden aikana. 16 vuotta rakastetun prinsessan äkillisen kuoleman jälkeen, ylistetty ohjaaja Oliver Hirschbiegel (Oscar®-ehdokas: Paras ulkomainen elokuva 2004, Perikato) kuvaa Dianan elämää koko maailmaa järkyttäneeseen tragediaan johtaneilla askeleilla salatun rakkauden, pakistanilaisen sydänkirurgi Hasnat Khanin (Naveen Andrews, ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 5,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
TV:stä tuttu – sisältää 62 hauskaa, lyhyttä animaatiojaksoa. Doong Doong ja hänen ystävänsä ovat kuin keitä tahansa 4-vuotiaita. He kinastelevat keskenään, tekevät kolttosia, nauravat toisilleen, mutta sopivat riitansa heti ja auttavat kaveria aina tarpeen tullen. Aurinkolaakson asukit eivät ole ne kaikkein kilteimmät, mutta varmasti valloittavimmat hahmot, jotka hauskuuttavat lapsia ruudun ääressä. Animaatiossa ei ole varsinaista ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Elämänjanoinen Elias seilaa unelmien luotsaamana kohti auvoisampaa Eurooppaa. Monien vaiheiden jälkeen pesti taikurin avustajana vie nuorukaisen Ranskaan, missä ennakkoluulot paljastavat paratiisin varjot. Eden is West on Costa-Gavrasin värikäs kuvaus laittoman pakolaisen matkasta kohti kuvitelmiensa Eedeniä.
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Oscar®-voittajat ja rooleistaan Golden Globe-pysteillä palkitut Helen Mirren ja Jeremy Irons tähdittävät 2-osaista minisarjaa, joka tutkii kuningatar Elizabeth I:n (Mirren) yksityisen ja julkisen elämän leikkauspistettä hänen hallitsijakautensa jälkipuoliskon aikana. Sarja tarjoilee persoonallisia henkilökuvia hallitsijan liittolaisista, vihollisista ja kosijoista kuningattaren yrittäessä selviytyä miesvaltaisessa maailmassa. Osa 1 tutkailee keski-ikäisen Elizabethin myrskyisää suhdetta Leicesterin jaarliin (Irons) – suhdetta, ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Pelko muuttuu ihastukseksi kuuluisan luontokuvaaja Gordon Buchannanin viettäessä vuoden päivät villien amerikkalaisten mustakarhujen seurassa. Äitikarhu Lilyn ja pienen Hope-pennun hurmaama Gordon tallentaa kameraansa kolmen vuodenajan karhuille kasaamat koettelemukset. Hengenvaarojen uhatessa niin emoa kuin pentuakin, pikkuperheen tarina on huikean liikuttavaa ja mukaansatempaavaa katsottavaa.
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Gabonin viidakon latvustossa sijaitsevasta puumajasta käsin asiantuntijoiden ja villieläinten kuvaajien ryhmä aloittaa paljastamaan tämän rannikkosademetsän salaisuuksia. Kädellisten tutkija tri Julie Andersonille, kirjoittaja Guy Grievelle ja kuvaaja Gavin Thurstonille puumaja, josta kulkee 20 metriä pitkä köysisilta havainnointitasolle, on koti seuraavan kuuden viikon ajan. Turvapaikkana metsän maatasolla kulkevilta elefanteilta ja muilta vaaroilta, se toimii myös täydellisenä tukikohtana ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
CIA:n peiteagenttina työskentelevä Valerie Plame (Naomi Watts) saa tietää että vastoin Yhdysvaltojen hallituksen uskomuksia, Irakilla ei ole ydinaseohjelmaa. Samaan aikaan Valerien aviomies Joe (Sean Penn) tutkii Afrikassa uraanin huhuttua vientiä Irakiin. Huhut osoittautuvat perättömiksi ja Joe kirjoittaa New York Timesiin kohua herättävän paljastusartikkelin. Pian artikkelin ilmestymisen jälkeen Valerien peitetarina paljastetaan Washingtonin politiikan toimittajille. Hänen mieheensä ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Flash of Genius on tositapahtumiin perustuva tarina professori Robert Kearnsin (Greg Kinnear) pitkästä taistelusta USA:n autoteollisuutta vastaan – tarina miehestä, joka taisteli ansaitsemansa tunnustuksen puolesta kalliilla hinnalla. 1960-luvun Detroitissa kuusilapsinen Kearnsin perhe elää tyypillistä amerikkalaista elämäänsä. Kun perheen isä keksii laitteen, joka lopulta päätyi käyttöön jokaiseen maailmassa valmistettavaan autoon, uskovat Kearnsit iskeneensä kultasuoneen. Heidän unelmansa ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Footloose on uusi versio 80-luvun klassikkotanssielokuvasta. Ren MacCormack (Kenny Wormald) muuttaa Bostonista pieneen Bomontin kaupunkiin ja joutuu kokemaan siellä melkoisen kulttuurishokin. Muutamaa vuotta aiemmin kaupunkia ravisutti traaginen onnettomuus, jossa kuoli viisi iltaa viettämässä ollutta nuorta. Tämän tapahtuman seurauksena Bomontin kaupungivaltuusto sekä pastori Shaw Moore (Dennis Quaid) lisäsivät kaupungin järjestyssääntöihin säännön, joka kielsi äänekkään musiikin ja ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Cale himoitsee paikkaa motocross-maailman huipputallissa Grand Nationalissa, ja perheensä ja tyttöystävänsä tuella hänellä saattaa olla mahdollisuus nousta lajin terävimpään kärkeen.
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 5,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Salaperäisen kiehtova Frozen Moment on omaperäinen mysteerielokuva, joka henkii lumoavuudellaan muun muassa Olipa kerran -suosikkisarjaa. Idyllisen Rockwellin pikkukaupungin elämä muuttuu vuonna 1977, kun kaupungin lukiolaisten koripallojoukkue menehtyy bussionnettomuudessa. Kaupunki päätyy tekemään sopimuksen paholaisen kanssa, mikä jäädyttää kylän tuohon kohtalokkaaseen vuoteen: kukaan ei enää koskaan vanhene kauniissa pikkukaupungissa. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun salaperäinen nuori mies saapuu ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Harry Deanella (Colin Firth) on suunnitelma. Mediamoguli Lordi Lionel Shahbandarin taidekonsulttina toimiva Harry punoo perin pirullisen juonen höynäyttääkseen Shahbanderin ostamaan väärennetyn Monet’n maalauksen. Aisaparinaan hehkeä rodeokaunotar PJ Puznowski kaksikko lähtee toteuttamaan huikeaa harhautustaan, jolla Shahbander vakuutetaan Harryn väärennöslöydöstä, aikeenaan pankittaa vino pino provikkaa. Huijaus osoittautuu kuitenkin kuviteltua haastavammaksi ja yllätykselliset juonenkäänteet juoksuttavat janoista parivaljakkoa kohti ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Tämä Newcastle Unitedin suosikkipelaaja nousee supertähdeksi ja saavuttaa jokaisen pelaajan unelman, kun hänet siirretään Real Madridin joukkueeseen pelaamaan UEFA Cupin otteluja yhdessä David Beckhamin, Zinedine Zidanen, Raulin, Gutin ja Iker Casillasin kanssa. Santiagon paistatellessa kunnian, maineen ja rahan loisteessa hänelle selviää menestyksen nurja puoli –se, joka uhkaa tuhota kaiken, minkä eteen hän on ponnistellut ja ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Tämän videon avulla sekä aloittelija että edistynyt golfaaja voi oppia jotain uutta golfista. Ota tämä yksinkertainen, mutta vaativa, peli haltuusi ja hyödynnä golfmestarin 30 vuoden pelikokemus. Golf For Dummies on suunniteltu kaikenikäisille, kaikentasoisille ja kaikentyyppisille golfaajille. Kaikki pelaajat voivat seurata ohjelmaa helposti. Ohjaaja Gary McCord on CBS Sportsin golftoimittaja ja PGA Tourin mestari, joka on ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Paljastuksia ja komediaa aitoon Chris Rock -tyyliin! Chris Rock pureutuu syvälle Yhdysvaltain mustien kulttuuriin ja pyrkii selvittämään, mitä hiukset merkitsevät ihmisille. Chris vierailee kampaamoissa, kauneushoitoloissa, hiusmuotoilukilpailuissa ja laboratorioissa selvittääkseen, miten hiukset vaikuttavat käytökseen, ihmissuhteisiin ja itsetuntoon.
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Kuinka sanoa tämä nätisti; Dana Marschz (Coogan) on loistava tyyppi, mutta häneltä vain puuttuu se jokin. Hänen näyttelijänuransa huippuhetki oli herpeslääkemainos, eikä tämänhetkinen työ draamaopettajana ole yhtään sen loistokkaampaa. Hänen vaimonsa (Keener) inhoaa häntä, oppilaat pitävät pilkkanaan, ja 13-vuotias koululehden kriitikko haukkuu hänen jokaisen tuotantonsa. Silti, Dana ei anna tämän masentaa, vaan kun koulupiiri päättää ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
How To Be on ovela komedia Artista (Robert Pattinson, Twilight-saaga), turhautuneesta muusikosta, joka käy läpi neljännes elämän kriisiä – näin hän ainakin itse asian näkee. Asiaa ei auta se, että hänen on pakko muuttaa takaisin vanhempiensa luokse tyttöystävänsä jätettyä hänet – ja hänen vanhempansa eivät olevarsin ilahtuneita ajatuksesta. Art löytää itsensä auttamisen gurun Tri. Levi ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 5,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Hukkakaurat on 80-luvulle sijoittuva vahva draamaelokuva. Se maalaa katsojan eteen maalaisidyllin, jonka taustalla häilyy monien ihmisten salattuja pelkoja ja toiveita. Elokuvan päähenkilö Jari pakenee armeijan alokasleiriltä ja piilooutuu vaativalta isältään ja koko muulta maailmalta. Simputtava kersantti jää taakse, mutta helpottuuko elämä sittenkään? Kylän outolintu Teppo suostuu auttamaan Jaria, mutta kamppailee tahollaan myös omien, pelottavien demoniensa ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Kaksi miestä kohtaa Manhattanilla. Heillä on yksi ainoa yhteinen piirre: kumpikaan ei osaa päästää irti menneistä. Yksityisetsivä Jack ei pääse yli vaimonsa kuolemasta ja elämä junnaa paikoillaan. Abe palkkaa hänet etsimään vaimoaan, joka on lähtenyt muusikon matkaan. Mutta menneisyyttä ei voi saada takaisin… Edward Burnsin ohjaaman elokuvan yksi päätähti on Manhattan, jonka maisemissa miehet joutuvat ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Tässä ratkiriemukkaassa menestyskomediassa Paul Rudd (Paksuna) on aikeissa avioitua unelmiensa tytön kanssa. Mutta Paulilla ei ole yhtään kaveria bestmaniksi ennen kuin hän tapaa varsinaisen velikullan, Jason Segelin (Forgetting Sarah Marshall). Ruddin ja Segelin kaveruudessa miesten välinen ystävyys kohoaa aivan uusiin sfääreihin. Tarina esittelee koomisessa valossa, mitä ystävyys todella
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Hulvattomassa komediassa Imogene (Kristen Wiig) saa ensin pakit poikaystävältään ja päätyy sen jälkeen terveydentilaan, joka pakottaa hänet lavastamaan oman itsemurhansa. Epäonnistuttuaan jälkimmäisessä, hän joutuu pakkohoitoon äitinsä Zeldan (Annette Bening) huomaan. Mikään ei suju suunnitelmien mukaan ja äiti ja tytär voisivat yhtä hyvin olla eri planeetoilta.
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Ashton Kutcher ja Brittany Murphy maistavat avioelämää hillittömässä hittikomediassa! Sarah (Murphy) on ökyrikas tyttö, jonka perhe on yhtä mahtaileva kuin varakaskin. Tom (Kutcher) taas on onnenonkija joka välittää juhlimisesta ja penkkiurheilusta enemmän kuin makeista autoista. Mutta vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa ja tiedossa on kovan luokan katastrofi kun nämä vastanaineet lähtevät Eurooppaan viettämään ’täydellistä’ häämatkaa! Myrskyvaroitus!
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Billy Crystal, Bette Midler ja Marisa Tomei todistavat ratkiriemukkaassa koko perheen komediassa, että suku on pahin.. ja hauskin! Perinteistä kasvatusta kannattavat Artie (Crystal) ja Diane (Midler) saavat vastaansa vähän enemmän mitä halusivatkaan, kun he joutuvat lapsenvahdiksi hössöttävän tyttärensä (Tomei) ylisuojelluille lapsille. Kun Artielle selviää pelin henki ja ketkä huushollia oikein pyörittää, muuttuu homma hetkessä hektisestä ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Karlssonin veljekset on hulvaton komedia kaksosista, jotka eivät alkuun edes tiedä toistensa olemassaolosta. Toinen on tukholmalainen menestyksekäs ja pedanttinen asianajaja. Toinen – pahamaineinen naistenmies ja hulttio – asuu perheineen pohjoisessa. Veljekset kohtaavat ensi kertaa perinnönjaossa. Kohtaamisen seurauksena on kaoottisten tapahtumien sarja, joka saa heidän koko olemassaolonsa heittämään häränpyllyä!
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 5,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Ben Banks on parikymppinen pitkätukkainen vetelehtijä, jolla ei ole ollut suurempaa kunnianhimoa elämässä. Eräänä päivänä hän kuitenkin tapaa kauniin ja salaperäisen Amyn. Voiko rakkauden voima muuttaa kaiken? Säteilevä Mischa Barton (O.C., Kuudes aisti) on kuin luotu lumoavan ja modernin romanttisen komedian päätähdeksi.
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Kaikkien aikojen hauskin työmatka koostuu hysteerisistä hetkistä, pöyristyttävästä juonittelusta sekä kiihkeästä konferenssikemutuksesta. Ed Helms (Kaamea Kankkunen 1 & 2) ja John C. Reilly (Velipuolet) tähdittävät hervotonta komediaa, joka näyttää mitä voi tapahtua…kun vakuutusmyyjät villiintyvät! Ujo ja naiivi Tim Lippe (Helms) uskaltautuu ”isoon stadiin” ja lähtee vakuutuskonferenssiin Cedar Rapids -nimisessä kylässä. Siellä hän törmää alan bilehirmuun ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 5,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Bill ja Sharon yrittävät pitää uusperhettään ja avioliittoaan kasassa, mutta huonoin tuloksin: heidän teini-ikäinen tyttärensä Ashley on ajautunut väärään seuraan, eikä vanhemmillakaan ole aikaa toisilleen. Kun perheen kodin apumieheksi pestattu ystävällinen Mac ehdottaa Ashleylle vapaaehtoistyötä vähäosaisten joulunäytelmässä, ei nuori nainen osaa kieltäytyä tästä. Joulun lähestyessä tulee koko perhe oppimaan, kuinka paljon ihmisten auttamisesta voi todella ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Jean Dwightin (Brenda Blethyn) stand-up –ura on laskusuunnassa ja arki kahden teinipojan kanssa muistuttaa enemmän taistelutannerta kuin lehtien idyllistä ydinperheen elämää. Eikä kyseessä edes ole ydinperhe, sillä poikien isä on häipynyt ajat sitten. Hän tienaa leipänsä vartijana, mutta haaveilee tekevänsä comebackin muusikkona – 25 vuotta yhden ja ainoaksi jääneen hittinsä jälkeen. 21-vuotiaalla Timilläkään (Khan Chittenden) ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Vuonna 1937 tiibetiläisen maanviljelijä-perheen poika tunnistettiin Buddhan neljänneksitoista reinkarnaatioksi. Tästä pojasta oli tuleva neljästoista Dalai Lama ja Tiibetin hengellinen sekä poliittinen johtaja. Pienestä pitäen häntä kouluttivat Tiibetin parhaat opettajat, mikä olikin tarpeen, sillä hänen johtajakaudestaan tuli Tiibetin historian kurjin ajanjakso. Elokuva perustuu Dalai Laman omaan elämänkertaan. IMDB: 7.0/10
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Po on vanhempiensa nuudeliravintolassa työskentelevä laiskanpulskea panda, joka haaveilee joskus vielä olevansa maineikas lohikäärmesoturi. Kung fu -fani Po saakin yllättäen mahdollisuuden nousta sankariksi, mutta ensin hänen on kohdattava omat heikkoutensa ja opittava uskomaan itseensä. Menestyselokuvien Shrek ja Madagaskar tekijöiden muinaiseen Kiinaan sijoittuva Kung Fu Panda on lämmin tarina rohkeudesta höystettynä huikeilla kung fu -kohtauksilla, nasevalla ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Valmistaudu muikeaan menoon ja hervottomaan hauskuuteen ratkiriemukkaan TV-sarja Kung Fu Pandan seurassa, joka perustuu samannimiseen Oscar-ehdokkuudella palkittuun menestyselokuvaan (2008, Paras animaatio)! Lohikäärmesoturi ja Rauhan laakson vannoutunut puolustaja pandakarhu Po on äärimmäisen taitava, verrattoman valpas ja halajaa huikeasti oikeutta… sekä mykyjä. Yhdessä hurjan kung-fun mestariviisikon kanssa. Pon on puolustauduttava vaarallisilta vihollisilta mukaanlukien ilkeältä versiolta hänestä itsestään ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Kuuban valloittajat on dokumenttielokuva historiallisesti merkittävistä amerikanraudoista, rakkaudesta sekä sokeutuvan automekaanikon, Maximilianon, elämästä. Maximiliano saa tärkeän tehtävän: korjata itse Che Guevaralle kuuluneen auton liikuntakykyiseksi. Maximilianon kasvot symboloivat Kuuban ongelmaa: kaksipuolista järjestelmää, joka pitää kansalaisiaan tiukassa otteessa ja taistelee samalla urhoollisesti amerikkalaisten luomaa maailmaa vastaan. Kuuban valloittajat on saanut osakseen paljon positiivista mediahuomiota ja on osaltaan ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Lelumaan Niksu on nokkela pieni lelupoika, joka ratkaisee arvoitukset ja pelastaa Lelumaan asukkaat pulasta. Niksun kanssa lelumaassa asustaa suuri joukko ystäviä, mm. Jumbo-norsu, Tessi-karhu, Keilaperhe ja Hiski-Robotti. Lelumaan Lelut elävät rauhallista ja onnellista elämää, jota kelmit Gobbo ja Slari yrittävät kepposteluillaan häiritä.
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Lelumaan Niksu on nokkela pieni lelupoika, joka ratkaisee arvoitukset ja pelastaa Lelumaan asukkaat pulasta. Niksun kanssa lelumaassa asustaa suuri joukko ystäviä, mm. Jumbo-norsu, Tessi-karhu, Keilaperhe ja Hiski- Robotti. Lelumaan Lelut elävät rauhallista ja onnellista elämää, jota kelmit Gobbo ja Slari yrittävät kepposteluillaan häiritä. 6 UUTTA JAKSOA – Tessi valokuvaajana – Tessin kevy et keijukakut – ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Lelumaan Niksu on nokkela pieni lelupoika, joka ratkaisee arvoitukset ja pelastaa Lelumaan asukkaat pulasta. Niksun kanssa lelumaassa asustaa suuri joukko ystäviä, mm. Jumbo-norsu, Tessi-karhu, keilaperhe ja Hiski-Robotti. Lelumaan Lelut elävät rauhallista ja onnellista elämää, jota kelmit Gobbo ja Slari yrittävät kepposteluillaan häiritä. 6 UUTTA JAKSOA > Kastelukannun taikaa > Talonrakennusta > Kelmien ääni-imuri > Niksu ja majakka > Niksu ja ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Jackin (Christian Slater) morsian Samantha katoaa jäljettömiin. Vasta vuoden kuluttua Jack on valmis uuteen rakkauteen, kun hän tutustuu upeaan Nicoleen. Elämä hymyilee kunnes rikollisjoukko saapuu kyselemään Samanthan kohtalosta. Kehen voi luottaa selvitäkseen hengissä?
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Hikotus viikinkijoukkoineen palaavat tässä huimassa seikkailuelokuvassa taistelemaan Raivo Röyhtäyksen arkkivihollista, legandaarista Lohikäärme Luunnapsijaa vastaan. Urheat lapset ovat haaksirikkoutuneet saarelle, ja he laativat suunnitelman ottaa kiinni salamyhkäinen olento -sikäli, kun se on edes olemassa.
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
29-vuotiaan Lolan (Greta Gerwig) elämä menee täydellisesti suunnitelmien mukaan ja hääpäivä on juuri koittamassa. Tuleva sulhanen Luke (Joel Kinnaman) kuitenkin jättää Lolan täysin yllättäen vain kolme viikkoa ennen häitä. Lolan maailma romahtaa hetkessä, sillä nuori nainen on täysin riippuvainen miehestään. Silkka ajatus levottomasta elämästä 30-vuotiaana sinkkuna New Yorkissa saa hänet voimaan pahoin. Lola ei keksi ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Kaoottinen perhe, villit poikapuolet tai sementtimylly etupihalla eivät helpota tilannetta, mutta Ericin sisällään kantama salaisuus on viemässä häneltä järjen. Pystyykö hän kohtaamaan Lilyn, naisen jota hän joskus rakasti? Huolimatta jalkapallohullujen ystäviensä hillittömistä avunantoyrityksistä ja tökeröstä kannustuksesta, Ericin syöksykierre jatkuu. Epätoivoisina aikoina tarvitaan sätkä ruohoa ja erityinen ystävä, joka opastaa Ericin matkalle mitä vaarallisimmalle alueelle – ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Jamie (Jake Gyllenhaal) on hurmuri, joka ei ole koskaan asettenut aloilleen mitä tulee työn ja naisten suhteen. Ennen kuin hän tapaa työssään lääke-edustajana kaltaisensa – Maggien (Anne Hathaway) – naisen, joka ei etsi muuta kuin ”ajanvietettä” itselleen. Kahden villin ja vapaan välisestä kiihkeästä ”ystävyydestä ”kasvaa suhde jota he molemmat ovat yrittäneet karttaa. Joskus ihmisestä, josta ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Mike Myersin uusin roolihahmo sitten hittikomediasarja Austin Powersin on hulvaton guru Pitka – Intiassa gurujen (Tugginmypudha & Satchabigknoba) kasvattama amerikkalainen, joka palaa USA:an lyödäkseen itsensä läpi neuvontabisneksessä. Pitkan epätavalliset metodit pistetään tositestiin, kun hän saa toimeksiannokseen palauttaa tähtikiekkoilijan (Romany Malco) lemmenhuolien karkoittamat pelitaidot vaimon karattua kilpakumppanin (Justin Timberlake) kainaloon. Austin Powersista tuttu ”Mini Minä” tekee ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Ohjaaja Derick Martinin lapsuuden kokemuksiin perustuva Lymelife sijoittuu 70-luvulle ja tapahtumaton kuvattu 15-vuotiaan Scott Bartlettin näkökulmasta. Ainutlaatuinen varttumistarina Lymelife tutkii ensimmäistä rakkautta, viimeistä rakkautta ja amerikkalaisen unelman vaaroja. Tämä hillitön, väkivaltainen ja hetkittäin traaginen kuvaus perheen dynamiikasta kutoo monimutkaisen kudelman amerikkalaisesta elämästä äärimmäisten taloudellisten ja henkisten muutoksien aikana. Palkittua ja kriitikoiden ylistämää elokuvaa tähdittää loistava ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Madagascarin pingviinit on tapaus, joka viihdyttää kaikenikäisiä sulkiin katsomatta: Suosikkihahmot Madagascarin Pingviinit saavat nyt oman elokuvan. Pingviinejä saatetaan pitää vain söpöinä ja täysin vaarattomina, mutta hulvaton komedia paljastaa mihin tämä räpylänelikko – Kippari, Alokas, Rico ja Kowalski – todella pystyy, kun he tempautuvat mukaan maailmanlaajuiseen vakoojaoperaatioon. Kippari on operaation aivot, Kowalski toiminnanmies, Rico puolestaan voi ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Kun Marmaduke (Wilson) muuttaa uuteen kaupunkiin perheensä kanssa, joutuu tämä jättimäinen teinikoira huomaamaan, ettei oikein sovi kuvioihin – kirjaimellisesti! Mutta parhaan kamunsa, Carlos-katin (Lopez) sekä muutaman muun nelijalkaisen kaverin avulla hän saattaa kun saattaakin päästä takaisin koirapiireihin, rakastua ja surffata auringonlaskuun. DVD sisältää myös:• Koosteet: “Cowabarka: More Surfing Dog Fun” ja “Canine Casting” • Poistettuja ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
MASS EFFECT: PARAGON LOST seuraa Allianssin merijalkaväen James Vegan uran alkuaikoja. Vega johtaa eliittierikoisjoukkojen ryhmää taistelussa tappavaa ja salaperäistä Keräilijöinä tunnettua muukalaisuhkaa vastaan. Sijoituspaikkanaan siirtokunta syrjäisellä tähtijärjestelmällä, Vegan ja hänen sotilaidensa täytyy suojella siviileitä armottomalta invaasiolta, jonka tarkoituksena on vangita koko väestö tuntemattomia tarkoitus periä varten. Opi lisää MASS EFFECTin universumista ja koe ennennäkemätön osa ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Matkaan, Diego! kertoo Seikkailija Doran serkusta Diego Marquezista, 8-vuotiaasta seikkailusankarista. Diego rakastaa luontoa ja eläimiä ja jokaisessa jaksossa Diego saa tehtäväkseen auttaa eläintä jolla on ongelma. Hän onnistuu tehtävässään tietojensa, tietokoneiden, kameroiden ja kotona auttavien nuorten tv-katsojien avulla, joiden kanssa hän jakaa tietonsa. Opit faktatietoa eläimistä, niiden äänistä, liikkeistä, tavoista, ravinnosta, perheestä ja fyysisistä ominaispiirteistä. ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Lukas Moodyssonin (KIMPASSA, LILJA 4-EVER, FUCKING ÅMÅL) uusin ihastuttava nuorisoelokuva. Me ollaan parhaita! sijoittuu vuoden 1982 Tukholmaan. Se on elokuva Bobosta, Klarasta ja Hedvigistä: kolmesta 13-vuotiaasta tytöstä, jotka vetelehtivät kaduilla ja höpöttävät. Jotka ovat vahvoja ja rohkeita, kovia ja heikkoja ja sekaisin sekä outoja. Joiden täytyy pärjätä itsekseen aivan liian aikaisin. Joiden täytyy lämmittää kalapuikkoja ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Skadoosh! Pon maailman salaisuudet paljastuvat kahdessa mahtavassa Kung Fu Panda –seikkailussa. Liity Pon ja Hurjan viisikon seuraan MESTAREIDEN SALAISUUKSISSA, jossa he löytävät legendan kung fun suurimmista sankareista nimeltä Mestari Salamasarvikuono, Mestari Myrskyhärkä ja Mestari Kroko. Paljasta sen jälkeen HURJAN VIISIKON SALAISUUDET ja näe, mitä oikeaksi kung fu –mestariksi tuleminen vaatii. Ekstrat: • Lisää salaisuuksia: mm. ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Tule ja tutustu Miaan! Hän aloittaa uudessa koulussa ja joutuu pian kahnauksiin koulun suosituimpien tyttöjen Violetan ja tämän jengin kanssa. Mia on saanut isältään mitä uskomattomimman lahjan, keksinnön jonka avulla hän voi siirtää itsensä fantasiamaailmaan nimeltä Sentopia. Siellä hän muuttuu keijuksi. Hän ystävystyy yksisarvisen Lyrian ja keijujen Mo ja Yuko kanssa. Heidän törmätessä armottomaan kenraali ...

Bileveljekset Mike (Adam Devine) ja Dave (Zac Efron) laittavat nettiin deitti-ilmoituksen löytääkseen perheen painostuksesta täydelliset seuralaiset siskonsa häihin Havaijille. Pojat toivovat villiä lomaa, mutta eivät arvaakaan kuinka villiä menoa on luvassa, kun huomaavat saaneensa seurakseen täysin holtittoman tyttökaksikon (Anna Kendrick, Audrey Plaza).
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Hänen elämänsä muutti historiaa. Hänen rohkeutensa muutti monen elämän. Oscar®-voittaja Sean Penn on Harvey Milk, todellinen kansan mies. Innoittavaan tositarinaan pohjautuva elokuva kertoo ensimmäisestä julkihomosta, joka valittiin julkiseen virkaan Yhdysvalloissa. Koskettava tarina seuraa Milkin sinnikästä matkaa hänen luodessaan toivoa tasa-arvoisuudelle suvaitsemattomuuden kukoistuksen aikakaudella. Häikäisevä tähtikaarti – mm. Josh Brolin, Emile Hirsch, Diego Luna ja James ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Oscar®-ehdokas Amy Adams* (Lumottu) ja Oscar®-voittaja Frances McDormand** tähdittävät ihastuttavaa komediaa uuden alun ja tosirakkauden löytämisestä – yhden ja saman päivän aikana. Kun Miss Pettigrew (McDormand) törmää tilaisuuteen pestautua sädehtivän seurapiiritähtösen Delysia Lafossen (Adams) henkilökohtaiseksi assistentiksi, hän tarttuu ojennettuun oljenkorteen vaikka työ on täysin hänen luonteensa vastainen. Hänen ei auta kuin tempautua mukaan yläluokan taianhohtoiseen ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Vincent, menestyksekäs nelikymppinen, on saamassa esikoislapsensa. Hänet on kutsuttu hänen siskonsa, Élisabethin, ja hänen lankonsa, Pierren, omalaatuiseen asuntoon illalliselle – jossa hän tapaa myös lapsuuden ystävänsä, Clauden. Odotellessaan Annaa, hänen nuorempaa puolisoaan, joka on aina myöhässä, hänen toverinsa pommittavat häntä riemuissaan kysymyksillä hänen nopeasti lähestyvästä isyydestään… Mutta kun hänen isäntänsä kysyvät häneltä minkä nimen hän ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Herttoniemeläiset Antti ja Muhis ovat parhaita kavereita. Muhiksen perhe on kotkisin Somaliasta. Poikien ystävyys joutuu koetukselle, kun tapahtuu jotain järkyttävää. Yhteisen salaisuuden äärellä Antti ja Muhis vannovat ikuista ystävyyttä. Tapahtumat kiristävät entisestään skinien ja somalien tulenarkoja väläjä. Jengien sota näyttää väistämättömältä. Pojat ajautuvat umpikujaan ja näkevät enää vain yhden vaihtoehdon: Pako.
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Liberace (Oscar®-voittaja* Michael Douglas) oli mahtipontinen esiintyjä ja virtuoosipianisti, jonka estradi- ja televisioura jatkui neljä vuosikymmentä, eivätkä tähden tuhlailevaiset ja pröystäilevät elämäntavat jääneet uralle kakkoseksi. Vuoden 1977 kesällä nuori ja komea Scott Thorson (Oscar®-voittaja** Matt Damon) astelee tähden pukuhuoneeseen ja – piittaamatta merkittävästä ikäerosta ja kahdesta täysin vastakkaisesta elämäntyylistä – kaksikko päätyy viisi vuotta kestävään, ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Muutoksen tuulet puhaltavat Ponyvillessä ja Twilight ystävineen toteaa jälleen kerran aidon ystävyyden voiman. Kun Applen suvun suuri sukukokous Sweet Apple Acresissa on lähes katastrofi, Apple Jack pelastaa Spiken nälkäiseltä Timberwolves-laumaltaja saa enemmän kiitosta kuin kaipaakaan. Samaan aikaan prinsessa Celestia määrää Fluttershyn suorittamaan tehtävän tai uudistumaan. Vanha vihollinen ja Rainbow Dash saavat ponit innostumaan likkaa auttaessaankristallitavaltakuntaa ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Noble Spirits kertoo kolmesta maailman tunnetuimmasta juomasta – konjakista, rommista ja viskistä. Jos nautit elämässäsi pienistä, mutta hyvää oloa tuovista asioista sekä sinua kiinnostaa konjakin, rommin ja viskin historia, niihin liittyvä kulttuuri ja se tietotaito joka liittyy näiden valmistukseen niin tämä dvd saattaa olla sinua varten. Juomat esitetään ammattimaisella ja viihdyttävällä tavalla. Samalla on mahdollista ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Emma (Natalie Portman) ja Adam (Ashton Kutcher) ovat olleet ystäviä koko elämänsä ja melkein pilaavat kaiken harrastamalla eräänä aamuna seksiä. Suojellakseen ystävyyttään he sopivat pitävänsä suhteen tiukasti suoraviivaisena; ei mustasukkaisuutta, ei odotuksia, ei riitoja, ei kukkia, ei lepertelyä. Sehän tarkoittaa, että he voivat tehdä mitä ikinä haluavat, milloin ikinä haluavat ja millä tahansa julkisella paikalla ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Sarah elää uransa huipulla, kun elämä yllättää hänet täysin. Hän päättää jättää New Yorkin elämäntyylinsä ja palaa lapsuusmaisemiinsa Skotlantiin etsiäkseen nuoruuden rakkautensa Samin. Sam on kuitenkin ehtinyt mennä naimisiin. Entisen tyttöystävän ilmestyminen kuvioihin uhkaa sekoittaa elämän perin pohjin.
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Kesällä 1999 Roger Fredman päätti selvittää mitä 60- ja 70-luvun soultähdille tapahtui discomusiikin vallattua markkinat. Soulin legendat Rufus Thomas, Sam Moore, Mary Wilson ja Isaac Hayes ovat muutama esimerkki tähdistä jotka Fredman tapasi matkallaan. Jokaisella oli oma kiehtova, katkeransuloinen tarinansa kerrottavanaan ajastaan musiikkibisneksessä. Moni tiesi miltä tuntuu kun oma kappale on listaykkösenä yhtenä päivänä ja ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Elokuvan keskiössä on lukioikäinen Quentin (Nat Wolff), joka on ollut umpirakastunut naapurin tyttö Margoon (Cara Delevingne) lapsuudestaan asti. Kouluaika laittaa heidän ystävyytensä koetukselle. Kun Margo yllättäen katoaa kotoaan heidän erikoisen yöllisen seikkailuretken jälkeen, hän jättäen jälkeensä mystisiä vihjeitä, joita Quentin alkaa ratkomaan. Margon etsintä vie Quentin ja hänen nokkelat ystävänsä jännittävälle matkalle, joka on samalla ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Komedia menestyksekkäästä newyorkilaisesta asianajajasta (Catherine Keener), joka tuo mukanaan kaksi vilkasta teini-ikäistä lastaan hippiäitinsä (Jane Fonda) luo maalle perhelomalle. Rentouttava viikonloppu muuttuu kuitenkin pian seikkailun, romantiikan, musiikin, perhesalaisuuksien ja itsensä löytämisen kesäksi.
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Dreamworks Pictures esittää nokkelan ja tyylikkään draaman People Like Us, jonkapääosia tähdittävät Chris Pine, Elizabeth Banks, Olivia Wilde ja Michelle Pfeiffer. Sam(Pine) on nuori innokas myyntimies, joka menettää hyvät kaupat ja saa samana päivänäkuulla isänsä kuolleen. Vastahakoinen Sam palaa kotiin järjestämään asioita ja tapaamaan perhettään, josta on vieraantunut. Hän saa kuulla salaisuuden, joka kääntää hänen ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Entinen poliisi John Shepherd (Chuck Norris) toimii nykyisin yksityisetsivänä, jonka viimeisin keikka on mennyt pahasti pieleen. Shepherd soimaa itseään siitä, ettei kyennyt pelastamaan omaa tytärtään ja poliisia siitä, etteivät he tehneet työtään kunnolla. Raivokkaalla nyrkkeilytreenillä hän virittää itsensä taas huippukuntoon ja kiinnostuu uudesta jutusta: timantinleikkaaja Teller on siepattu. Sukulaistyttö Elizabeth Teller palkkaa Shepherdin selvittämään tapausta, ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Kate ja Alex (Catherine Keener ja Oliver Platt) omistavat menestyksekkään Manhattanilaisen huonekalukaupan, jossa he myyvät kuolinpesistä hankkimiaan moderneja aarteita. He suunnittelevat laajentavansa huoneistoaan, missä he asuvat akneongelmasta kärsivän teinityttärensä Abbyn (Sarah Steele) kanssa, joten he ovat ostaneet viereisen huoneiston. Ainut ongelma on, että heidän on odotettava nykyisen asukkaan, viheliäisen, 91-vuotiaan Andran (Ann Guilbert), poismenoa ennen ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Peten työkoneet ehtivät arkiaskareiden lomassa kokea monta jännittävää seikkailua. Vinha ja Putte päättävät rakentaa hyppyrampin, mutta sen rakennustarvikkeet pitää hankkia luvattomasti. Putte haluaa todistaa olevansa hyvä muussakin kuin lintujen hätistelyssä. Rolle lähtee hellepäivänä metsään ja löytää kuumuudesta kärsiviä eläimiä. Hyrrestä tulee yksityisetsivä jonka on löydettävä kadonnut myllynkivi. Tatulla taas riittää kiireitä herra Hopsun ja auringonkukantaimien ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Auringonkukkalaaksoon on valittu uusi pormestari ja kaikki odottavat innolla sen kunniaksi järjestettävää suurta paraatia. Pusku paimentaa lehmiä, mutta joutuu pulaan kun ne karkaavat omille teilleen. Patella ja rouva Pultilla riittää tekemistä uudessa sekatavarakaupassa, ja lisäksi laaksoon muuttaa kaksi uutta asukasta, metsuri Lauri Lastu ja lasitaiteilija Sakari Sirpale. Mukana jaksot: Herra Pultin paraati, Vuohipaimen Vinha, Paten ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
HEVOSENLEIKKIÄ. Putte suunnittelee kepposia ja pyytää Kaivuria auttamaan. Kaivuri piiloutuu heinäkasan taakse ja nostaa ”noidutun” heinäpaalin. MOSAIIKKI-HYRRE. Kun Anni lähtee katsomaan ovatko tapetit kuivuneet, Hyrre jää laittamaan laattakiviä polulle. Ja Hyrre tekee työtä niin että kivenpalaset sinkoilevat. KAIVURIN HARJALISKO. Pete löytää luita, jotka kuuluvat esihistorialliselle liskolle. Utelias Kaivuri vilkaisee luita ja ryhtyy toimeen. Tuloksena on ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
KISU KIIPELISSÄ. Kisu joutuu vahingossa putkikuorman mukana rakennustyömaalle. Onneksi Puuha-Pete ja hänen apurinsa ovat paikalla! PUSKU PINTEESSÄ. Pete, Kaivuri ja Pusku lähtevät korjaamaan maantietunnelia, mutta juuri kun Pusku on tiilikuorman kanssa tunnelissa, niin valot sammuvat. KAIVURI PELASTAA PÄIVÄN. Pete lähtee apureineen raivaamaan yöllisen myrskyn jälkiä. Kaivuri pelastaa päivän ja Kisun turvaan lammen ylle kaatuneesta puusta. ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
KISUN AAMIAINEN. Rolle ja Nosse yrittävät turhaan saada auki kissanruokapurkkia. Mahtaisiko Kisu saada aamiaista kalakorista tai koiranruoasta? KAIVURI OTTAA OHJAT. Pete ja Anni on kutsuttu kaupungintalolle. Kun Pete ei halua lähteä, Anni suostuttelee Kaivurin huolehtimaan päivän töistä. VARIS JA SEN PELÄTIN. Putte yrittää ajaa variksia herra Pikkalan pellolta, mutta yksi sinnikäs varis ei suostu lähtemään ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Pete yrittää koota maidonpullotuskonetta, mutta tehtävä onkin visainen, ja kun uusi maitoauto Kaarlo saapuu kylään, luvattua tervetuliaisyllätystä ei näy missään. Kaarlo, Pate ja Vinha leikkivät kolmea muskettiajokkia. Kun Pete lähettää ne satamaan hakemaan puutavaralastia, kolmikko joutuukin vahingossa laivan lastiksi. Kaarlon kommellukset jatkuvat Piia Piippolan tilalla. Siellä valmistetaan herkkujuustoja joista herra Pultin pitäisi valita suosikkinsa, mutta ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Peten tiimi toivottaa Kätsyn tervetulleeksi porukkaan. Odottaessaan malttamattomana ensimmäistä työtehtäväänsä, Kätsy harjoittelee kaivamista ja löytää aarteen. Lapset valitsevat Rollen puuharadan parhaaksi leikkipaikkaideaksi mutta Vinhan mielestä hänen puumajansa on maailman mopohienoin juttu. Viksulan museoon rakennetaan lisähuone. Kaivuri ihastelee herra Moision maalauksia ja haluaisi itsekin olla samanlainen taiteilija. Satamalaituri on tuhoutunut myrskyssä ja Viksulan jalkapallokenttä kaipaa kunnostusta. Puuha-Peteä pyydetään Viksulan Virin jalkapallovalmentajaksi ja Rolle haluaa olla joukkueen maskotti. Mukana jaksot: Kätsy ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Peten vanhempien lisäksi Auringonkukkalaaksoon tulee uusia asukkaita. Yksi heistä on Summa -niminen haarukkatrukki, joka pitää kovasti yhteenlaskusta. Kun Pete ja koneet rakentavat asuntoa kallioluolaan, he löytävät hauskan yllätyksen. Jännittäviä töitä riittää kaikille. Pusku toimii saattueen johtajana, Putte joutuu Pikkelsin isännän avuksi korjaamaan auringonkukkasatoa, ja Patu rakentaa lapsille leikkikentän. Pete taas haluaisi lähteä retkelle tarkkailemaan lintuja. ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
VARIKOLLA JYTÄÄ. Hyrre ja Kaivuri verestävät tanssitaitojaan yllätysjuhlaa varten. MAAMIES-PETE. Pete tarjoutuu hoitamaan tilaa kun Pikkelsin isäntä lähtee sikanäyttelyyn. Ensin karkuteille lähtevät ankat ja sitten lampaat. Kun Anni tulee paikalle, koko paikka on ihan sekaisin. TALVIKARNEVAALI. Petellä ja koneilla riittää tekemistä kun kaupunkiin suunnitellaan talvikarnevaaleja. TAITEILIJA NOSSE. Nosse ryhtyy taiteilijaksi, eikä siihen tarvita kuin kasa ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
PETEN METALLINILMAISIN. Petellä on uusi metallinilmaisin jonka avulla hän yrittää korjata haljenneen vesiputken. Pusku löytää maan alta aarteita ja rikkoo samalla toisen putken. PETEN PIZZAT. Kun Sabatinin pizzeriaan asennetaan uusi pizzauuni, Putte jätetään ohjaamaan liikennettä. Pete ja Kaivuri auttavat pizzojen lähetyksissä kunnes liikenne on tukossa… ANNIN MUUTTOPALVELU. Kiirettä pitää jotta herra Pultti pääsee muuttamaan aikataulun ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
NOSSE PELASTAJANA. Putte pilkkaa Nossea pelkuriksi, mutta ilman Nossea Putte olisi pian entinen pelätin. HYRRE LAPSENVAHTINA. Varikolla linnunpesässä kuoriutuu poikanen, ja Hyrre ryhtyy mielellään hoitotädiksi. SISUSTAJA-ANNI. Vaikka Pete onkin taitava rakennusmies, ei sisustuspuoli oikein luonnistu. Onneksi Anni ehtii hätiin. HYRREN PATSAAT. Hyrre ja Pusku päättävät ilahduttaa Peteä jouduttamalla päivän urakkaa. Mutta ovatko Hyrren patsaat oikeassa ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
NOSSEN VIIDAKKOSEIKKAILU. Kun Monna maalaa koulun aitaan viidakkoaiheisia kuvia, Nosse kuvittelee näkevänsä norsun jalanjälkiä. PETE PARKETILLA. Pete rakentaa Pikkelsin pellolle tanssilavan ja päättää yllättää kaikki tanssitaidoillaan. Onhan´hän opetellut salsan askelia rouva Kirsikan tanssitunneilla. MONNAN MUOTINÄYTÖS. Kaupungin muotinäytöstä varten täytyy rakentaa esiintymislava. Puten mielestä lavalla voi tehdä vaikka mitä, ja kohta kaikki ovat maaliroiskeissa! PUTTE JA ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Pete päättää rakentaa uusille asukkaille helposti koottavia, jokamiehen Pete-taloja, mutta muistaako hän ottaa huomioon, että ihmisillä on erilaisia odotuksia. Väärinkäsityksiä ja kommelluksia riittää muillekin. Tatu ja Putte etsivät karkuteillä olevaa vuohta. Pusku hävittää herra Hopsun pyykit kuivatustunneliin, ja Pena löytää suolta kiinnostavia eläimiä. Iloiseen joukkoon liittyy myös maanviljelijä Pikkelsin uusi jakeluauto, Pate. Mukana jaksot: Tatu ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Uusi urheilukenttä uhkaa jäädä rakentamatta, kun rahoitusta ei saada kuntoon. Mutta asiat järjestyvät, kun PETE PISTÄÄ JUOKSUKSI ja koneet ryhtyvät vapaaehtoisiksi. Pete saa tietokoneen, johon hän taltioi päivän työt. Mutta kun ruutu tyhjenee, jää jäljelle vain yksi mahdollisuus – kaulaliina ja PETEN MUISTISOLMU. Monenlaista merkillistä hauskuutta on luvassa, kun ROLLE TAPAA ROKKITÄHDEN. Eivätkä muutkaan koneet ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Peten huippujoukkue on taas vauhdissa kun Auringonkukkalaaksoon avataan vierailukeskus ja näköalatorni. Putte aiheuttaa tuttuun tapaansa monelle päänvaivaa, ja lisäksi hän lähtee Summan kanssa petojahtiin, kun Pikkelsin isännän serkkupoika tulee keritsemään lampaita. Lapsille suunnitellaan yllätystä jonka sisältö selviää Vinhalle vasta viime tipassa. Lopuksi Annille kunnostetaan asuntolaiva, mutta elämä laivassa ei sujukaan noin vain! Mukana jaksot: Pena ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Auringonkukkalaakso oli kaunis paikka jossa Pete leikki lapsena. Nyt uutiset kertovat että sinne aiotaan rakentaa ihan uusi kaupunki. Pete pelkää kauniin laakson muuttuvan meluisaksi, ja haisevaksi kaupungiksi jossa kukaan ei viihtyisi. Hänen on aika ottaa ohjakset käsiin ja toteuttaa suuri suunnitelmansa. Taitavien koneidensa avulla Pete valitaan johtamaan kaupungin rakennusurakkaa. Edessä on matka Auringonkukkalaaksoon jossa puhaltavat ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
KUULUISA KURPITSAPIIRAS. Valtava kurpitsapiiras odottaa sadonkorjaajia, mutta pysyykö piirakka tallessa, kun se jätetään Putelle? PUSKUN PUUHAKAS PÄIVÄ. Puskulla on edessään kiireinen päivä. Hänen pitää auttaa Peteä siirtämään joen rannalta monta mutakuormaa! TATU TYÖn TOUHUSSA. Pikkelsin tilalla korjataan myrskyn tuhoamaa latoa. Tatu ja Putte lähetetään lammashakaan josta he löytävät kaatumaisillaan olevan puun… PUSKUN SALAISUUS. Pete rakentaa ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
PUTTE PILOTTI. Pete on korjaamassa rouva Kirsikan takanreunusta. Sillä välin Panu kokeilee kauko-ohjattavaa lentokonetta, joka karkaa käsistä ja ajautuu läheiselle pellolle. Putte löytää sen ja innostuu kokeilemaan lentotaitojaan. SAUKONPOIKIEN UIMAKOULU. Pusku lähtee Minin ja Monnan kanssa luontoretkelle. Mutta saukonpojat säikähtävät Miniä, joka mielellään tarkkailisi niiden puuhia. KIIREINEN KIPPI. Pete löytää vanhan arkun jossa on Panun ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Vanha ja rapistunut ritarilinna avataan yleisölle ja Pete kutsutaan apuun sen korjaamisessa. Mutta väärinkäsitysten seurauksena työn johtajaksi joutuukin Peten isä, joka ensitöikseen sotkeutuu linnan puutarhan labyrinttiin. Ritariaikaiset sankaritarinat innostavat Peten apureita, ja pian kaikki koneet kuvittelevat olevansa jaloja ritareita. Putte löytää vanhan haarniskan ja lähtee omille teilleen. Sillä välin Pete löytää salaoven…
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Tasoittaessaan uuden ulkoilmakahvilan kuoppaista pohjaa Rolle löytää maan alta yllätyksen – myyräperheen joka kaivaa koko ajan uusia kuoppia! Kommellukset jatkuvat Pikkelsin omenatarhassa jonne rakennetaan veden kierrätysjärjestelmää. Omenasadon kypsyttyä Rolle on ensin vailla töitä, mutta sitten se huomaa olevansa oivallinen omenamehun puristin. Mukana jaksot: Tarkastaja Pultin avustaja, Rollen myyrät, Putella on hoppu, Merilevän Vinha kyyti, Puskun ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
PUTTE JA KADONNUT KANI. Pikkelsin isäntä laittaa tilalleen suuren mainoskyltin jossa on porkkanan kuva. Samaan aikaan herra Hissan kaniini karkaa ja siitä seuraa suuri kaniinijahti. MUNALUSIKKA-KISA. Pikkalan huvipäivän päätapahtuma on jännittävä kilpailu, johon kaikki haluavat valmistautua. Putte ja Mini harjoittelevat rouva Kirsikan munalusikka -kisaa varten. Mini käyttää oikeita kananmunia ja sotkee kaikki. TIILISOUVI. Jos tiilistä ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
VILPAS PINTEESSÄ. Vilpas jahtaa kaneja Pikkelsin pelloilla – ja putoaa kaninkuoppaan. Pusku, joka on matkalla hakemaan sementtiä, pelästyy pahanpäiväisesti, kun hän kuulee maan alta salaperäistä ulvontaa. PUTTE TARKASTAJANA. Putte löytää vesipostin avaimen ja kastelee vahingossa tarkastaja Pultin. Kun tarkastaja lähtee kaupungintalolle vaihtamaan vaatteita, Putte löytää Pultin unohtuneet piirustukset ja päättää ryhtyä rakennustarkastajaksi. KUKKELIKUU-PUTTE. Putte ja ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Peten uudisrakennukset edistyvät vauhdilla. Tekeillä on varasto, kokonainen olkitalo, ja tehdas jossa auringonkukista valmistetaan öljyä. Pikkelsin isäntä kuljettaa paikalle monta olkikuormaa, ja kaikki haluavat innokkaasti tavata Marjulin, joka tulee auttamaan isäntää tehtaan hoidossa. Iloista tohinaa on luvassa kun Putte kuvittelee, että oljista tehdään uusi variksenpelätin. Vinha ja Vilpas joutuvat vauhdin hurmaan, Marjulin polkupyörälle käy huonosti, ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Puukamu on pirteä kuvaus pahansuopaisesta, mutta nokkelasta ja urheasta pojasta, joka muuton ja vanhempien elämäntilanteen vuoksi potee ystäväpulaa.Uusi kaveri löytyy kuitenkin mielikuvituksen avulla oksasta, jonka kanssa harmaa arki muuttuu jännittäväksi tunteiden vuoristoradaksi.
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 5,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Halliella on kaikkea: valtaa, rikkautta ja arvostettu asema, mutta mies häneltä puuttuu elämästään. Yhdessä ystävättärensä kanssa hän lähtee etsimään ”sitä oikeaa”.
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 5,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Lähde dramaattiselle, synkälle, hauskalle ja mullistavalle matkalle yhdessä Hollywoodin suurimpien tähtien kanssa. ”Rakkauden ehdoilla” seuraa yhdeksää tavallista ihmistä, jotka elävät kaikki omaa elämäänsä, mutta joilla on myös jotain yhteistä. He tavoittelevat kaikki menestystä, onnea ja rakkautta. Löytääkseen etsimänsä, pitää heidän oppia ensin päästämään irti menneestä.
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Reima Punanenä on Pohjoisnavan uusin tulokas. Pikkuriikkisen mukavuudenhaluinen Reima haluaisi päästä mukaan Joulupukin rekitiimiin, mutta huomaa sen vaativan kovaa harjoittelua. Kun vielä rekitiimin johtaja, ilkeä Vasama, tekee kaikkensa, jotta Reima epäonnistuisi yrityksessään, näyttää tilanne toivottomalta! Mutta Reima saa tuekseen tyttöporo Donnan, ja uhkarohkea yritys voi alkaa! Reima Punanenä on hauska ja lämminhenkinen tarina, jonka ihastuttavat ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Ritari Mikke on nuori poika, jonka unelmana on tulla yhtä mahtavaksi ritariksi kuin isänsä. Hän seikkailee yhdessä kahden leikkisän lohikäärmeen, Roihun ja Roiskun, sekä siskonsa Viivin ja hevosensa Galahadin kanssa. Ritari Mikke on jo hyvissä ajoin oppinut miten tärkeää on ottaa vastuuta teoistaan ja toimia oikein. Sisältää jaksot: • Ritari Mikke ja uljas Galahad • ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Robsessed on ainutlaatuinen ja ensimmäinen Robert Pattison elämästä kertova elokuva. Tämä on henkilökohtainen tarina, joka seuraa hänen matkaansa kansainväliseen kuuluisuuteen ja seksisymboliksi. Elokuvassa seurataan Pattisonin elämää nuoresta koulupojasta aikaisiin mallintöihin ja näyttelemiseen, aina Twilight- elokuvan häikäisevään roolisuoritukseen saakka. Elokuva sisältää huimia salaisuuksia Robin ensisuudelmasta ja kouluvuosien öykkäräinnistä sekä juoruja hänen näyttelijäkollegoistaan. Elokuva on ainutaatuinen ja ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Ida Clayton (Bailee Madison) ei ole koskaan tavannut rodeoratsastaja-isäänsä ja päättää, että nyt on sen aika. Etsiessään häntä, Ida tutustuu ryhmään lahjakkaita temppuratsastajanaisia, nimeltään Rodeon Herrantertut, joita valmentaa entinen rodeotähti Terence Parker (James Cromwell). Kipakka Ida saa taivuteltua Parkerin ottamaan tämän mukaan harjoituksiin tullakseen itsekin yhdeksi uhkarohkeista Herrantertuista. Jos hän onnistuu, saattaa hän vihdoin löytää ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Hei! Haluatko tulla mukaan jännittäviin seikkailuihin taianomaiseen maailmaan, jossa kaikki on mahdollista? Siellä tapaat Roope-karhun ja hänen ystävänsä Ping Pongin, Mingin, Mikko Mäyrän , Eetu Kärsälän ja Rääsylän. He ovat kaikki hyviä ystäviä keskenään ja he pitävät kovasti luonnosta, jossa he kokevat asioita, joista voimme vain unelmoida. Tule mukaan taikaseikkailuihin jaksoissa:– Roope lentää juustokuuhun– Roopen ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Orvot veljekset Prosper ja Bo ovat karanneet Saksasta tätinsä luota, koska täti aikoi laittaa Prosperin lastenkotiin. Nyt he ovat syksyisen kylmässä Venetsiassa, mikä ei ole järin hauskaa ilman rahaa ja asuntoa. Onneksi he tapaavat Scipion, rosvoruhtinaan, joka tarjoaa heille ruokaa ja majapaikan vanhassa elokuvateatterissa, missä asustaa muitakin orpolapsia. Mutta kuka Scipio oikein on? Onko hän ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Save the Last Dance 2 Kihisevän kuuman elokuvan SAVE THE LAST DANCE jatko-osa jatkaa tarinaa New Yorkissa, kun Sarah (Izabella Miko) pääsee askeleen lähemmäksi unelmaansa Juilliardissa. Tytön sitoutuminen joutuu testiin, kun klassisen tanssin ja urbaanin hip-hopin maailmat repivät häntä kahtaalle. Noudattaako hän älykkään, seksikkään muusikko Miles Sultanan (Columbus Short) vai vaativan ohjaajansa Monique Delacroix (Jacqueline ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Anna Faris ja Chris Evans tähdittävät hävyttömän hauskaa komediaa, joka etsii vastausta kysymykseen: voiko 19 väärän jälkeen tulla se yksi ja oikea? Kun Ally Darling (Faris) lukee artikkelin, jonka mukaan hänet on tuomittu yksinäisyyteen ikisinkkuna, aloittaa hän villin ajojahdin löytääkseen elämänsä… exän! Allyn miesjahti menee kuitenkin mehevästi metsään, kun vanhoista rakastajista löytyy käsinukkejaankin puisevampia vatsastapuhujia ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Työtön teatteriohjaaja Peter on vajoamassa synkkyyteen, joten hänen tyttöystävänsä Marie ehdottaa, että he tuottavat yhdessä Strindbergin näytelmän. Vetonaulaksi hän keksii tunnetun näyttelijäystävättärensä Lizan (Hjejle). Marien hyvät aikeet kääntyvät päälaelleen, kun Liza haluaakin sekä pääroolin että ohjaajan – keinolla millä hyvänsä…
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Maailman kovimmat extreme-huippulaskettelijat ja lautailuammattilaiset vievät katsojan henkeäsalpaavalle matkalle, jonka lopputulemasta mitään ei voi ennustaa. Tapahtumat on kuvattu huikeissa olosuhteissa Norjan, Ruotsin, Kanadan, USA:n ja Uuden Seelannin maisemissa. Tiedossa on käsittämättömiä kuvakulmia mitä uskaliaimpien laskusuoritusten saattelemina – höystettynä henkilökohtaisin kommentein kesyttämättömän luonnon kauneudessa. Kameralle tallentuu uskalias dokumentti, joka nostattaa niin ihmisen halua elämysmatkailuun kuin korostaa ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Willy (Thomas Bo Larsen) on aina haaveillut maineesta ja mammonasta. Tavoitteiden saavuttaminen vaan on osoittautunut hankalaksi. Lavean polun valitseminen johdatti miehen lopulta telkien taakse, missä Willyllä oli aikaa kehitellä TODELLA SUURET SUUNNITELMAT. Vanha bändi kasaan, huippuhitin nuotit riviin, tähtilaulaja kehiin, musiikkimaailma kontalleen. Ennen tulevaa tähteyttä Willy paiskii hommia isänsä pizzeriassa ja tapaa Bettinan…
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Kreikkalainen naimakauppa kohtaa Shaun of the Deadin hurmaavan hauskassa komediassa intialaisesta äidistä, joka vie pakkomielteensä avioliitosta pelottavan hauskoihin ulottuvuuksiin! Leskirouva Sethi ei kestä ajatusta että hänen tyttärensä olisi yksinäinen ja tyytymätön. Olkoon, tyttö on hieman pulska ja jääräpäinen, mutta hänestä saisi ihanan vaimon, jos hänelle vain annettaisiin mahdollisuus. Rouva Sethi saa viimein tarpeekseen perheistä jotka ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Australia 1974. Pikkupromoottori Rod on saanut hoitaakseen elämänsä keikan: maailman kuuluisimman sinisilmän Frank Sinatran kiertueen. Mutta kun tähden yksityiskone laskeutuu, toimittajiin kyllästynyt Sinatra haukkuu naistoimittajaa huoraksi. Koko Australia suivaantuu ylimielisen amerikkalaisen tokaisusta ja soppa on valmis. Ammattiyhdistykset nousevat barrikadeille ja lehdet revittelevät kiistaa otsikoissaan. Ja yksi mies pelkää unelmakiertueensa puolesta…
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Jasira haluaa jotain mitä hän ei pysty tarkalleen määrittelemään; huomiota, rakkautta, hyväksyntää tai normaalin elämän. Ikävä kyllä hän ei tiedä oikeaa tapaa löytää haluamaansa. Kun Jasiran äiti lähettää hänet asumaan tiukan, nopeasti räjähtävän libanonilaisen isän luo Houstoniin, hän oppii nopeasti mitä puolta itsestään esittää isänsä edessä. Omissa oloissaan Jasira kuitenkin tuo esiin herännyttä seksuaalisuuttaan täysin ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 5,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Yann Kermadec saa mahdollisuuden toteuttaa elämänsä suurimman unelman. Hän osallistuu kuuluisaan purjehduskilpailuun, jonka kisaajat matkaavat ympäri maailman yksin. Vankassa johdossa oleva Kermadec joutuu kuitenkin pysäyttämään matkansa hetkeksi, kun hänen peräsimensä hajoaa. Jatkaessaan kilpailua hän löytää veneestään yllättävän salamatkustajan, joka tulee vielä muuttamaan kaiken. Ranskalaisen menestysdraaman pääosassa lumoaa muun muassa Koskemattomat- ja Pieniä valkoisia valheita -elokuvista ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 5,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Kaksi sähäkkää isoäitiä, 91-vuotias Shirley ja 82-vuotias Hinda tarttuvat sähköskoottereihinsa ja lähtevät viimeistä kertaa reissuun halki Yhdysvaltojen laittaakseen maan talousvaikuttajat koville. Elokuva erilaisista yhteiskunnallisista aktivisteista on samalla hurmaava kuvaus ystävyydestä, vanhenemisesta ja elämästä. Ja myös muistutus siitä, ettei koskaan ole liian myöhäistä vaikuttaa.
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Kömpelyys, ujous tai diskoreleet eivät ole ne asiat jotka erottavat Dave Ming Changin (Eddie Murphy) muiden New Yorkilaisten joukosta – vaan se että hän on ulkoavaruudesta! Tai tarkemmin ottaen hän on avaruusalus ulkoavaruudesta, ja hän on laskeutunut pelastaakseen oman planeettansa. Äänet hänen päänsä sisällä ovat lähtöisin pikkuruisen miehistön suusta jota johtaa tiukka miniatyyriversio hänestä itsestään. ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Kaksi parikymppistä tyttöä – niin samanlaisia, ja kuitenkin niin erilaisia. Elin on itsekeskeisen professorin tytär, kun taas Yasminin isä on turkkilainen sydänkirurgi, joka saa tyytyä ajamaan Tukholman maanalaista. Tytöt ystävystyvät poliisikorkeakoulun tiukoissa pääsykokeissa, jotka pistävät sekavien rakkaus- ja perhesuhteiden ohella ystävyyden koetukselle… Tiedossa on rakastettava tarina ulkopuolisuudesta ja ystävyydestä, ylpeydestä ja ennakkoluuloista ja kahdesta ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Astu taianomaiseen Unelmatarhaan. Se on paikka joka sijaitsee lapsen mielikuvituksessa aivan unen ja valveen rajamailla. Siellä tutustut Iggl-Piggliin, Apsi Deisiin, Maka Pakaan ja kaikkiin heidän ystäviinsä. He pitävät huolta toisistaan ja hassuttelevat keskenään. Seuraavat jaksot johdattavat sinut värikkääseen ja taianomaiseen Unelmatarhaan: ? Kuka nousee seuraavaksi Pinki Ponkin kyytiin? ? Pontipainit Apsi Deisin sängyssä ? Iggl-Pigglin ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Kovasti työtä tekevä pikkufirman omistaja ja hänen kaksi kumppaniansa matkustavat Eurooppaan saadakseen elämänsä tärkeimmän diilin. Mutta se mikä alkoi normaalina työmatkana karkaa totaalisesti käsistä kaikilla uskottavilla ja uskomattomilla tavoilla. Talousfoorumin lisäksi eksytään muun muassa massiiviselle seksifetissimessuille ja paljon muuta…
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Nuoret amerikkalaisnaiset Vicky (Rebecca Hall) ja Cristina (Scarlett Johansson) tulevat Barcelonaan kesälomalle. Vicky on jo vakaasti kihloissa ja muutenkin järkevä, Cristina puolestaan seikkailunhaluinen ja railakas. Barcelonassa heitä piirittää karismaattinen taiteilija Juan Antonio (Javier Bardem), mutta kuvioissa on edelleen myös tämän äkkipikainen ex-vaimo Maria Elena (Penélope Cruz). Espanjassa kuvattu Vicky Cristina Barcelona on Woody Allenin hauska ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Maapallon on ottanut haltuunsa yltiömäisen itsevarma mutta sympaattinen Böö-kansa, joka etsi uutta planeettaa kodikseen. Maan asukkaiden on ripeästi muutettava pois Böö-kansan tieltä, heidän laittaessaan maapalloamme täysiin uuteen järjestykseen. Kuitenkin yksi nokkela tyttö nimeltään Tippi onnistuu välttämään kiinnijäämisen, ja saa lisäksi yllättävää seuraa Böö-kansan hylkäämästä muukalaisesta nimeltä Oho. Nämä kaksi toisilleen tuntematonta – ja hyvin erilaista ...
blu-ray
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Maapallon on ottanut haltuunsa yltiömäisen itsevarma mutta sympaattinen Böö-kansa, joka etsi uutta planeettaa kodikseen. Maan asukkaiden on ripeästi muutettava pois Böö-kansan tieltä, heidän laittaessaan maapalloamme täysiin uuteen järjestykseen. Kuitenkin yksi nokkela tyttö nimeltään Tippi onnistuu välttämään kiinnijäämisen, ja saa lisäksi yllättävää seuraa Böö-kansan hylkäämästä muukalaisesta nimeltä Oho. Nämä kaksi toisilleen tuntematonta – ja hyvin erilaista ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 5,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Andy ja Jimmy Kelly ovat uhkarohkeat surffariveljekset, joita yhdistää yksi asia: intohimo mahdollisimman suurten aaltojen löytämiseen. Itsepäiset veljekset perustavat oman surffikauppansa 1970-luvun Australiassa ja valmistavat lautoja muille ikuista kesää viettäville paikallisille. Mutta ehtivätkö vanhoillisen yhteiskunnan epäluulot ja armoton moottoripyöräjengi vielä sekoittamaan kaiken? Australialaisessa kesähitissä lautojen päälle kapuaa vaikuttava tähtikolmikko: Sam Worthington (Avatar), Xavier Samuel (Twilight ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Raif, sekava köntys, jolla on mahtava huumorintaju, saa odottamatta pyynnön toimia veljensä bestmanina. Hän päättää antaa onnelliselle parille lahjaksi videon heidän häistään. Hän palaa ulkomailta tavatakseen veljensä Timin, ensimmäistä kertaa vuosiin, ja hänen morsiamensa Saskian. Siitä hetkestä hänen elämänsä – ja kaikkien, jotka esiintyvät videolla – muuttuu lopullisesti.
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 5,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Räväkkä komedia Why Stop Now tuo yhteen kolme koomikkotaidoistaan tunnettua näyttelijää: elokuvan pääosissa nähdään Oscar-ehdokas Jesse Eisenberg (Social Network, Zombieland), Oscar-palkittu Melissa Leo (Taistelija) sekä Emmy-ehdokas Tracy Morgan (30 Rock). Eli on nuori pianolahjakkuus, joka valmistautuu elämänsä tärkeimpään koesoittoon. Tätä ennen Elin on kuitenkin vietävä huumeriippuvainen äitinsä vieroitukseen, mikä ei sujukaan täysin ongelmitta. Vauhdikkaan päivän ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 5,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Wotwotit ovat kaksi hassua ja uteliasta avaruusoliota, jotka saapuvat tutkimaan maapallon ihmeitä avaruusaluksellaan. Höyrymoottori savuten he laskeutuvat keskelle eläintarhaa. Ihmettelyn aihetta riittää loputtomasti kun Wotwotit löytävät kaikki eläintarhan omituiset otukset tutkiessaan ympäristöä, ajellen lentävillä istuimillaan. Suomeksi puhuttu australialainen animaatiosarja.

Kylän teemapäivätTervetuloa Ystävien kylään, jossa tapaamme Akun, Nikon ja Ellin jännittävissä, hauskoissa ja opettavaisissa seikkailuissa. Sarjassa kerrotaan kylän tapahtumista ja korostetaan paloaseman, poliisilaitoksen ja ensiapuaseman toimintaan liittyvien tarinoiden avulla tärkeitä arvoja, kuten ystävyyttä, yhteistyötä ja huolenpitoa muista. Kalle onnistuu lukitsemaan itsensä paloasemalle, ja vara-avaimen saamiseksi poliisiasemalta joudutaan järjestämään suuri pelastusoperaatio. Ystävien vuorella tulee ongelmia ja ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 5,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Itserakas teatteriohjaaja Jerry on naimisissa Terrin kanssa, vaikka tapailee salaa vaimonsa varattua ystävää Marya. Parisuhteiden peruspakka menee lopullisesti sekaisin kun Terri iskee silmänsä naisista pitävään ihastuttavaan Cheriin ja Maryn aviomies Barry alkaa viettää aikaa naisia vihaavan Caryn kanssa. Ronskilla Miesten kesken-elokuvalla parrasvaloihin noussut ohjaaja Neil LaBute jatkaa sysimustan huumorin parissa toisella nappisuorituksellaan. Hullunhauskan suhdemylläkän pääosissa ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Kulttikomedia Zoolander (2001) saa jatkoa! Legendaarinen Derek Zoolander (Ben Stiller) on maailman ainoa miesmalli, joka pystyy pelkillä poseerauksillaan pysäyttämään kiinalaisen heittotähden ja estämään pahaa neroa valtaamasta maailmaa. Edellisen elokuvan lopussa Zoolander ja mallikollega Hansel (Owen Wilson) jäivät nauttimaan työnsä hedelmistä “Derek Zoolanderin keskukseen lapsille, ketä ei osaa lukee hyvästi ja tahtoo oppii muutakin hyvästi”, ja ...
dvd
Alkuperäinen hinta oli: 3,95€.1,95€Nykyinen hinta on: 1,95€.
Kolme naista, joiden kaikkien elämää on koskettanut syvästi yksi yhtenäinen tekijä: adoptio. Karen (Annette Benning) sai lapsen 14-vuotiaana ja luopui siitä synnytyksen jälkeen – siitä lähtien häntä on vaivannut tytär, jota hän ei koskaan tuntenut. Elizabeth (Naomi Watts) varttui adoptiolapsena; hän on älykäs ja kunnianhimoinen asianajaja, mutta paatunut erakko yksityisessä elämässään. Lucy (Kerry Washington) on ...